Tampere
02 Dec, Wednesday
1° C

Proakatemian esseepankki

Markkinointia rakkaudella



Kirjoittanut: Marianne Murto - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

 

Anja Kuloveden kirja Markkinointia rakkaudella pohjautuu miettimään, minkälaisia edellytyksiä nykymaailma on luonut palveluiden ja tuotteiden kehittämiseen, markkinointiin, tarpeiden täyttämiseen ja yrittäjyyteen ylipäätään. Kulovesi on matkustellut paljon ja tutustunut erilaisiin kulttuureihin ja uskookin erilaisten ihmisten tapaamisen ja heidän kanssaan keskustelun olevan avain laajemmalle maailmankatsomukselle. Hän toteaakin, että kaltaistensa kanssa keskustellessa ei juuri opi uutta, mutta erilaisista taustoista tulevien ja eri ikäisten ihmisten elämäntarinoita kuunnellessa oppii avartamaan näkemyksiään monella tapaa.

Kirjassa lähdetään liikkeelle siitä, miten nykymaailma on muokannut ihmisten tarpeita ja toiveita, ja tätä kautta ohjaa koko palvelutarjontaa. Yritysten antamat viestit ja mainonta ovat aiheuttaneet niin suuren informaatiotulvan, että kuluttajat ovat alkaneet sokaistua kaikelle tarjonnalle. Hän kuvaa tätä ylitsevuotavaksi astiaksi, johon voi mennä mukaan joko lisäämällä tarjontatulvaa samankaltaisesti tai erottautumalla joukosta jollain, joka herättää kuluttajien mielenkiinnon toteuttamalla tarpeen rauhoittumisesta. Kulovesi kirjoittaakin, että parhaat liikeideat syntyvät, kun ajatellaan sydämellä; Mitä ihmiset haluavat ja tarvitsevat? Miten minä haluaisin, että minulle tarjottaisiin tuotetta/palvelua? Miksi haluan tehdä sitä mitä teen? Nämä ovat mielestäni erittäin terve ja inhimillinen tapa lähestyä yritystoimintaa. Pysyvän liiketoiminnan aikaansaamiseksi ja sen toteuttamisesta nauttimiseksi, tulee tasaisin väliajoin pystyä vastaamaan juuri viimeisimpään kysymykseen; Miksi teen tätä? Kuloveden mukaan siinä vaiheessa, kun motiivi on pelkkä raha tai menestys, tai motiivia ei enää ole, ajaudutaan loppuun palamiseen ja luovuuden menettämiseen. Liiketoiminnan tulisikin aina alkaa ajatuksista, miksi teen, mitä teen ja kenelle sen kohdistan. Näin perustana on aito halu tehdä jotakin parantaakseen nykyisiä olosuhteita.

Kirjassa puhutaan myös paljon tehokkuudesta ja Kulovedellä on mielenkiintoisia ajatuksia siihen liittyen. Nyky-yhteiskunta tuntuu arvostavan tehokkuutta kaikilla elämän osa-alueilla; tulee olla tehokas työssään, pitää tehokkaasti yllä omaa terveyttään ja hyvinvointiaan ja lisäksi aikaa ja energiaa pitäisi riittää myös kotiin ja perhe-elämään. Tämä on yhdistelmä, joka ajaa ihmisiä uupumukseen. Aloin pohtia mitä tehokkuus on ja miten sitä mitataan? Tavoitteita voi ja pitää asettaa, mutta tehokkuutta voi ajatella niin ajallisesti, numeerisesti kuin saavutuksellisesti. Nämä eivät kuitenkaan missään nimessä voi olla ainoita mittareita, eikä ainakaan niin, että enemmän on aina parempi. Kulovesi sanoo kirjassaan, että moni haaveilee yrityselämässä menestyksestä sen vuoksi, että saisivat enemmän aikaa ja rahaa tehdä mieluisia asioita elämässään. Usein tehokkuuden tavoittelu joka osa-alueella ajaa kuitenkin tilanteeseen, jossa aikaa on entistä vähemmän käytettävissä ja energia alkaa olla loppu. Tämänkin vuoksi yritysidean tulisi lähteä aidosta halusta tehdä jotakin asian itsensä takia, ei rahan tai taloudellisen menestyksen. Näin syntyvää liiketoimintaa on into tehdä, luovuus säilyy ja kaikki tämä välittyy myös asiakkaalle. Omaa kiinnostusta ja hyväntahtoisuutta on helppoa viestittää eteenpäin, tästä termi ”markkinointia rakkaudella”.

