JHT – Musta Lammas (Otava 2016) on Mikko Aaltosen kirjoittama elämäkerrallinen tarina yhdestä kaikkien aikojen suurimmasta suomalaisesta supertähdestä, räppäri Cheekistä alias Jare Henrik Tiihosesta.

Se on tarina suvaitsevaisuudesta, suvaitsemattomuudesta, surusta, itseinhosta, ahdistuksesta, ilosta, asenteesta, tinkimättömyydestä, ahkeruudesta ja musiikin voimasta. Cheek räppää kursailematta siitä elämästä, mitä juuri sillä hetkellä elää. Kaikki hänen ajatuksensa ja elämänsä varrella tapahtuneet asiat tulevat suodattamattomina ulos. “Huoramainen kusettaja vai suomalainen superstara?”, Cheek räppää viimeisimmän sooloalbuminsa Alpha Omegan nimikkoträkissä. Ei ihan tavanomaista suomalaista suo, kuokka ja Jussi -tematiikkaa.

Märästä päiväunesta tuli totta

“Tällä elämäntyylillä menee mania / Oon kai juuttunu elämään Peter Panina” (Cheek – Makee ja selkee 2015) Voi hyvin kuvitella murrosikäisen pojan märän päiväunen. Ökyjahti, jossa kannella naisia ilman paitaa tarjoilemassa drinkkejä. Paitsi, että murrosikäisen pojan tilalla on 36 vuotias mies, eikä kyseessä ole märkä päiväuni, vaan todellisuus. Tekeekö tällainen elämäntyyli pitemmän päälle kauhean hyvää ihmiselle, sitä voi jokainen itse miettiä. Mutta jeesustelulta se kuulostaa, jos suomalainen parikymppinen hormoonihirviö sanoo, että ei haluaisi edes kerran kokeilla miltä se märkä päiväuni tuntuu todeksi elettynä. Jokainen voi toki itse miettiä, haluaako elää vielä samaa teinielämää parin kymmenen vuodenkin päästä. Ainakaan jos olisin Alkossa fanikuvaa pyytävä äiti, en lähtisi moralisoimaan “Onks mulla kusta kallossa, se ei oo mustavalkosta / Miksi sä pyydät fanikuvaa tyttärelles musta Alkossa.” (Cheek – Älä pyydä mitään 2013)

Jos jonkun ihmisen elämäntyyli ei miellytä, sen voi jättää omaan arvoonsa. Dissaaminen on harvoin muuttanut maailmaa parempaan suuntaan. Jokainen tekee jokatapauksessa elämässään ne omat valintansa ja kantaa siitä itse seuraukset.

Suomessa Amerikan malliin

Suomalaisten suosikkiräppäri amerikkalainen Eminem fantasioi vaimonsa murhaamisesta kappaleessaan Kim (The Marshall Mathers LP 2000), sekä räppää naisista seksiobjekteina Shake that -kappaleessaan (Curtain Call 2005). Ketään ei kiinnosta Suomessa. Suomalainen tradenomi Cheek julkaisee 2010 stereotyyppisen Amerikan hip hop -kuvastoa ihannoivan musiikkivideon Jippikayjei -sinkulleen. Videolla kurvikkaita naisia urheilee vähissä vaatteissa Cheek-jumppamaikan toimiessa naama hangon keksinä koutsina neitokaisille. Jippikayjein sanat eivät kuulosta lainkaan hassummilta verrattuna Eminemin aivopieruihin: “Tää on pukuhuone tsemppauskamaa, niille jotka löytää aina jotain petrausvaraa. / Niille jotka vetää vastustajaa kovempaa, niille jotka nuorempiaan kannustaa ja opettaa.” Huolimatta itse musiikin viestistä, Jippikayjein seurauksena on someraivo ja Cheek leimataan siaksi. Herää kysymys, olisivatko Cheekin musiikkivideolla esiintyvät naiset esiintyneet videolla, jos Cheek olisi kohdellut heitä epäkunnioittavasti? Tuskin. Ketään ei vain kiinnostanut kysyä musiikkivideolla esiintyvien naisten mielipidettä asiaan. Cheekin tarina on hyvä esimerkki siitä, että ihminen näkee omasta kuplastaan juuri sen minkä haluaa nähdä.

Kritiikin ja vihapuheen ero

“Tuntuu et itsee poimittua maasta ei saa / sun jälkeen mikään ei mitään taaskaan meinaa /
ja nää seksipommit toimii vaan laastareina.” (Cheek – Anna mä meen 2011) Egoistinen elämä naisseikkailuineen kuulostaa monen tavallista perhe-elämää elävän korvaan todella vieraalta ja sen takia halveksittavalta. Ihminen vieroksuu sitä, mitä ei ymmärrä. Jujusta, Joneksesta ja Tomi Randomista koostuva Trilluminati -kollektiivi julkaisi Sinuhe nimisen kappaleen 5.3.2017 Youtubeen, jossa kritisoidaan Cheekin ja Elastisen materialistista ja pintaliitoista elämäntapaa. Biisi kantaa samaa nimeä kuin Cheekin ja Elastisen 2016 julkaisema biisi. Trilluminatin versio on teknisesti hyvä pläjäys ja maailman parannus on aiheena hyvä. Mutta kun kritiikki kohdistuu suoraan henkilöihin eli Cheekkiin ja Elastiseen, se kääntyy itseään vastaan aiheuttaen kritiikin kohteen suojautumisreaktion negatiivisia asioita kohtaa, jolloin Cheekkiä ja Elastista ei edes huvita parantaa materialistisia tapojaan. Päinvastoin. Kuvittele, jos joku kukkahattutäti tulisi paasaamaan kuinka pitää elää, muuttaisitko tapojasi? Hyvin epätodennäköistä. Mutta entä jos joku taas näyttää omalla elämällään esimerkkiä, on paljon todennäköisempää, että voit saada ahaa elämyksen: “Vau, noinkin voi elää ja ajatella!” On hyvä kritisoida vallitsevia ilmiöitä ja tarjota parempia ratkaisuja tilalle, mutta jos kritiikki kohdistuu taiteen sijaan henkilöön, tilanne menee vain huonompaan suuntaan.

