Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Matka kasvun asenteeseen



Kirjoittanut: Iina Sinisalo - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Mindset: menestymisen psykologia
Carol S. Dweck
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Kirjoittanut: Iina Sinisalo ja Iiris Sorri

 

Johdanto

Koko Empiria sai joululomalle läksyn lukea tai kuunnella Carol S.Dweckin Mindset kirjan. Jo ensimmäisen opiskeluvuoteni aikana kuulimme kirjasta, sillä se tuntuu olevan erityisen suosittu Akatemialla. Carol S.Dweckin Mindset – Menestymisen psykologia kirja käsittelee mm. ihmisten asenteita eri tilanteissa sekä asenteen vaikutusta menestykseen.

 

Onko älykkyys muuttumatonta vai tulos oppimisesta?

Dweck on tutkimustensa perusteella määritellyt ihmisillä olevan kaksi oppimismallia, muuttumattomuuden sekä kasvun asenne. Kirjan mukaan asenteemme älykkyyttä ja oppimista kohtaan, määrittelevät minkälaisiksi ihmisiksi kasvamme.

S.Dweckin mukaan ne, jotka ovat elämänsä alussa fiksuimpia eivät aina ole sitä elämänsä lopussa. Hän perustelee väitteensä tutkimuksella, joka osoitti, että ihmisen itsestään omaksuva näkemys vaikuttaa siihen, miten hän elää elämäänsä. Tuleeko hänestä se, joka haluaa olla ja saavuttaako hän sen mitä haluaa? Jos ihminen uskoo, että oma asenne ja tavat ovat muuttumattomia, syntyy loputon tarve todistella muuttumattomuutta itselleen. Dweck kutsuu tätä Fixth mindsetiksi eli muuttumattomuuden asenteeksi. Muuttumattomuuden asenne on helposti tunnistettavissa. Mikäli uskot, että älykkyys on synnynnäistä, eikä sitä voi merkittävästi muuttaa, omaat todennäköisesti muuttumattomuuden asenteen. Muita tunnusmerkkejä ovat esimerkiksi jo opittujen käytänteiden ja hyvien ominaisuuksien jatkuva kehittäminen sekä pienistä vastoinkäymisistä turhautuminen.

Growth mindset eli kasvun asenne on vastakohta muuttumattomuuden asenteesta. Kasvun asenne perustuu ajatukseen, että ihmisen perusominaisuuksia voidaan kehittää ponnistelemalla ja harjoittelemalla. Jokainen voi muuttua ja kasvaa ahkeruuden ja kokemuksen avulla. Voiko kenestä tahansa motivoituneesta tulla Einstein? Ei, mutta ihmisen täyttä potentiaalia on mahdotonta nähdä ennalta. Intohimo venymiseen erityisesti silloin, kun asiat eivät suju hyvin on kasvun asenteen tunnusmerkki.

Mielestämme älykkyyttä voi kehittää sen sijaan, että ajattelee sen olevan muuttumatonta. Kuinka perustelemme sen? Ihmisen on mahdollista lisätä muistia, kehittää arviointikykyä koulutuksen, sekä suunnitelmallisten työtapojen avulla. Kun kehitämme edellä mainittuja asioita, koemme, että tulemme älykkäämmiksi, kuin aikaisemmin olimme.

Harva ihminen on luokiteltavissa vain toiseen asenteeseen. Dweckin mukaan yhä useammalla ihmisellä on piirteitä kummastakin asenteesta. Asenteen esiintyminen saattaa vaihdella elämän eri osa-alueita tarkasteltaessa. Yksi merkittävimmistä eroista muuttumattomuuden ja kasvun asenteen omaavilla henkilöillä on heidän asennoitumisensa menestykseen. Usein muuttumattomuuden asenteen omaavalle henkilölle menestys on jokin konkreettinen saavutus tai tavoite. Tavoite saattaa olla numeraalinen liikevaihtotavoite tai esimerkiksi menestyneen työntekijän titteli. Konkreettisen saavutuksen avulla hän voi verrata itseään muihin ja kokea itsensä menestyneempänä kuin muut. Kasvun asenteen omaavalle menestys on tunne siitä, että on kokenut tehneensä parhaansa ja kehittyneensä ihmisenä oppiensa avulla.

Mikäli vielä pohdit, kumman asenteen omaat, kysy itseltäsi: Vertaatko itseäsi ja suoritustasi muihin, vai vertaatko sitä itseesi ja lähtökohtaasi tietyssä asiassa?

