Tampere
18 Jan, Tuesday
-6° C

Proakatemian esseepankki

Mada fakin dilemma



Kirjoittanut: Sandra Hyttinen - tiimistä Samoa.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Sustainable Management
Georg Muller-Christ
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Johdanto 

Samoa on muodollisesti ollut olemassa kohta vuoden. Vuoden sisään on mahtunut kaksi toisistaan hyvin poikkeavaa bl-kautta. Keväällä toimintamalli oli pitkälti tiimipainotteisempaa ja ryhmäytymistä. Tehtiin ja pohdittiin paljon yhdessä ja projektit jäivät toissijaisiksi. Syksyllä oli selvästi tekemisen meininki. Painopiste siirtyi projekteihin ja yhteinen tekeminen jäi vähemmälle. Toimintamallit ovat olleet kuin yö ja päivä. 

Käytämme tässä esseessä apunamme Georg Müller-Christin systeemiajattelun diaesitystä, johon on otettu otteita hänen kirjoittamastaan kirjasta Sustainable Management. Diaesityksessä selitetään yleisimpiä organisaatioiden dilemmoja, joiden pohjalta reflektoimme Samoan vuoden mittaista matkaa. Dilemma on kaksi ääripäätä, joiden väliin syntyy konfliktit. Esimerkiksi varovaisuus ja rohkeus ja miellyttäminen ja oman toiminnan mukaan meneminen. Koimme aiheen merkitykselliseksi, koska tiimissämme on noussut useita dilemmoja esille. Samoassa aloitetaan kohta uuden bl:n valitseminen, ja jotta lopputuloksesta saataisiin mahdollisimman hyvä, on meidän tarkasteltava tiimissämme vallitsevia dilemmoja. 

 

Keskittäminen vs. hajauttaminen 

Välillä keskittäminen on tehokkainta, välillä taas hajauttaminen. Jos asiaa tarkastellaan Proakatemian tiimien näkökulmasta, molemmat ilmiöt ovat koko ajan läsnä. Käytännössä tämä näkyy niin, että jokaisella tiimillä on osuuskunta, jonka sisällä on projekteja. Voitaisiin ajatella, että osuuskunta edustaa keskittämistä ja projektit hajauttamista. Samoan syksy on ollut hyvin hajautettu, koska tarvitsimme uusia innovointeja, kokeiluja ja projekteja, jotta tiimille saataisiin tuloja. Tämä johtui siitä, että viime kevät oli Samoan osalta hyvin keskitetty: halusimme tiiminä ryhmäytyä ja tehdä kaiken yhdessä. Ryhmäytymisessä onnistuimme, tekemisessä olisi ollut parantamisen varaa. Ei siis mikään ihme, että halusimme alkaa tekemään ja ennen kaikkea luomaan liiketoimintaa. Realismi tuli vastaan. Ihmiset ovat erilaisia, eikä kaikkia kiinnosta samat asiat. On siis mahdotonta tehdä koko porukalla samaa projektia, kun ihmisiä ei kiinnosta, ei ehdi tai jaksamisen kanssa on ongelmia. 

Tämä varmasti kuulostaa itsestään selvyydeltä, mutta kuten kaikissa muissakin dilemmoissa meiltä puuttui ja puuttuu oikea suhde. Kevään jälkeen toivoimme, että asioita voitaisiin lähteä tekemään huomattavasti joustavammin. Tilanne on muovautunut nyt siihen, että me voisimme tulevana talvena keskittää taas enemmän. Hauskaa tässä onkin se, että asia mistä haluttiin puoli vuotta sitten pois, toivotaan takaisin. Keskittämisessä ja hajauttamisessa on molemmissa hyvät puolensa ja kokonaiskuvan kannalta on äärimmäisen tärkeää, että Samoa on kokeillut molemmat ääripäät.   

 

Kestävyys vs. tehokkuus 

Samoassa on totuttu tekemään paljon ns. lypsylehmäprojekteja. Varmaa tietoa ja dataa tästä ei ole, mutta vaikuttaisi siltä, että meidän vuosikurssimme tiimeistä Samoalla on suhteessa eniten lypsylehmäprojekteja. Syitä tähän on monia, mutta kirkkaana keskiössä paistattelee ajatus helpon ja nopean rahan saamisesta, jolla voidaan rahoittaa tulevia projekteja. Samoan ongelmaksi on syntynyt ikävä kierre, jossa pakollisten menojen jälkeen rahaa ei jää tilille ollenkaan, ja jonka takia täytyy etsiä taas uusi keino tienata rahaa. Varmaan olisi hyvä vain alkaa työstämään pitkäaikaisempia ja kestävämpiä projekteja? Asia ei ole niin yksinkertainen. Rahaa tietenkin tarvitaan kiinteisiin kuluihin, mutta toisaalta kun sen kestävän projektin saa viimein käyntiin, niin siitäkin tulee täytettä lompakkoon ja mikä parasta, teet juuri sitä, mihin sinulla on intohimoa. Kestävän projektin heikkous piileekin ns. alkutuotannossa. Mikäli halutaan tehdä liiketoimintaa, joka kestää aikaa, on taustatyö tehtävä riittävän hyvin; ja tämä vie aikaa. Pelkäävätkö ihmiset perusteellista työtä? Emme usko. Ihmiset pelkäävät riskejä ja riskinottoa. 

