Tampere
19 Apr, Friday
-3° C

Proakatemian esseepankki

Luovuuspaja



Kirjoittanut: Iiris Ryhänen - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

Luovuus paja 

Kirjoittanut: Iiris Ryhänen & Helena Tahlo 

  

Johdanto 

Tämän esseen ideana on luoda teoria pohja sille, miksi luovuus paja on oikeanlainen paja sovitettavaksi Proakatemialle ja mitä se antaa osallistujille. Esseessä käsittelemme aiheita ilo, luovuus ja onnellisuus ja miksi nämä ovat tärkeitä elämässämme. Ja kuinka pystyisimme näitä edistämään luovuus pajan kautta. Tuomme myös esiin konkreettisia ajatuksia liittyen luovuuspajaan ja sen suunnitteluun. 

 

 

Mitä oikeasti tarvitsemme, on ilo 

Ilo on monelle asia, mikä syystä tai toisesta yhdistetään lapsiin. Sanat ilo ja aikuisuus kuulosta korvaamme sopimattomalta, kun taas aikuisuus ja onnellisuus menevät yhteen. Ilo on kuitenkin yksi aisoista, jotka johtavat onnellisuuteen. (Price 2022) Suoristuskulttuuri on kuitenkin evännyt meiltä ilon, sillä pelkkä ilo, ei johdata meitä tiettyyn päämäärään. Tai näin ainakin uskottelemme itsellemme. On kuitenkin merkityksellistä tehdä asioita, ei sen päämäärän takia, vaan vainkin ilon vuoksi. On paljon asioita, joita haluaisimme tehdä, mutta emme näe niissä tekemisen arvokkuutta, koska ne eivät mielestämme johdata meitä harkitusti mihinkään. Mutta sivuuttaessamme pakkomielteisen järkevyyden etsimisen ja liiallisen harkinnan voimme huomata, että pelkkä hauskuus, johtaa vähintäänkin olemisen ja elämisen iloon. Ja mikä olisikaan tärkeämpää kuin ne. (Kolu 2022)  

 

 

Mitä on luovuus? 

Luovuus koskettaa monia elämämme eri osa-alueita, mutta mikä määrittää asian luovuudeksi? Luovuus on uuden synnyttämistä. Luovuudella on tarkoitus. (Järvilehto & Järvilehto 2019)   

Luovuuden avulla synnytämme uusia, ainutlaatuisia ja merkityksellisiä ratkaisuja, taideteoksia ja ideoita. Luovuudessa on suuressa osassa mielikuvitus ja yhteys siihen. Jos mielikuvitukselle ei anna tilaa, voi luovuudellakin olla vaikeuksia. Luovuus vaatii myös rohkeutta ja kykyä ajatella omalla tavalla, kuin myös, kyseenalaistaa yhteiskunnan normeja. Luovuutta ilmenee monissa eri paikoissa, kuten esimerkiksi taiteessa, musiikissa ja liike-elämässä. 

Usein luovuutta voi syntyä suurien tunteiden tai vaikka kokemusten myötä. Toisen luovuus voi herättää omankin luovuuden valloilleen, esimerkiksi taidenäyttelyssä käydessä alkaa usein ihmisen oma mielikuvitus lähtemään liikkeelle ja herää monenlaisia tunteita. Joskus myös toisen musiikkia kuunnellessa voi tulla ideoita omaan musiikkiin, samoin voi käydä muillakin aloilla. 

 

Yrittäjissä voidaan nähdä paljonkin luovuutta. He luovat uusia ideoita jatkuvasti. Myös yhteisöt ja esimerkiksi tiimit voivat olla luovia, koska ne tukevat ja edistävät jäsentensä luovaa ajattelua ja toimintaa. Yhteistyö ja monimuotoisuus voivat edistää uusien ideoiden syntymistä ja innovaatioita, sillä näkökulmia ja ideoita on niin moneen lähtöön. 

 

Luovuus voi olla suurena voimavarana. Tunteiden ja ajatusten ylös kirjaamisen koetaan usein olevan mieltä helpottava ja rauhoittava teko. Kun sanoittaa omia tunteita, niin samalla käsittelee niitä. Toki myös, vaikka käsillä taiteen tekeminen voi olla erittäin terapeuttista, vaikkei siinä suoraan laiteta sanoja mihinkään. Se kun on jo hetki ja tila antaa omille ajatuksille valtaa, tekee mielelle hyvää. Luovassa tilassa ei nimittäin kannata olla kiire muihin tehtäviin, sitä ei voi suorittaa. Sopivan luovaan tilaan ei automaattisesti ainakaan maallikko pääse, se tarvii tietynlaisen tunnelman ja ilmapiirin. Riippuu ihmisestä, minkälainen ilmapiiri laukaisee luovuuden ja minkälainen katkaisee sen. 

 

 

Miten voimme olla luovia? 

