Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Matkalla kuuhun



Kirjoittanut: Pyry Paaso - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Paras
Erik Bertrand Larssen
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Matkalla kuuhun

 

 

Miten saavutan kaikki tavoitteeni? Miten voin olla maailman paras siinä mitä teen.

 

On tärkeää selvittää ensin omat arvot ja tarpeet ja näiden päälle kasata tavoitteet. On näet vaikea saavuttaa tavoitteita, jotka ovat ristiriidassa arvojen kanssa. Erik Bertrand Larssen erään asiakkaan tavoite oli perustaa oma yritys ja hän mietti miksi ei ole vieläkään sitä tehnyt. Hänen arvojaan läpikäydessä, oli hänen tärkeimpiä arvojaan turvallisuus. Tällä samalla sekunnilla hän tajusi, että hänen tavoitteensa ja arvojen välillä oli ristiriita.

 

Arvot myös ovat yleisesti pidempi aikaisempia, eivätkä vaihdu niin nopeassa syklissä. Tästä johtuen tavoitteen eteen on helpompi tehdä pitkäjänteisesti töitä ja uhrauksia, mikäli sen pohjana ovat arvot. Tavoite on todennäköisemmin semmoinen, että sitä ajatellessa nousee joka kerta innostus, myös niinä heikkoina hetkinä. Tavoite on työkalu, jonka sinä voit aina missä tilanteessa tahansa vetäistä työkalupakista ja koet olevasi innostunut.

 

”Kun tähtää kuuhun, niin vaikka menee vikaan, päätyy tähtiin.” Sanoo Erik Bertrand Larssen kirjassaan. Tämä osui ja upposi ainakin minun kohdallani täysin. Monesti ihminen ei uskalla ajatella ”liian isosti”. Todellisuudessa semmoista ajatusta ei olekaan. Asia mikä tässä hetkessä saattaa tuntua mahdottomalta, voi lyhyessäkin ajassa muuttua mahdolliseksi, mikäli asiaan uskoo, sen eteen on valmis tekemään töitä ja se on arvojen mukainen.

 

On kyse siitä, uskallanko minä tai sinä päättää, päättää laittavani tämän asian eteen all-in. Monet eivät uskalla tätä päätöstä. Olen itsekin ajatellut, että tavoite ei ole tavoite, jos sen eteen ei ole valmis tekemään uhrauksia. Erikin saama asiakaspalaute eräältä menestyneeltä asiakkaaltaan sai minutkin ajattelemaan tätä toisin. Tuo asiakas ei halunnut tehdä uhrauksia päästäkseen tavoitteeseensa, mutta Erik oli muotoillut asian siten, että kyse ei ole minkään uhraamisesta on vain kyse siitä, oletko valmis venymään vähän lisää saadaksesi mitä haluat.

 

Elämme tällä maapallolla häviävän lyhyen hetken. Niin lyhyen, että jos sen laittaisi 3 metriä pitkälle aikajanalle, niin sitä ei edes erottaisi paljaalla silmällä. Miksi antaisimme siis tuon ajan tuhlautua tyytymällä keskinkertaiseen?

 

Eric valmentaa monia huippu urheilijoita sekä menestyneitä yrittäjiä. Monille huippu urheilijoille mielikuva harjoittelu on jo entuudestaan tuttua. On helppo kuvitella mielessään, miten juoksukilpailussa startissa teen, mitä lihaksi jännitän ja mistä voima lähtee. Yritys elämässä taas monesti ajatellaan, että mielikuva harjoittelu on vaikeampaa. Todellisuudessa mielikuva harjoittelu on kuitenkin isossa roolissa tavoitteiden saavuttamisessa ja menestymisessä. Mielikuva harjoittelua voimme kuitenkin käydä aivan yhtä lailla. Voin mielessäni käydä läpi tulevaa palaveria, tilaa missä se pidetään, kenen kanssa olen siellä ja miten palaveri voisi mennä. Silloin myös todennäköisemmin palaveri menee niin kuin olen halunnut. Ja tämän saman mielikuva harjoittelun voi myös monistaa isompaan kuvaan. Missä olen 10 vuoden päästä, kenen kanssa olen siellä, minkälaisia asioita teemme ja mitkä ovat mahdollisesti uusia tavoitteitamme silloin kun edelliset on jo saavutettu.

 

Uskaltakaamme siis tehdä päätös laittaa peliin all-in. Mennään ja saavutetaan nuo tavoitteemme. Ollaan valmiita venymään edes vähän lisää sen eteen mitä haluamme. Näin tehden pääsemme kaikki varmasti kuuhun, omaan kuuhumme.

Kommentoi