Tampere
21 Jan, Thursday
-6° C

Proakatemian esseepankki

Maahantuonti prosessi step by step



Kirjoittanut: Kerttu Kanerva - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Lähteet: BBA Chulalongkorn University Spring – International Trade (2020) A. Sadhwani
Ashok Sadhwani
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Yksilöessee: Kerttu Kanerva

 

Maahantuontiprosessi kokonaisuudessaan step by step.

 

Minulla häämöttää edessäni ensiviikolla midterm eli välitenttiviikko ja minun onnekseni minulla on vain kahdesta kurssista välitentti. Englanninkielen taito on kehittynyt hurjasti ja minusta tuntuu, että suomen kieli tuottaa minulle jopa hankaluuksia tällä hetkellä, mutta silti opiskeleminen englanniksi niinkin vaikeaa aihetta kuin international trade on todella haastavaa. Vaikka aihe onkin hyvin tärkeä minulle ja kiinnostava, niin täytyy myöntää, että täällä opiskeleminen tuottaa keskittymisen kannalta vaikeuksia, sillä melkein aina löytyisi parempaa tekemistä ja thainyrkkeily, khao san road ja kauniit saareet ja vuoret kuulostavat paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin itsenäinen opiskeleminen. Otin kuitenkin itseäni niskasta kiinni ja päätin kirjoittaa esseeseeni koko prosessin maahantuonnista ja koen, että tämä essee toivottavasti on hyödyllinen jokaiselle, joka akatemialla haaveilee urasta maahantuonnin parissa.

 

Kun tuote on löytynyt ja tehtaiden kanssa ovat sopimukset saatu kirjoitettua on seuraava vaihe saada tuotteet kohdemaahan. Vientiväyliä on monia riippuen tavarasta, jota ollaan viemässä. esim. viedäänkö tavara käyttäen rahtia, laivoja, lentokonetta, tavaravaunua jne. minulla kävi alkuun mielessä, että kenkiä olisi vienyt noin. 60 paria isossa matkalaukussa, mutta nyt sitä oikein naurattaa kun ymmärtää, ettei sellainen toiminta ole lähelläkään laillista toimintaa. Tullille on tehtävä tarkat selvitykset kaikesta ja prosessi on itseasiassa aika pitkä ja haastava. Prosessi alkuun koostuu viidestä eri vaiheesta, joita ovat:

 

  • Kuljetusluettelon jättäminen kuljettajan toimesta (tästä pitäisi löytyä kaikki tuotteet, mitä kuljetetaan)
  • Tullin tarkastus kuljetusluettelosta.
  • Tullin myöntämä purkamislupa.
  • Maahantuojan tullirekisteröinti, sekä tullin tarkastus ja hyväksyntä.
  • Tavaroiden tarkastus tullissa vielä, jos tulli kokee sen jostakin syystä tarpeelliseksi.

 

Maahantuojan rooli kokonaisuudessaan voidaan oikeastaan jakaa kolmeen eri vaiheeseen, maahantuojan rekisteröinti (IoR) tullin kanssa tehtävät sopimukset ja asiakirjat, sekä valtakirjan tarjoaminen.

 

Merkintä tavaroiden saapumisesta kohdemaahan

 

Kun tavarat saapuvat byrokratian ja kuljetuksen jälkeen kohdemaahan on niistä vielä tehtävä merkintä eli entry, ennen kuin tavarat voidaan luovuttaa markkinoille. Kuka voi tehdä merkinnän?

Merkinnän voi tehdä tavaroiden laillinen omistaja, lisenssoitu tullivälittäjä tai nimetty vastaanottaja. Nimetty vastaanottaja täytyy olla virallisesti asiakirjoihin nimetty, vastaanottaja ei voi olla kuka tahansa. Saapumismerkintöjä on erilaisia riippuen siitä millä tavalla tavarat siirretään markkinoille. Tapoja maahantuoda on monenlaisia:

 

  • Myydä, levittää ja kuluttaa.
  • Välitön siirtyminen markkinoille.
  • Välitön vienti.
  • Tuotteiden varastointi varastoon.
  • Varastohotellit eli kuljetuspalveluiden käyttö.

 

Alkuperäissäännöt

 

Jokainen tuote on tuotettu jossakin eli jokaisella tuotteella tässä maailmassa on oma sarjanumeronsa ja jokaisella tuotteella on myös ns. kotimaa. Tätä varten on laadittu hyvinkin tarkat säännöt nimittäin rules of origin eli alkuperäissäännöt. Jokainen on varmasti huomannut, että vaatteessa tai tavarassa on pienillä jossain nurkassa merkintä ”made in China” esimerkiksi. Jokaisessa tuotteessa on oltava kohdemaan merkintä englanninkielisellä nimellä, eli jokainen varmasti ymmärtää, että Suomessa valmistettu tuote on aina merkittävä tekstillä ”made in Finland” mutta se miten alkuperäismaa määritellään, sitten onkin vaikeampi prosessi. Alkuperäissäännöt voidaan jakaa A,B ja C luokkiin.

 

  1. Holly procured – Kun tuote on kokonaan valmistettu alusta – loppuun saakka tietyssä kohdemaassa. Esim. Simpukat ovat kasvatettu Thaimaan vesistöissä ja kerätty, sekä keitetty Thaimaassa, ovat ne silloin made in Thailand.

 

  1. Tariff shift – Kun tuotteeseen tehdään muutosmerkintä, eli jos esim. teräs tuodaan Brasiliasta Filippiineille jo valmistettuun pöytään ja liitetään teräs tuotteeseen se saa tietynlaisen muutosmerkinnän ja tämän kautta pöydästä tulee made in Philippines.

