Tampere
25 Jun, Friday
20° C

Proakatemian esseepankki

Maria Veitolan vaiherikas elämä ja työura



Kirjoittanut: Petra Kokko - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Veitola
Maria Veitola
Esseen arvioitu lukuaika on 6 minuuttia.

Maria Veitola on hyvä esimerkki naisesta, jota ei pysty lokeroimaan. Veitola on arvostettu toimittaja, jonka polku tähän hetkeen ei hänellä ole ollut se tasaisin. Veitola jakaa kirjassaan oman tarinansa sieltä lapsuusajoista tähän hetkeen, kaunistelematta tapahtumia. Kirjaa lukiessa pystyy Veitolan kokemuksiin ja tuntemuksiin samaistumaan. Kirja käsittelee suuresti sitä, miten kaikki tapahtumat hänen elämässään on muokannut hänet nykyiseksi itsekseen. Veitola on alansa kovin Bosslady ja paljastaa omat kokemuksensa siitä, millaista on olla nykyaikana pomo ja vielä nainen samanaikaisesti.

 

Maria Veitola kertoo kirjassaan työuransa Helsingin Corona Baarin myyjästä Radio Helsingin päätoimittajaksi. Kuinka hänelle oli nuorena tyttönä todettu tien työelämään olevan kova ja kuoppainen. Kuinka hän ei osannut ajatella itseään toimittajana tai töissä radiossa. Toisin kävi. Joka päivä olen kiitollinen siitä, että saan tehdä sitä työtä, mikä tekee minut onnelliseksi. Parasta on, että tiedän tämän olevan minun alaani. Tätä minä haluan tehdä. (Veitola 2018, 178–179)

2017 Veitola valittiin Radio Helsingin päätoimittajaksi ja hänestä tuli ensimmäistä kertaa elämässään pomo. Kollegat, joiden kanssa hän oli aiemmin ollut tasavertainen, ovatkin yhtäkkiä hänen alaisiaan ja hän päättäisi heidän kohtalostansa työyhteisössä. Veitola (2018, 404) kertoo pelänneensä johtajan roolia työpaikalla. Kuinka hän kestäisi stressin ja työmäärän ja tasapainottaisi työelämän ja oman arjen, johon kuului silloin pieni lapsi. Johtajuudesta hän kuitenkin kertoo parhaiksi oivalluksiksi: Kaikille ei aina voi olla kiva, mutta yritän olla helposti lähestyttävä ja oli sitten pomo tai ei, muiden ihmisten kunnioittaminen ja suoraselkäisyys ei ole kovin vaikeaa. Nämä oivallukset olisivat varmasti hyödyllistä tietoa erilaisissa johtorooleissa toimiville henkilöille. Kirjassa korostetaan myös palautteen antamisen ja sen vastaanottamisen tärkeyttä. Palautteen antamisen ja kritiikin kulttuuri meiltä puuttuu ja tässä asiassa olen täysin samaa mieltä. Se on työyhteisön pienin suurin asia, jota toivottavasti yhä useammassa yrityksessä pyritään toteuttamaan.

Johtajuuden lisäksi tiimioppimiseen liittyvistä teemoista esiin nousi rohkeus. Rohkeus on sitä, että tekee niitä asioita, mitä ihan oikeasti haluaa tehdä. On rehellinen itselleen ja sitten vaan tekee. On rohkeutta puhua muista ensisijaisesti hyvää, on rohkeutta vastata ilkeään käytökseen rakkaudella ja on rohkeutta olla hukkaamatta aikaansa niihin, jotka kuihduttavat. Tämä pätee myös ihmisiin (Veitola, 2018, 226–227).  Minuun kolahti tuo muista ensisijaisesti hyvän puhuminen ja ilkeään käytökseen vastaaminen rakkaudella. Selän takan pahan puhuminen tai muuten ilkeä kommentointi kertoo yleensä heikosta itsetunnosta tai pahasta olosta. Sen takia tiimissä on myös rohkeutta puhua omista ajatuksistaan ja olostaan rehellisesti, jotta tällaisilta konflikteilta voitaisiin välttyä. Jotta kaikki kokevat itsensä tervetulleeksi tiimiin on matalampi kynnys puhua myös vaikeimmista asioista.