Anja Kulovesi kirjoittaa kirjassaan, että kokonaisvaltaisessa yritystoiminnassa tulisi osata asettua eri rooleihin; niin myyjän, kuluttajan kuin yhteistyökumppaneidenkin. Kun ymmärtää toiveet ja tarpeet kaikkien näkökulmasta, pystytään luomaan pitkäaikaisia luottamuksellisia kumppanuussuhteita. Hän listaakin loppukirjoituksessaan Marc Cobén kymmenen teesiä, joista yksi kuuluu: ”Palvelusta ollaan siirtymässä arvostavaan ihmissuhteeseen”. Tätä noudattaen käsitys myyjän ja ostajan suhteesta muuttuu ja siitä tuleekin yhteinen ihmissuhde, josta hyödytään puolin ja toisin. Nuo kymmenen teesiä luettuani ymmärsin, että ajatuksiaan ja näkemyksiään muuttamalla on mahdollista löytää uusia tapoja tehdä liiketoimintaa. Jatkuvasti muuttuva maailma edellyttää meitä muuttumaan sen mukana. Sen sijaan, että mietimme mikä myy, tulisi miettiä mitä ihmiset todella haluavat. Näitä voi pohtia omien toiveiden kautta, esimerkiksi mitä haluaisi itse tuotavan tähän jatkuvasti kiireiseen ja tehokkuutta vaativaan elämäntyyliin.

Kirja on mielestäni äärimmäisen mielenkiintoinen ja tuo kokonaisvaltaisen ajattelutavan liike-elämään, vaikka nimen perusteella luulisi kyseessä olevan puhdas markkinointiopas. Kirjassa ei keskitytä tuotekeskeiseen markkinointiin, vaan herätellään kykyä ajatella toisin. Tehokkuuden tavoittelu ja jatkuva kiire tuhoavat luovuuden, kun juuri luovuus on se, mikä mahdollistaa meitä keksimään jotakin uutta. Edukkaimmassa asemassa on se, joka keksii sen jo ennen kuin muut, tai ennen kuin kuluttajat ovat havainneet kyseisen tarpeen. Juuri tämä edellyttää ajatusten siirtämistä pelkän yrityskeskeisen ajattelun sijaan kuluttajien ajatuksiin.

Anja Kulovesi pohtii kirjassaan myös sitä, miksi niin pieni osa väestöstä Suomessa kokee yrittäjyyden houkuttelevaksi. On pohdintaa siitä, johtuuko se ennakkoasenteista ja siitä, että pelätään epäonnistumista niin paljon, ettei uskalleta edes yrittää. Hän kuitenkin kehottaa jokaista tavoittelemaan unelmiaan ja luomaan elämästään sellaisen, jonka toivoisi sen olevan. Kulovesi myös korostaa, kuinka yrittäjähenkisyyttä tulisi löytyä kaikilta, riippumatta siitä oletko palkkatöissä vai työskenteletkö omassa yrityksessäsi. Yrittäjähenkisyys on keino olla mukana kilpailussa, eikä kellään ole varaa asettaa edustamaansa yritystä huonoon valoon omalla kustannuksellaan.

Kirjaa lukiessani pysähdyin monta kertaa ajattelemaan sen inspiroivia tekstejä uudelleen ja uudelleen. Monet lauseet saivat aikaan tunteen, että yrittäjäksi ryhtyessäni olen oikealla tiellä. Kulovesi kirjoitti siitä, kuinka useampien ihmisten ajatusten ja osaamisten yhdistely saa usein aikaan paremman lopputuloksen kuin yksin puurtaminen. Keskustelu ja uusista toimintatavoista ja elämäntarinoista oppiminen voi johtaa johonkin hienoon yhteiseen saavutukseen. Juuri nämä motiivit ajavat itseäni yrittäjyyden polulle; halu löytää ympärille ihmisiä, joilla on sama päämäärä, mutta erilaiset ajatukset ja ideat. Nämä yhteen koottuna on mahdollisuus luoda jotain aivan uutta, tarpeellista ja ihmisiä herättelevää, havaita tarve ja täyttää se jollakin ennalta-arvaamattomalla tavalla.

 

 

 

 

 

Kommentit
  • Elina Merviö

    Kaikki lähtee luottamussuhteen rakenetumisesta asiakkaisiin päin ja työntekijöihin päin. Silloin kaikki toimii.

    30.10.2017
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close