Soluessee, kirjoittajat: Lampinen Aune, Lappalainen Esa, Saarelainen Auri

1. Johdanto

Elämme maailmassa, joka kannustaa tekemiseen ja jatkuvaan suorittamiseen. Vaativuutta katsotaan hyveenä ja median myötä toisiin vertaaminen on viikko viikolta helpompaa. Myös Proakatemialle on keräytynyt hurjasti ihmisiä, jotka ovat suorituskeskeisiä ja suorastaan armottomia, lähinnä itselleen. Monet herää loppuvuodesta siihen, että koko vuoden on vaatinut itseltä niin paljon, ettei voi todeta onnistuneensa kertaakaan. Onnistumisia ei tunnisteta, mikä johtaa helposti merkityksettömyyden tunteeseen ja ajatukseen siitä, että mikään omassa tekemisessä ei vaan yksinkertaisesti riitä. Olemme kaikki olleet siellä joskus.

2. Riittämättömyys, ja riittämättömyyden tunne

Mitä riittämättömyys sitten oikeastaan on? Tunne joka syntyy niin itse asettamasta riittävyyden tasosta sekä ulkoisista paineista suoriutua esimerkiksi työtehtävistä. Riittämättömyyden tunne voi syntyä ajatuksesta, että joku arvioi meitä. Emme ole edes varmoja kuka arvioija on, mutta nostamme suorittamisen rimaa ja näin tunnemme jatkuvasti riittämättömyyden tunnetta. 

Riittämättömyys on tunne, jonka varmasti moni meistä on kokenut opintojensa aikana, ellei kaikki. Tunne voi olla monien asioiden summa, voi olla, että on verrannut itseään jatkuvasti muihin, asettanut omat tavoitteensa epämääräisiksi tai esimerkiksi liian pitkälle aikavälille. Koska riittämättömyyden tunne on sinänsä monisyinen ongelma, ei sen ratkaiseminen ole ihan yksinkertaista. Ongelma kuitenkin tulisi ratkaista, koska riittämättömyyden tunne vaikuttaa ihmisesti niin henkisesti kuin pahimmillaan fysiologisestikin ja voi aiheuttaa jopa masennusta, tai yhteisöllemme niin tuttua työuupumusta.

Edellisessä kappaleessa kerrotaan ongelman ratkaisun olevan hankalaa ja tunteen tuottavan meille ongelmia. Meidän olisi hyvä pysähtyä miettimään riittämättömyyden vastakohtaa. Mikä meille on riittävää, mikä täyttää meidän tarpeemme ja milloin koemme onnistuvamme. Oikeaa vastausta on mahdotonta löytää, sillä jokainen asettaa omat rajansa. Muihin vertailu lisää omaa riittämättömyyden tunnetta, sillä ihmisten rajat ovat erilaisia. On siis hyvä etsiä oma taso ajattelusta, mikä minulle riittää.

Mitä riittämättömyydelle voi tehdä? Ja miksi?

Riittämättömyyden ei tarvitse olla pysyvä tila, tai osa omaa persoonaa ja identiteettiä. Sen tunnistaminen ja myöntäminen on ensimmäinen, ja kenties vaikein, kynnys ylittää. On todella luonnollista yrittää peitellä omia heikkouksia muiden silmissä, ja erityisesti huonolla itsetunnolla, kuvitella vielä enemmän heikkouksia ja vajavaisuuksia kuin mitä todellisuudessa on olemassa. Erityisesti jos vertailee muihin ihmisiin ympärillä, ja sattuu olemaan poikkeuksellisen lahjakkaassa porukassa.