Antaa kaikkien kukkien kukkia

Tuomas Enbusken Talk Shown 26. jakson vieraana (27.4.2012 Youtube-video) ovat kokoomuslaisräppäri Cheek ja vasemmistolaisräppäri Paleface. Enbuske koittaa piikittelevillä kommenteillaan usuttaa kollegat toistensa kimppuun haastattelussa onnistumatta siinä. Cheek ja Paleface ovat pitkän linjan kollegoita, joiden välillä on herrasmiessopimus kollegoiden välisestä kunnioittamisesta. Tämä yleinen vastakkainasettelun kuvio toistuu Cheekin elämäkerrassa useita kertoja. Mediakenttä ja rap-fanit kaivavat ojaa eri räppäreiden välille, kun taas samoja festarilavoja kiertävien räppäri-kollegoiden välillä annetaan (,muutamia poikkeuksia lukuunottamatta) jokaisen kukan kukkia. Toisin kuin Trilluminatin pojat, Avain ruoti luokkaeroja levyllään Punainen Tiili (2001) hakematta syntipukkia omaan huonoon oloonsa kollegoista. Avain teki omaa juttuaan pureutuen ihmisten sijaan ongelmiin ja niiden syy-seuraussuhteisiin. Punainen tiili onkin taideteos, joka löytyy Cheekinkin all-time rap-albumilistan top kympistä elämäkerran lopusta. Kokoomuslainen voi siis kuunnella vasemmistolaisen musiikkia, mutta voiko vasemmistolainen kuunnella kokoomuslaisen musiikkia?

Helppoa ja kivaa

Kun puhutaan menestyneistä ihmisistä, helposti unohdetaan mitä menestyksen eteen on jouduttu tekemään. On eri asia, voittaako lotossa vai tekeekö ahkerasti töitä päivästä toiseen. On eri asia hankkiiko silikoonit ja hommaa menolipun Temptation Islandille, vai tekeekö sitä mitä rakastaa ja tuo voimaa ihmisille tekemisensä kautta. Cheekistä puhuttaessa, nousee esille raha, autot ja naiset. “Hirveää sontaa”, sanoo kulttuuriministeri Paavo Arhinmäki Iltasanomissa (21.8.2013) Cheekin musiikista. Toista mieltä ovat tuhannet fanikirjeitä lähettävät teinitytöt. Herääkin kysymys, onko suvaitsevaisuus vain harvojen etuoikeus? Jos poikkeat perisuomalaisesta kaavasta, onko muilla oikeus lytätä sinua? Lyttäämällä toisiamme tämä maa tuskin lähtee nousuun. Cheek ei vain puhunut unelmista, vaan hän myös toteutti niitä alentumatta samalla tasolle vihaajiensa kanssa. “Hei ei oo aikaa kadehtia ketään / Mielummin ihailen vaan jengin talenttia tehä.” (Cheek – Vihaajat vihaa 2013)

Rakkaudesta lajiin

Cheek (,kuten moni muukin ihminen) pitää seksin harrastamisesta, ulkomaan matkoista ja hienoista autoista. Mutta todellisuudessa ihmiset eivät halua näitä asioita. He haluavat sen tunteen, minkä tämä toiminta mahdollistaa. Jos ihminen käy Hawaijilla ja matkalle sattuu pelkästään ikäviä tunteita, hän leimaa koko matkan huonoksi. Jos taas hänen matkalleen sattuu pelkästään hyviä tunteita, hän leimaa matkan hyväksi. Egosi haluaa toimitusjohtajaksi sen takia, koska se on arvostettu asema. Jos taas menet tunne edellä, haluat toimitusjohtajaksi sen takia, koska se on niin haastava ammatti, että jokaisesta pienestäkin onnistumisesta tulee kokonaisvaltaisen hyvä tunne. Välillä onkin hyvä pysähtyä miettimään, onko tämä minun oma unelmani, vai onko tämä unelma vain omaksuttu tv:stä? Etsi oma unelmasi, olipa se sitten maailman pelastaminen tai ökyauton ostaminen. Mieti kuitenkin, rakennatko unelmasi perustan sille, että voit näyttää muille kuinka hyvin sinulla menee, vai sille, että unelman toteutuminen saa aikaan kipristävän hyvän olon tunteen varpaista aina korvan nipukoihin saakka ja haluat saavuttaa sen tunteen yhä uudestaan ja uudestaan.