Viimeisimpänä haluaisin nostaa esille Veitola tuomat arvot, joista erityisesti toisten ihmisen kunnioittamisen. Otetaan tiimin kaikki jäsenet huomioon, kunnioitetaan jokaisen mielipidettä, koska jokaisella siihen oikeus on. Itselleni on tämä arvo tullut tutuksi jo pienestä pitäen ja en usko, että lähtökohtaisesti kukaan ihminen haluaa toiselle tarkoituksella aiheuttaa pahaa oloa. Tiimihengen ydin perustuu luottamukseen, jota kohti lähdetään kiipeämään kunnioittamalla kaikkia tiiminjäseniä.

Veitola- kirja koostuu monista tavallisen ihmisen tarinoista, joihin on helppo samaistua. Lukija pystyy peilaamaan tarinoita omaan elämään ja löytämään jopa vastauksia tai vertaistukea.

 

Kirjasta mieleeni jäi Veitolan viesti naiseudesta, ja siitä kuinka hänen elämässään ei ole ollut naista, joka olisi näyttänyt työn ja vapaa-ajan terveelliseen suhteen. Veitola pohtii kirjassaan sitä, kuinka kukaan hänen perheensä naisista ei ole löytänyt ratkaisua siihen ”kuinka tehdään töitä kunnianhimoisesti ja asialle täysin omistautuen mutta silti itseään säästäen ja kohtuullisesti.” (Veitola 2018, 18) Tämä on tyypillinen ongelma myös nyky-yhteiskunnassamme, kun menestys mitataan kiireellä ja tehokkuudella. Veitola pohtii, että tärkein perintö mitä hän kuitenkin on saanut työssäkäyvän naisen malli. Hän ei ole ikinä kyseenalaistanut kykyään työskennellä, vaikka hänellä olisi pieni lapsi.

Se on ihailtava asenne, joka pitäisi iskostaa jokaisen päähän.

Veitolan mummin runo ja mietelausekirja kokoelmista yksi mietelause jäi erityisesti mieleeni.

”Minä uskon ehdottomasti onneen. Mitä kauemmin teen työtä, sitä enemmän minulla on onnea” (Veitola 2018, 18–19) Tämän voi tulkita monella tapaa mutta itse koen mietelauseen kuvaavan sitä kuinka oman onnen eteen, tulee tehdä töitä.

Mietelause ei kerro mitään fyysisestä työstä mutta asian voi tulkita myös niin. Aikana, jolloin Veitolan mummi teki töitä, se saattoi meinata niska limassa töiden paiskimista. Nykypäivänä asian voisi tulkita töiden tekemisenä itsensä kanssa ja itsensä eteen, ja sosiaalisiin suhteisiin panostamista.

 

 

Veitola kertoi isästään ja siitä, kuinka hänen lapsuutensa hartain toive oli se ”ettei isä ja äiti koskaan kuolisi.” (Veitola 2018, 61) Tuo inhimillinen ja lohduton lapsen toive elää hänessä edelleen. Kappaleessa ”Rakas isä” ja ”isän muistolle” hän avaa itselleen henkilökohtaista ja arkaa aihetta, isää ja sen menettämistä.  Veitola antaa kappaleessa varmasti vertaistukea muille vanhempansa menettäneille, mutta haluaisin tulkita kappaletta myös toiselta näkökulmalta. Veitolan isä sairastui pahasti ja loppua kohden perheen sisällä vaiettiin sairaudesta ja lähestyvästä kuolemasta. Ihmiset monesti haluavat peittää kivun ja tuskan, niin henkisen kuin fyysisenkin. Olisiko maailma inhimillisempi ja hyväksyvämpi paikka kun kohdattaisiin pelko, kipu ja tuska sillä tavoin, kun ne ovat? Ihmiset näyttäytyvät monesti haavoittumattomina. Toisen ihmisen onnellisuutta saattaa syyllistyä katsomaan kadehtien ja omassa huonossa olossaan rypien. Saman ihmisen kuoren alta voi paljastua paljon enemmän kuin onnellinen elämä ja täydellisyyttä hipova arki.  Mikäli me kaikki olisimme avoimia vaikeistakin aiheista, tekisikö se meistä helposti lähestyttävämpiä ja jollain tapaa samaistuttavampia?

