Tampere
25 Nov, Wednesday
-2° C

Proakatemian esseepankki

Matkalla kohti suurta juustoa



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Kirjastossa minut olisi ohjattu ensin lastenkirjojen osastolle etsiessäni ”Kuka vei juustoni?” -kirjaa. On totta, että kirja on rakennettu tarinan kautta. Siinä seikkailevat kaksi yksinkertaista hiirtä Nuusku ja Vippe, sekä kaksi välillä varsin monimutkaista pikkuihmistä Hemmi ja Hoksu. He asustelevat kaukaisen maan sokkelossa ja heidän tehtävänään on löytää aina uutta juustoa – välillä sitä löytyy kerralla enemmän, välillä vähemmän.  Kaikilla on myös omat luonteenpiirteensä; Nuusku vaistoaa muutokset nopeasti, Vippe kiirehtii toimintaan, Hoksu oppii sopeutumaan ja Hemmi kieltää muutoksen. Tarinan tarkoituksena on löytää syvempi merkitys liittyen muutoksiin suhtautumiseen.

Mikä on sinun juustosi?

Johnson nostaa kirjassaan hyvin esille sen, miten juusto eli tavoite voi merkitä eri ihmisille eri asioita: joillekin tavaraa, toisille terveyttä, turvallisuutta tai henkistä hyvinvointia ja kolmannelle ylenemistä työelämässä. Tarinan juusto on ravinnon lisäksi jotain sellaista, mitä ihmiset uskovat tarvitsevansa tullakseen onnellisiksi. Toki juuston löytämiseen liittyy myös sen haasteellisuus, tarinan tilanne olisi täysin eri, jos sokkelossa olisi täynnä juustoa.

Elämästä ja omasta tekemisestä tulee merkityksellisempää ja mielekkäämpää, kun on jotain, mitä tavoitella. Tämä varsin yksinkertainen tarina sai pohtimaan omia päämääriä ja sitä, millainen minun juustoni oikeastaan on (sivuan muuten merkityksellisyyttä ajankäytön näkökulmasta tässä esseessäni). Opintojen näkökulmasta Proakatemian oppimissopimuksia tehdessä pääsee pohtimaan, mitä haluaisi saavuttaa. Tavoitteiden konkretisoiminen on aina haasteellista, mutta todella tarpeellista, sillä miten muuten tietää olevansa perillä?

Myös sisäisestä ja ulkoisesta motivaatiosta puhutaan paljon ja koen sen liittyvän läheisesti tavoitteiden asettamiseen ja niiden eteen työskentelemiseen. Proakatemialla ulkoisen motivaation voisi sanoa olevan minimissään: enää ei ole kokeita tehtävänä, tiettyjä kirjoja luettavana ja arvosanoja tavoiteltavina. Sen sijaan jokaisen opintopolkua ohjaavat omat mielenkiinnot kohteet, osaamis- ja kehittämisalueet, sekä ammatilliset tavoitteet. Ulkoapäin rakennetta tuovat kuitenkin tietyt deadlinet, sekä vastuu tiimille omista tekemisistään ja tekemättä jättämisistään.

Muutokseen liittyen olen kuullut myös lauseen ”tyytyväisyys tappaa kehityksen”. Jos tilanne on tarpeeksi hyvä ja siihen on tyytyväinen, saattavat merkit muutoksen tarpeelle olla vaikeita huomata ja niihin reagoiminen voi olla hidasta. Onnistumisista ja välitavoitteiden täyttymisestä pitäisi muistaa onnitella ja palkita itseään, muttei tyytyä liian pitkään samaan tilanteeseen. Tilanteet ja toimintaympäristö nimittäin muuttuvat ja samalla myös tavoitteet, on siis uskallettava lähteä sokkeloon uuden juuston etsintään ennen kuin vanha loppuu kokonaan. Myös edellisten tavoitteiden saavuttaminen luo tilaa uusien päämäärien asettamiselle.

 

”Mitä tekisit, jos et pelkäisi?”