Me opiskelemme yrittäjyyttä. Yrittäjyyteen kuuluu riskinottoja. Todellisuudessa kaikki ihmiset eivät ole Proakatemialla pyrkimässä yrittäjiksi. Joillekin on tärkeämpää saada tutkintopaperi. Kaikilla ei ole ns. ”yrittäjän mindsettiä”, jonka takia konfliktien syntyminen on yleistä. Tämä vastakkainasettelu on jo itsessään dilemma tai voisi sanoa dilemma dilemman sisällä. Siksi onkin tärkeää keskustella yksilöllisistä tavoitteista ja siitä, mitä kukin Proakatemialta on hakemassa, niin helpolta kuin se kuulostaakin. Miten tämänkin osaisi ottaa puheeksi, kun lähtökohta akatemialle tulemiseen on niin ilmeinen? Tärkein oppi lieneekin, että mitään ei pidä ottaa itsestään selvyytenä. 

 

Luottamus vs. kontrolli 

Jälkeenpäin mietittynä ja viisastuneena; jotta ihmisiä voi motivoida, tulee heille antaa tärkeä ja merkityksellinen rooli. On tärkeää saada heidät tuntemaan olevansa osana tiimiä. Paras tapa on näyttää luottamusta ja antaa ihmisille vastuuta sekä vaativia tehtäviä. “En tarkoita, ettenkö luottanut tiimin jäseniin, mutta huomasin ajatuksissani tekeväni asiat mielelläni itse”, toteaa Sandra. Tavallaan aikamoinen noidan kehä. Mietitäänpä, jos tiimissä mielellään hoitaa asiat itse eikä anna muille tilaa eikä vastuuta, porukka menettää nopeasti motivaation. Muut tiimin jäsenet helposti hyväksyvät tilanteen ja antavat automaattisesti kontrollifriikin tehdä ne itse. Pian käy niin, että kontrollifriikki kyllästyy tekemään kaiken yksin – näin saadaan konflikti aikaiseksi. Kevät oli osittain melko jäykkää. Paljon pidettiin asioista huolta, esseistä ja hopsien täytöistä muistuteltiin jatkuvasti. Ei luotettu siihen, että yksilö pystyisi suoriutumaan annetuista tehtävistä parhaalla mahdollisella tavalla. Kuten jo mainittu, syksy on ollut täysin ääripää. Pojat ottivat paljon löyhemmän linjauksen ja luottivat siihen, että jokainen hoitaa hommansa eräpäivään mennessä. Esseiden eräpäivän häämöttäessä tiedän monta meistä kenellä esseet laahaavat ja paniikki loistaa olemassa. Todettakoon, että kumpikaan ei ollut ehkä paras vaihtoehto. 

 Keväällä meillä oli tiimin yhteinen visio, mutta en tiedä omaksuttiinko sitä täysin. Tavoitteisiin päästiin jotenkuten. Syksyllä yhteistä visiota ei varsinaisesti ollut, mutta sitä selvästi kaivattiin. Pojilla tosin oli oma visio ja tavoite ja se saavutettiin täysin.  Olemme tiimissä tulleet lopputulokseen, että samoalaiset tarvitsevat tietynlaiset raamit. Sopivat raamit löytyvät varmasti näiden kahden toimintatavan välimaastosta. Eräässä pajassa käytimme termiä ”rubber boundaries” eli kuminauha raamit. Raamit minkä puitteissa toimia, mutta jotka joustavat oikeassa paikassa tarpeen tullen. Mutta se mitä tiimi tarvitsee, on suuntaviivat ja vision mitä kohti taivaltaa.   

 

Vakiot vs. joustavuus 

Viime keväänä monista asioita väännettiin ja yritettiin muokata kaikille sopivaksi. Jäikö keväältä tapoja, jotka ovat nyt meidän arkeamme? Vastaus on; vähän vähänlaisesti. Paljonko keväältä jäi normeja, joita toteutamme nykypäivänä, entä paljonko syksyltä jää normeja tulevaisuuteen? Toivon, että syksyltä otaksumme tekemisen meiningin tiimiä ja yksilöitä unohtamatta. Osaisimme yhdistää ääripäiden parhaat puolet. On vaikea sanoa mimmoisia dilemmoja kohtaamme tulevaisuudessa, mutta tärkein on löytää yhteinen ratkaisu. Kultainen keksitie ilman, että se on tylsää harmautta ja täynnä tyytymisiä. Haluamme kultaisen keskitien täynnä uutta, innovatiivisia ja rohkeita ratkaisuja. 

 

 Soluesseen kirjoittajat Kari-Mikko Karjalainen ja Sandra Hyttinen. 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close