 

2 asennetta 2 näkökulmaa ongelmatilanteissa

Mindset kirjassa tuotiin esille erilaisia tutkimustuloksia, joita Dweck oli suorittanut muuttumattomuuden sekä kasvun asenteen omaksuneille opiskelijoille. Dweck pyrki selvittämään, kuinka eri asenteet vaikuttivat opiskelijoihin heidän kohtaamissa haasteissa. Haluamme tuoda tämän tutkimustilanteen esseeseemme helpottaaksemme kahden eri oppimismallin tunnistamista.

Dweckin tutkimustilanne:

Opiskelet mieleistä kurssia ja olet motivoitunut. Opettaja jakaa välitenttiarvosanat. Saat tentistä arvosanaksi 2. Olet hyvin pettynyt. Poistut luennolta ja huomaat, että autossasi on parkkisakko. Soitat ystävällesi vuodattaaksesi huonoa päivääsi, mutta tulet jollakin tavalla nolatuksi. Mitä ajattelet? Mitä tunnet? Mitä teet?

Dweckin tutkimuksessa kävi ilmi, että muuttumattomuuden asenteen omaksuneet rypesivät itsesäälissä, ajattelivat tapahtuneen määrittelevän heidän pätevyyttään ja kokivat kolauksen ihmisarvoonsa. ”Tuntisin tulleeni torjutuksi. Olen tyhmä ja luuseri. Muut ovat parempia kuin minä.”

Entä miten he ajattelevat elämästään?  ”Elämäni on surkeaa, minulla ei ole elämää. Jokin suurempi voima yrittää tuhota minut. Ponnistelu on turhaa, joku haluaa minulle pahaa.”

Miten menettelevät tilanteessa? ”En tee mitään, juon pääni täyteen, huudan jollekin, mökötän, luovutan.”

Dweck pohti, onko näillä ihmisillä huono itsetunto vai ovatko he kenties vain pessimistejä. Näin ei kuitenkaan ole. Tunnereaktio johtui yksinkertaisesti vastoinkäymisestä, joka sai aikaan turhautumisen.

Kasvun asenteen omaksuneet opiskelijat eivät leimanneet itseään. He halusivat jatkaa töitä ja kohdata haasteet.

Mitä he ajattelevat tilanteesta? ”Täytyy ponnistella enemmän, että saan nostettua arvosanaani. Jatkossa kiinnitän huomiota, minne pysäköin. Onkohan ystävälläni huono päivä?”

Miten menettelevät tilanteessa? ”Täytyy opiskella enemmän, teen töitä seuraavaa tenttiä varten. Pysäköin huolellisemmin seuraavalla kerralla. Maksan sakon ja selvitän asiat ystäväni kanssa.”

Mitä ajattelevat itsestään? ”Tunnen ahdinkoa, mutta olen valmiina kohtaamaan haasteet.”

 

Matka kasvun asenteeseen

Ensimmäinen askel kohti kasvun asennetta on ottaa muuttumattomuuden asenne avosylin vastaan. Toivota oma inhimillisyytesi tervetulleeksi. Seuraava askel on tietoiseksi tuleminen siitä, mikä sinussa aiheuttaa muuttumattomuuden asenteen. Sisäinen muuttumattomuuden asenteesi saattaa tulla esiin tilanteissa, jossa otat vastaan uuden haasteen. Joku sisälläsi saattaa manata puolestasi, ettei sinulla ole kykyä suoriutua haasteesta sen vaatimalla tavalla. Mikäli näin käy, aloita jostain, joka tuntuu sinulle helpommalta. Miten kytkeä muuttumattomuuden asenne pois? Tarkastele, mikä elämässäsi saa muuttumattomuuden asenteen kytkeytymään päälle. Usein paineentunne, stressi tai epäonnistumisen pelko saa muuttumattomuuden asenteen kuiskimaan korvaasi. Kolmas askel kohti kasvun asennetta on sinussa asuvan muuttumattomuuden asenteen omaksuneen persoonanosuuden nimeäminen. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta kannustamme siihen silti. Dweck kirjoittaa kirjassaan, kuinka sivistyneet ammattilaiset keskustelivat siitä, miten heidän nimetyt persoonanosuutensa tulevat esiin. Kun he pystyivät ymmärtämään toistensa persoonia ja sitä mikä sai laukaisemaan muuttumattoman asenteen, pystyivät he siirtymään aivan uudelle tasolle vuorovaikutuksessa.

Kommentoi