Muut ihmiset ympärillä tekevät samaa, mielellään näyttävät vain ne hyvät puolet, piilottaen kaikki omat kamppailut ja itseinhon täyttämät illat ja suihkuitkut. Jokaisen elämästä näkyy ulospäin vain se mitättömän pieni siivu joka halutaan näyttää. Sosiaalinen media vahvistaa tätä viestiä entisestään, koska siellä näytettävän siivun rajaaminen on helpompaa kuin koskaan aiemmin, koska se on kirjaimellisesti kaikki mitä muut näkevät yksilöstä, ja sitä on viety jo niin pitkälle että seuratuilla somejulkkiksilla saattaa olla kokonaisia tiimejä tilin takana hiomassa yksilön elämästä esitettyä julkikuvaa ihan viimeisen päälle kuntoon, todellisuudesta piittaamatta. Muihin itsensä vertaaminen kuitenkin tuntuu olevan jotain, mitä ei pääse pakoon ilman systemaattista ja ahkeraa harjoittelua, jos silloinkaan.

Elämä on hyvin idiosynkraattista erityisesti yli parikymppiseksi mennessä. Kenenkään elämä ei ole kuin jonkun toisen. Ainoa mielekäs menestyksen mittakeppi on vertailla omaa nykyhetkeä omaan menneisyyteen. Vertailemalla omaa nykyhetkeä aiempaan voi nähdä reitin jota kulkee, ja selvittää itselleen onko kehityssuunta halutunlainen, vai pitäisikö siihen tehdä muutoksia. Myös tavotteissa on syytä huomioida ettei kyse ole siitä että olisi itse huonompi kuin muut, vaan siitä ettei ole välttämättä kaikkea sitä mitä voisi olla. Ennen kaikkea kyse on omasta hyvinvoinnista jota riittämättömyyden tunne, ja kenties riittämättömyys omiin tavotteisiin, tarpeisiin ja haluihin nähden, rajoittaa.

3. Irti päästäminen, huonoista kaavoista luopuminen

Opitut kaavat seisoo kehityksen tiellä vaikeuttamalla uuden oppimista. Mieli on vaikeaa ellei mahdotonta pitää avoinna jos kuvittelee jo valmiiksi tietävänsä kaiken, koska silloin kenelläkään ei voi olla mitään käyttökelpoista tarjottavaa. Kanadalainen psykoterapeutti Jordan Peterson (Maps of Meaning 2015-2016) kutsuu tätä käyttökelvotonta kehityksen tiellä istuvaa vanhaa tottumusta ja luuloja kuolleeksi puuksi (deadwood) joka pitää polttaa pois. Käytännössä kyse on itsetutkiskelusta, eräänlaisesta puhdistautumisrituaalista, henkilökohtaisista uhrauksista.

Keskeinen ajatus itsetutkiskelun tärkeydessä ja tehokkuudessa on että omat heikkoudet ja ongelmakohdat on helpompaa ja miellyttävämpää käsitellä itse, kuin mitä ne olisi vasta pakon edessä ulkoisen paineen takia. Mukavaa se ei kuitenkaan ole millään tavalla, koska kyse on omista ominaisuuksista, olivatpa ne kuinka kieroja tai haitallisia vaan. Ne on osa omaa identiteettiä tavalla tai toisella, eikä irti päästäminen ole koskaan helppoa.

Kun omista huonoista tavoista ja tottumuksista pääsee irti, vapautuu niistä painavista häpeän kahleista ja on jatkossa parempi versio itsestään. Käytännössä se voi tarkoittaa vaikka tupakoinnin lopettamista, valehtelun vähentämistä, parempaa dieettiä, parempaa aikatauluttamista tai puhtaampaa kotia. Eikä sitä kuitenkaan sovi sekottaa uudenvuodenlupauksiin, sillä tarkoitus on oppia jatkuva tapa ottaa askelia kohti parempaa hallitusti brutaalin rehellisen itsetutkiskelun kautta, eikä kerta heitolla yrittää muuttua joksikin toiseksi henkilöksi.

