Tampere
24 Sep, Friday
8° C

Proakatemian esseepankki

Maailman vaarallisin ase



Kirjoittanut: Anniina Rantalainen - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Sanojen supervoima
Martti Vaalahti
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

… on sana. Ai miksi? Sanojen voimalla voi vaikuttaa kehen tahansa, missä, milloin ja miten tahansa. Sanoilla voi tehdä haavoja, jotka eivät koskaan parane. Niillä voi tehdä toisen maailman onnellisimmaksi, tai ajaa toisen surkeaan epätoivoon. Sanat voivat sytyttää sodan tai solmia rauhan. Sanat rakentavat siltoja maailmojen välille, mutta ne voivat myös polttaa niitä samalla tehokkuudella.

Nykyajan ihmisten voi olla vaikea ymmärtää sanojen todellinen merkitys. Maailma on muka muuttunut. Todellisuudessa maailma tulee aina pysymään suhteellisen samanlaisena. Ihminen tulee aina kaipaamaan hyväksyntää, ymmärretyksi tulemista ja mielipiteensä kuulumista. Sanoilla herätetään tunteita, tunteiden herättäminen on vaikuttamista ja vaikuttaminen valtaa. Se, joka kadottaa sanansa, menettää valtansa. Niinpä meidän, jotka haluamme onnistua elämässämme, ihmissuhteissamme ja työssämme, tulee pitää mielessämme eräs tärkeä asia: toisten ihmisten on koettava, että juuri me ymmärrämme heitä paremmin kuin kukaan muu. Ja siksi meidän tulee valita oikeita sanoja.

Toinen syy siihen, miksi meidän tulee valita sanamme tarkasti, on se, että ne paljastavat meistä ihmisinä enemmän kuin osaamme kuvitellakaan. Tutkijan ja kirjoittamisterapian pioneerin, James W. Pennebakerin mukaan ne, jotka osaavat kirjoittaa ja kertoa avoimesti traumaattisista kokemuksistaan, ovat henkisesti terveimpiä. Pennebaker on myös todistanut, että kun ihmiset kiinnostuvat aidosti toisistaan, he alkavat käyttää samoja sanoja.

Sanojen supervoima on Martti Vaalahden kirjoittama, vaikuttava teos sanojen ja puhumistaitojen tärkeydestä. Vaalahti on markkinointiviestinnän ja myynnin ammattilainen, ja selkeästi tietää, mistä kirjassaan puhuu. Hän liittää monessakin kohtaa kirjaa sanat tunteiden herättämiseen, mikä on mielestäni järkeenkäypää: aina, kun sanomme jotakin, luomme itsestämme tietyn mielikuvan ja herätämme kuulijassa jonkin tunteen. Ei ole huuhaata, että sanojamme kannattaa hallita, jotta voi vaikuttaa ihmisiin haluamallaan tavalla.

Kirjan kuudennessa luvussa Vaalahti siteeraa Maya Angeloa, joka on sanonut seuraavasti: ”Olen oppinut, että ihmiset unohtavat kaiken mitä sanoit ja kaiken mitä teit, mutta eivät koskaan unohda tunnetta, jonka heissä herätit”. Vaalahden mukaan väite siitä, että teot puhuvat enemmän kuin sanat, on väärä, sillä todellisuudessa teot seuraavat vasta tunteista. Siksipä esimerkiksi työhaastattelussa, verkostoitumiskohtaamisessa ja ylipäätään uuden ihmisen tapaamisessa on tärkeää saada toinen tuntemaan itsensä kuunnelluksi. Otetaan esimerkiksi työhaastattelu: jos saamme haastattelijan kertomaan itsestään, haasteistaan ja unelmistaan, kykenemme mahdollisesti ehdottamaan hyvältä kuulostavaa ratkaisua. Tämän jälkeen hän on puolellamme, eikä suinkaan ehdotuksemme erinomaisuuden takia, vaan siksi, että hän tuntee luottavansa meihin. Vaalahti kehottaa: ”Älä siis enää yritä saada muita toimimaan, saa heidät ensin tuntemaan.”

Vaalahden oppeja sanojen voimasta voi soveltaa mille tahansa elämän osa-alueelle, mutta itse pohdin kommunikoinnin tärkeyttä nimenomaan johtajuuden näkökulmasta. Vaalahti sanoo: ”tahdotko sitoutuneita alaisia? Varmista, että he tuntevat haluavansa olla kaltaisiasi. Haluatko saada aikaan muutoksen? Varmista, että kuulijasi tuntee vallitsevan asiantilan sietämättömäksi. Tahdotko pitkän asiakassuhteen? Varmista, että asiakas tuntee olonsa tärkeäksi.”

En oikein tiedä, mitä ajatella siitä kirjailijan väittämästä, että jos haluaa sitoutuneita alaisia, pitää varmistaa, että he haluavat olla kaltaisiamme. Ymmärrän, että Vaalahti tarkoittaa tällä esimerkillä johtamista, mutta jos itse olisin johtajan asemassa, minun olisi vaikea ajatella, että alaisteni sitouttamiseksi minun täytyisi luoda itsestäni mahdollisimman ihailtava kuva heidän silmissään. On toki tärkeää, että johtaja näyttää esimerkkiä, mutta Vaalahden sanavalinnoista tulee se mielikuva, että johtajan tulisi korostaa omaa erinomaisuuttaan alaistensa silmissä. Ironista sinänsä, että kirjailijan sanavalinnoista tulee näinkin ristiriitainen tunne.

Oma mielipiteeni pohjautuu omaan kokemukseeni, tietenkin. En ole toiminut johtajana, mutta alaisena minulla on paljonkin kokemusta. Minun sitoutuneisuuteni on ollut parasta silloin, kun esimieheni on saanut minut tuntemaan työpanokseni ja kädenjälkeni tärkeäksi. Olen tuntenut suurinta omistajuuden tunnetta työtäni kohtaan silloin, kun minulla on ollut kokemus siitä, että työni ei ole korvattavissa. Että jos nyt lähtisin työstäni, minua olisi vaikea korvata. Tottakai tiedän, että minut on voinut korvata – ja on korvattukin lähtöni jälkeen – kaikissa aikaisemmissa töissäni. Kyse onkin siitä, mitä esimieheni on saanut minut tuntemaan työtäni ja itseäni kohtaan. Kun minulle on ilmaistu, että saan olla ylpeä työstäni, olen ollut sitoutunut ja motivoitunut ja halunnut tehdä koko ajan parempaa jälkeä. Kun minulle taas ei ole annettu palautetta työstäni – tai palaute on ollut epämääräistä tai huonosti ymmärrettävää –, en ole osannut motivoitua työtäni kohtaan samalla tavalla.

Uskallan siis olla kirjoittajan kanssa hieman eri mieltä. Uskon kyllä, että esimerkillä johtaminen ja ”ihailun” herättäminen alaisissa saa heidät ehkä arvostamaan johtajaansa. Kuitenkin parhaan sitoutumisen ja omistajuuden tunteen alaisissa tekee mielestäni se, mitä johtaja saa alaisensa tuntemaan itseään ja omaa työtään kohtaan. Itse haluan ainakin ajatella, että jos joskus toimin johtajan roolissa, haluan nostaa mahdollisimman paljon esiin työntekijöiden hyviä suorituksia. Uskon, että riittävä palautteen antaminen ja työtehtävien tarkka henkilökohtainen delegointi saa työntekijän sitoutumaan työhönsä ja tekemään parhaansa, jotta voi olla myös omaan työhönsä tyytyväinen.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close