 

Kappaleessa ”hyvät pakit” (Veitola 2018, s.160–163) Maria kertoi löytäneensä aikoinaan unelmien työn. Hän pisti haastatteluun kaikkensa ja oli varma, että se olisi häntä varten. Ei ollut. Hän ei saanut unelmien työpaikkaa mutta parempi odottikin jo nurkan takana. Tapahtumaketju sai Marian miettimään todellisia motiivejaan kyseistä pestiä kohtaan. Järkytykseksi hän huomasi hakeneensa työpaikkaa näyttääkseen muille ja saadakseen hyvän maininnan CV:een. Hän ei siis hakenut vain työpaikkaa, vaan myös sen ihmisissä herättämiä reaktioita. Tarinan opetus oli se, että asiat tapahtuvat tarkoituksesta ja joskus on hyvä kyseenalaistaa myös omia tavoitteita tai unelmia. Teetkö asioita itsellesi ja itsesi vuoksi? Vai saadaksesi muiden hyväksynnän ja huomion? Tämä on hyvä muistaa yrittämisessä ja erityisesti tiimiyrittäjyydessä. Lähdetkö projektiin mukaan koska muutkin, tai havitteletko vain jotakin tiettyä asemaa muiden silmissä. On tärkeää lähteä omista tavoitteistaan mutta myös miettiä motiivejaan.

 

 

 

 

Veitola on ajansaaton aika kahminut töitä niin paljon kuin vaan on saanut ja keksinyt. Veitola paljastaa, että syy tälle tavalle pohjautuu lama-aikaan ja silloiseen ajatukseen, että töitä ei riittäisi, vaikka olisi kuinka hyvä työssään. (Veitola 2018, s.310) Vieläkin nykypäivänä meillä suomalaisilla on iskostunut päähämme ajatus siitä, että koko ajan on oltava, joku hanko tulessa, tai muuten olemme “laiskoja”. Suomalaiseen kulttuuriin ei mahdu ajatusta sille, että esimerkiksi välillä on ihan hyvä ottaa vähän rauhallisemmin ja antaa itselle aikaa palautua. Mutta ei. Jo nuoresta lapsesta asti meidät on ohjelmoitu siihen, että peruskoulun jälkeen, haetaan heti lukioon tai ammattikouluun, näiden jälkeen haetaan jatko-opintoihin ja jos ei päästä, heti on saatava jostain töitä, tai muuten sinut nähdään valtion varojen pummina.

 

Eikö nuorille pitäisi antaa mahdollisuutta löytää oma tiensä rauhassa ja ilman kulkemista rajoilla. Monissa muissa Euroopan maissa on paljon yleisempää, että nuoret ottavat välivuoden jossain kohtaa opintojaan ja lähtevät tutkiskelemaan maailmaa ja itseään. Peräytyykö meidän tarpeemme olla koko ajan hyörimässä jonkun asian parissa, yhteiskunnan paineesta?

 

“Kun asuin vielä kotona, olin tulla hulluksi kaiken sen tekemisen kanssa: läksyjä, soittoläksyjä, kotitöitä, pihatöitä. Kaikkeen piti osallistua eikä ikinä saanut luovuttaa” (Veitola 2018, s.311) Hän kuvailee kuitenkin muiston olevan vaikuttanut elämäänsä positiivisesti. Veitola jatkaa muistelua lauseella “Edelleenkään en luovuta, vaikka se olisi joskus ihan viisasta”. (Veitola 2018, s.311). Omaan päähäni poksahtaa kysymys, onko tämä terveellistä? Tietenkin yrittäjän täytyy olla innokas ja valmis tekemään töitä mukavuus alueensa ulkopuolella ja olla valmis tarttumaan uusiin koetuksiin. Mutta onko silti meidän näkemyksemme siitä, millainen yrittäjän kuuluisia olla ja toimia, vääntynyt?  Yrittäjien nettisivuilta löytyy artikkeli, joka koskee startup-yrityksiä ja artikkeli alkaa virkkeellä: “Startup-maailma on herännyt siihen, että raskas työ vaatii veronsa, usein mielenterveysongelmien, loppuun palamisten ja valtavan stressin muodossa”. (Yrittäjät 2019). Jos yhteiskunnassamme pidämme normaalina, että jokainen yrittäjä tulee jossain vaiheessa kohtaamaan jonkun näistä vaivoista ja pidemmällä aika välillä johtamaan burnouttiin. Onko tämä nyt terveellistä? Jopa Yle.FI julkaisi sivuillaan artikkelin otsikolla: “Työuupumuksesta on tullut vaarallisen normaalia – silti sitä ei ymmärretä työpaikoilla: “Sitä ei oteta vakavasti, kun nälkäisiä tulijoita on jonossa”. (Yle.fi 2019)