Tämä kysymys pysäytti minut kirjaa lukiessani. Jonkin uuden – erityisesti haastavan, muttei välttämättä – aloittamisen pysäyttää usein pelko siitä, millä kaikilla tavoin jokin voi mennä pieleen. On siis turvallisempaa jäädä tuttuun tilanteeseen eikä edes yrittää muutosta. Tämä tosin pakottaa sulkemaan silmät muutoksen tarpeelta ja on siten melko ahdistavaa – sisimmässään tietää, että jotain pitäisi tehdä, muttei kuitenkaan kykene tarttumaan toimeen. Yksi vaihtoehto on alkaa tarinan Hemmin tavoin vastarintaan, kun juusto loppuu. Hemmi julistaa, että hänellä on juustoonsa täysi oikeus ja jää odottamaan jonkun heti korjaavan tilanteen. On kuitenkin helpompaa opetella hyväksymään, että tilanteet muuttuvat ja sopeutua niihin kuin alkaa surra miten ennen oli paremmin ja analysoida tilanteen epäoikeudenmukaisuutta jatkuvin ”miksi?”-kysymyksin.

”Hoksu tiesi, että pelkoa pitää myös kunnioittaa, koska se pitää poissa todellisista vaaroista. Mutta hän ymmärsi, että suurin osa hänen peloistaan oli järjettömiä ja ne vain estivät häntä muuttumasta silloin, kun oli muutoksen aika.”

Yksi hyvä tapa valmistautua muuttuviin tilanteisiin on mielikuvaharjoittelu ja tämä on ainakin itselläni toiminut mukavasti. Joskus mielikuvitus kuitenkin lähtee viemään ajatuksia täysin väärään suuntaan ja jääkin pohtimaan mitä ikävimpiä seurauksia. Itse olen huomannut pelon miettimisen lisäksi varsin toimivaksi kysymyksen ”mikä on pahinta, mitä voi tapahtua?”. Monta kertaa vastauksen etsiminen tähän saa huomaamaan, ettei mahdollinen epäonnistuminen olekaan niin kamalaa.

Tarinan loppu

Mitä lopulta tapahtui Nuuskulle, Vipelle, Hemmille ja Hoksulle? Kaksi ensin mainittua jatkavat vaistojensa ohjaamana. Hoksu oppii pitämään tilannetta silmällä ja tutkimaan ympäristöään, hän on valmiina etsimään uutta paikkaa jos juusto loppuu. Hemmistä ei tiedetä, jäikö hän yhä odottamaan tilanteen korjaantumista vai uskalsiko hän lopulta lähteä sokkeloon etsimään uutta juustoa. Tarina päättyy Hoksun kirjoittamaan yhteenvetoon oppimastaan:

Arjen rutiinit syntyvät nopeastikin ja yksi muutosnegatiivisuutta lisäävä asia on varmasti esimerkiksi se, että uusien toimintatapojen omaksuminen vie aikaa ja energiaa tai omasta mielestä asiat toimivat jo tarpeeksi hyvin eikä muutokselle ollut tarvetta. Lisäksi yksi todella tärkeä asia muutoksiin suhtautumisessa on kokemus siitä, onko asioihin voinut itse vaikuttaa (tämä näkyy erityisesti vaikkapa työpaikalla). Omilla valinnoillaan voi vaikuttaa myös siihen, millaisista tilanteista itsensä löytää: esimerkiksi kaupungin tai työpaikan vaihtaminen verrattuna tutuissa ympyröissä pysymiseen vaikuttaa odotettavissa olevien muutosten määrään. Paljon muuttaneena ja kokonaan ympäristöä vaihtaneena mieleeni tuli myös, että joskus kannattaisi kysyä itseltään, onko suuri muutos tarpeen vai riittäisikö jonkin pienemmän asian muuttaminen parantamaan tilannetta ja viemään kohti omanlaista juustoa?

Heijastaessani tarinan hahmoja itseeni, tunnistan piirteitä Hemmistä erityisesti aikaisemmassa minässäni, mutta nyt koen olevani eniten analyyttisen, mutta kuitenkin toimeen tarttuvan Hoksun kaltainen. Minussa on myös hitunen Nuuskua, mutta haluaisin vielä kehittää tätä osuutta ja ottaa opiksi Vipen nopeista reaktioista – esimerkiksi puhelimen vihreän luurin painaminen asiakkaan numeron jo ollessa näytöllä vaatisi toimintaa liiallisen ajattelun sijaan. Mielestäni sopeudun muuttuviin tilanteisiin hyvin, mutta asioiden kyseenalaistaminen ja parannusehdotusten löytäminen ovat selkeitä kehittämisen paikkoja.

 

Lähteet:
Spencer, Johnson. 2002. Kuka vei juustoni? Kesytä muutosvastarintasi – löydä rohkeutesi työssä ja elämässä. Juva: WSOY.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close