“Yksilötasolla arvot kertovat siitä, miten omat resurssit suuntaa, mitä voi jättää pois ja mihin riittää vähempikin. Ne siis auttavat määrittelemään, mikä riittää.” (Airaskorpi 2020 s. 187)

Kun omia arvoja alkaa pohtimaan ja selittää ne itselle myös auki, on myös helpompi alkaa oppimaan omista huonoista tavoistaan ja tottumuksistaan irti. On hyvä tiedostaa myöskin oman tiiminsä tai työpaikkansa arvot. Kun omat arvot ja toisten arvot ovat selvillä, vältytään itsensä vertaamista esimerkiksi työkaverin toimintaan. Omat rajat ovat selvillä, eikä omaa riittämättömyyden tunnetta tarvitse enää pohjata esimerkiksi muiden suorittamiseen.

4. Riittämättömyys työyhteisössä

Kuten esseen alussa kerrotaan, riittämättömyyden tunnetta syntyy myös vertailemalla itseään toisiin. Työyhteisöissä panostetaan jatkuvasti enemmän ja enemmän avoimeen ilmapiiriin, jossa vaikeistakin asioista voidaan keskustella yhdessä. Johtajan näkökulmasta olisi hyvä tunnistaa eri ihmisten rajat ja pystyä keskustelemaan niistä avoimesti. Lisäksi johtajan olisi hyvä tehdä selväksi erilaisissa työtehtävissä mikä riittää ja mikä ei. Näin työntekijät eivät joudu arvailemaan ja asettamaan liian suuria rajoja itselleen, josta riittämättömyyden tunnetta voi kummuta. Yhteiset pelisäännöt yhteisössä vievät yksilöitä eteenpäin, eikä kenenkään tarvitse arvuutella mikä työtehtävien tarpeet täyttää. Meidän täytyy olla myös armollisia toisillemme, eikä ruokkia muiden ihmisten riittämättömyyden tunnetta. Kukaan ei ole täydellinen ja meillä jokaisella on omat rajamme, perustelumme ja taustamme.

Toisiin vertaaminen voi muodostua ongelmaksi yhteisöissä, joissa ihmiset ovat kilpailuhenkisiä ja suorituskeskeisiä, kuten Proakatemialla. Tällaiset yhteisöt ovat omiaan ruokkimaan riittämättömyyyden tunnetta, ja samalla vähentämään merkityksellisyyden tunnetta työssä. Meidän tulisi Evisionissa keskittyä tähän erityisesti, ottaen huomioon, että tiimiläisemme ovat suhteellisen uupuneita ja voivat muutenkin jokseenkin huonosti. Kiitokset ja selkeät raamit auttavat meitä varmasti eteenpäin ensi vuonna.

5. Johtopäätökset

Kirjan lukeminen ja esseen kirjoittaminen sai minut heräämään kysymykseen, mikä on minulle riittävä? Olen hukuttanut taidon unelmoida ja tavoitella asioita ja uskon osa syyn olevan oma riittämättömyyden tunne. En osaa arvostaa tarpeeksi omia kykyjäni ja vähättelen itseäni. Syyllistyn usein itsekin vertailemaan omaa toimintaani toisten toimintaan, eikä se vie minua mihinkään. Ensin on siis etsittävä omat rajat sille mikä minulle riittää ja mikä ei. On tärkeää tarkastella omia asenteota ja ajatusmalleja, mistä riittämättömyys voi kummuta esiin. Avoin kulttuuri asioiden ja tunteiden keskustelemisesta niin arjessa kuin työyhteisössäkin kehittää itseä ja omia rajoja. Parhaimmassa tapauksessa vie työyhteisöä eteenpäin ja saa muutkin ajattelemaan omia rajojaan.

Palautamme tämän ajatellen, että essee olisi voinut olla vielä parempi. Koemme riittämättömyyden tunnetta edelleen, mutta aiomme opetella siitä pois. Koemme kuitenkin, että tämän pitkän syksyn jälkeen tämä essee riittää ja me riitämme. Se on ensimmäinen askel.

6. Lähteet

Airaskorpi, A. 2020. Riittävän hyvä: Selviytymisopas työelämään 2020

Peterson, J. 1999. Maps of Meaning (dealing with depression)

Martela, Frank. 2020. Elämän tarkoitus