 

  1. Cost basis – Kun tuote on saanut uudenlaisen muodon eli materiaali on muuttunut alkuperäismateriaalista.

 

 

Prefential sääntöä käytetään silloin, kuin tavaraa maahantuodaan vapaakauppa-alueen sisällä esim. valtioissa,  jotka kuuluvat Asean alueeseen tai Eu-maiden sisällä. Näiden valtioiden ei silloin tarvitse maksaa ylimääräisiä tullimaksuja.

 

Luokittelut

 

Aikaisemmin jo kirjoitinkin, että jokaisella tuotteella tässä maailmassa on oma numerosarjansa ja numerosarja tuotteilla on yleensä kuudesta numerosta kymmeneen numeroon. Jokainen tuote myöskin kuuluu johonkin tiettyyn luokkaan. Luokkia ovat: GR1, GR3 JA GR5. Ensimmäiseen luokkaan kuuluvat tuotteet, jotka sisältävät eri materiaaleja esim. teräsmuki muovipidikkeellä. Seuraavaan luokkaan kuuluvat tuotteet, joita ei pysty luokittelemaan kahden eri materiaalin tavoin. Viimeiseen luokkaan on laitettava ne tuotteet, jotka omaavat jonkin tietyn materiaalin tai muodon esim. iphonen kuoret.

 

Suora ulkomainen kaupankäynti sisältää seuraavat muodot:

 

  • Emoyhtiö perustaa tytäryhtiön ulkomaille ja nimeää tytäryhtiölle henkilön, joka vastaa yhtiöstä.

 

  • Emoyhtiö vuokraa virallisen toimistotilan ulkomailta.

 

  • Emoyhtiö perustaa tytäryhtiön ulkomaille, mutta vain nimellisen sellaisen. Tytäryhtiö ei harjoita myyntiä ja rahanvaihtoa, mutta tytäryhtiö voi harjoittaa esim. markkinointianalyysin tekemistä ja kaikkea ns. virallista, mutta kuitenkin epävirallista.

 

  • Kun yrityksessä on kaksi osapuolta, joista toinen työskentelee ulkomailla.

 

Epäsuoran ulkomaisen kaupankäynnin muodot:

 

  • Yhtiö nimittää yhden vastuuhenkilön ulkomailta, joka hoitaa yrityksen myyntiä ulkomailta käsin esim. jälleenmyyjä.

 

  • Agentti/konsultti. Yhtiö nimittää henkilön tekemään esim. markkinointia ulkomailla, mutta tällä henkilöllä ei ole oikeuksia yhtiön virallisiin ja laillisiin asioihin.

 

  • Yhtiö antaa henkilölle oikeudet kaikkeen yrityksen viralliseen toimintaan ulkomailla yrityksen alla esim. Mcdonalds.

 

Ei suoraa kiinteää ulkomaista kaupankäyntiä:

 

  • Yhtiö hoitaa kaikki ulkomaille suunnatut myynnit ja markkinoinnit jne. digitaalisesti ilman välikäsiä ja konttoreita.

 

Carnet, FTZ ja Bonded warehouse

 

Carnet tulee Ranskankielestä ja se tarkoittaa tulliasiakirjaa, joka mahdollistaa väliaikaisen tullimaksuista vapaan maahantuonnin tiettyjen tuotteiden välillä. Tulliasiakirjaa voi hakea, jos tuotteisiin ei kuulu kertakäyttötavarat tai postilähetykset. Ainakin 84 valtiota on käyttäneet tätä asiakirjaa tuonnissa ja viennissä. Asiakirjasta on löydyttävä ainakin seuraavat tiedot: tuotteen omistajan nimi, yrityksen omistajan nimi, käyttötarkoitus, päivä ja aika.

 

FTZ eli free trade zone vs. Bonded warehouse eli tullattu varasto. Jokainen varmasti tietää tullatun varaston, joita on ainakin toimintaleffoissa nähnyt, kun gangsterit toimittavat huumelastinsa suuriin varastoihin. Tullivarastot sijaitsevat tehdas-alueilla ja tullivarastoista nimensä mukaan on maksettava aina tulliveroa. Tullivarastoihin voi lastata tavaraa vain ulkomailta ja tavaroita voi säilyttää varastossa 5 vuotta. FTZ sen sijaan sijaitsee lähellä lentokenttiä ja satamia ja sinne voi toimittaa tavaraa niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin yritykset. Tavaroita voi. säilyttää varastoissa ikuisuuden ja FTZ on tax free alue eli tullimaksuja ei tarvitse maksaa.

 

Rajoitukset

 

Niin kuin kaikessa liiketoiminnassa myös maahantuonnissa pätee tarkat säännöt, joidenka rikkomista seuraa kovatkin rangaistukset. Monesti yrittäjä voi tehdä myös huomaamattaan virheitä, joista on maksettava kalliisti. Rikkomukset: myy tuotteita tax free alennuksella paikoissa, jossa ei ole tullin myöntämää tax free lupaa, luokittelee tuotteen väärin, luokittelee tuotteen materiaalin väärin, sekä arvioi tuotteen laadun väärin. Näistä rikkomuksista voi seurata sakkoa ja jopa monien vuosien vankeustuomio.

 

Maahantuonti kuitenkin kannattaa vaikeista byrokraattisista selvityksistä huolimatta, sillä se lisää markkina-aluetta, mahdollistaa suuremman kasvun yritykselle, on skaalautumis kelpoinen ja tukee ja yhdistää valtioita, sekä tukee valtioiden taloudellista kasvua huimasti.

 

Lähteet: A. Sadhwani – international trade BBA Chulalongkorn University 2020

 

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close