 

Ihmisten pitäisi antaa enemmän armoa itselleen ja kokea henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin tärkeimmäksi. Anna itsesi levätä, sysää koulu ja työ hommat toisaalle hetkeksi ja vietä lepo päivä hyvinvointisi vuoksi. Maailma ei siihen kaadu, että annat itsesi ottaa rennosti tuon päivän. “ oon kokenut niin monta kertaa, että oon ihan lopussa, ja tuntuu, että päässä ei liiku enää mikään, itkettää vaan. Sit tauko tai pitkä loma, ja ei tarvi olla kuin muutama päivä vapaata ja pim, päähän alkaa tulvia uusia ideoita ja ajatuksia.” (Veitola 2018, s.152)

Veitola myös kertoo nuoren käyneensä kerran viikossa soittotunneilla miltein viidentoista vuoden ajan. “Jälkikäteen muisteltuna tuo aika oli pelkkää piinaa, pelko tiloja ja pakottamista”. (Veitola 2018, s.29) Itse hyvin tiedän olleeni töissä onneton, koska ala ei ollut minulle kiehtova ja joka kerta ajatellessani töitä koin suuren stressi ja ahdistus aallon nielaisevan minut uppeluksiin. Mielestäni ihmiset nykypäivänä pitäisi olla työn perässä, sen tuoman ilon myötä, eikä mennä laput silmillä rahan perässä. Jokaisen oikeus on olla onnellinen ja toivon jokaiselle meistä, että tulemme kaikki löytämään itsellemme ammatin, jossa koemme saavamme työskennellä intohimomme parissa. “Joka päivä olen kiitollinen siitä, että saan tehdä sitä työtä, mikä tekee minut onnelliseksi”. (Veitola 2018, s.145) Elä myöskään ota työtä vastaan sen antaman aseman takia. “Järkytyksekseni en ollut hakenut vain työpaikkaa, vaan myös sen ihmisissä herättämiä reaktioita.” (Veitola 2018, s.162) Ota työ vastaan, koska se tuottaa sinulle iloa ja onnellisuutta. Mutta muistakaa myös tämä “Intohimon seuraaminen muuttuu suorittamiseksi, jossa vain lopputuloksella on merkitystä”. (Veitola 2018, s.339) Itse jatkan lausetta ajatuksella: “Jos unohdat matkalla, miksi se tekee sinut onnelliseksi.”

“Sanotaan, että leikki on lapsen työ. Minä haluan ajatella, että työ on aikuisen leikki”. (Veitola 2018, s.340)

 

Veitola oli teoksena inspiroiva ja silmiä avaava. Hänen periksiantamaton asenteensa niin arjessa kuin töissä on todistanut sen, että mikä vain on mahdollista. Kirja opetti myös olemaan itselleen armollisempi ja haastamaan itseään myös henkisellä tasolla. Veitola avaa kirjassaan myös arkoja aiheita ja sellaisia asioita, josta ei vain puhuta. Tämä tietysti kannustaa ihmisiä olemaan avoimempia. Hänen elämänsä ei ole ollut ruusuilla tanssimista ja hän myöntää sen eikä elä kuin kulisseissa. Kirjan aiheiden kirjo antoi myös haasteellisen tehtävän tulkita tekstejä tiimioppimisen ja yrittäjyyden näkökulmasta. Tätä teosta lukee ja tulkitsee jokainen tavallaan.

 

Kirjoittanut: Petra Kokko, Jenna Korpi ja Helena Tahlo

 

Lähteet:

Veitola, A. 2018. Veitola. Helsinki. Johnny Kniga. 

Laine, A. 2019. Työuupumuksesta on tullut vaarallisen normaalia – silti sitä ei ymmärretä työpaikoilla: “Sitä ei oteta vakavasti, kun nälkäisiä tulijoita on jonossa”. Yle. 14.10. https://yle.fi/uutiset/3-11015514 

Elina, H. 2019. Startup-yrittäminen ei ole vain mahtavaa koko ajan – Yrittäjän mielenterveys on myös sijoittajan asia. Yrittäjät. 10.6. https://www.yrittajat.fi/uutiset/608694-startup-yrittaminen-ei-ole-vain-mahtavaa-koko-ajan-yrittajan-mielenterveys-myos#5ac0c67b 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close