Luovuuden löytämiseksi voidaan käyttää eri menetelmiä. Jos mietitään Proakatemiaa ja luovuutta innovoinnin ja ongelmanratkaisun näkökulmasta, niin menetelmiä on monia. Kun halutaan tuoda useiden tiimiläisten ajatuksia ja ideoita, voidaan käyttää esim. Round Robin brainstormingia. ”Tiimin vetäjä esittää aiheen tai kysymyksen, ja jokaisen ryhmän jäsenen on jaettava siitä yksi ajatus tai idea. Kaikki joutuvat odottamaan, että muut ovat jakaneet ideansa ennen kuin pääsevät tuomaan keskusteluun toisen ajatuksen tai kommentoimaan jonkun toisen ideaa” (Halme 2022). Round robinin avulla kaikki pääsevät tuomaan ideansa ja nähdessään muiden ideoita, niiden avulla voi herätä aivan uusia ajatuksia. 

 

Jotta luovuus pääsee valloilleen, on hyvä opetella päästämään epäonnistumisen pelosta irti. Epäonnistumisen pelko rajoittaa huomattavasti. On hyväksyttävää epäonnistua. Tehokas harjoitus voi olla sellainen, että tekee tahalleen huonosti. Jos kirjoittaminen ei suju, kirjoittaa tahalleen huonon tekstin. Jos ideointi ei suju, keksii tahalleen hölmöjä ideoita. Näin huomaa, kuinka huono tulos ei vaikuta loppujen lopuksi ja samalla saattaa herätä hyviäkin ajatuksia. Epäonnistumiset ovat myös aina mahdollisuuksia oppia ja kehittyä. 

 

Rauhoittavaa taiteen tekemistä voi olla esimerkiksi korujen teko, valokuvaus, vanhojen esineiden tai vaatteiden kunnostaminen tai esimerkiksi ihan vain kirjoittaminen. Tärkeää luovuuden kannalta on pitää mieli avoinna ja oppivana. Uusien ja erilaisten näkökulmien pohtiminen avartaa omaa ajattelua ja ymmärrystä. Rikasta ajattelua lisää keskustelu erilaisten ihmisten kanssa.  

  

 

Luovuus paja 

Näiden oivallusten ja teorioiden kautta syntyi ajatus ja inspiraatio Luovuus pajasta. Pajan pohjimmaisena ideana on jättää kaikki harkinta ja järkevyys taakse ja kohdistaa ajatukset ja mieli, luovuuden pauloihin. Sillä, taika, jota etsimme, syntyy leikin ja hedelmällisen vitkastelun kautta (Kleon 2019).  Tämän mantran pohjalta antakaamme aikaa ja väljyyttä juuri sille mikä inspiroi meitä ja auttaa meitä irtautua arjestamme. Tämä on Luovuus paja.  

 

Pajan ideana on fyysisesti tuoda osallistujat pois kaupungin ja elämän vilkkaasta menosta, maalle, jossa rauhallisuus ja luonto valtaa ihmisen aistit. Vaikka emme huomaisi sitä ympäristömme ja sen tuomat häiriötekijät vaikuttavat luovuuteemme negatiivisesti. Ne vaikuttavat meidän päätöksiimme, ajatustyöhön, sekä käytökseemme. Juuri luontoon hakeutuminen siirtää ajatuksemme ja mielemme lepotilaan, joka mahdollistaa aivoillemme uuden ulottuvuuden luomiseen. (Karjala 2019) Läsnäoloon, varsinkin omassa ajattelussa tärkeimpänä pointtina on, antaa ihmisille mahdollisuus ajatella itse ja jakamaan nämä ajatukset muiden kanssa (Jönsson 2000). Juuri tätä ajatusta haluamme pajallamme mahdollistaa vapauttaa sielumme ja mahdollistaa suurempi ajattelu ja luovuus.  

 

Pajan sisältöön olemme miettineet mahdollisia tekemisiä, kuitenkin hyvin ympäripyöreitä aiheita, jotta välttyisimme liialliselta rajoittamiselta luovuuden parissa. Aiheet kuten maalaus, savityöt ja piirtäminen ovat hyvin oivallisia tekniikoita lisätä mielen rauhaa, vähentää stressiä ja tarpeeksi yksinkertaisia, johon kuka tahansa pystyy osallistumaan. Ylipäätään käsillä tekeminen edistää ihmisen jaksamista, vähentää stressiä, mahdollistaa uuden ajattelutapojen syntymistä ja edistää uuden oppimista (Rönngvist 2020).  Nykypäivänä monen meistä työnkuvaan kuuluu paljon yksitoikkoisia tehtäviä päivästä toiseen ja arkemme saattaa samanlailla koostua tietyistä ja tutuista rutiineista. Tämän vuoksi on oivallista, tietoisesti hakeutua tekemään uudenlaisia/toisenlaisia asioita, pitääkseen yllä kehomme monipuolisuutta ja edistääksemme kognitiivisia taitojamme. (Rönngvist 2020) Jo esseen alussa käsitellyistä aiheista, nämä nostot ovat niitä, joita haluamme vielä painottaa luovuus pajan sisällön suunnittelussa ja käytännön toteutuksessa: 

 

  • Uuden synnyttäminen 
  • Mielikuvitus 
  • Toisen ruokkima luovuus 
  • Tilan antaminen 
  • Ajatukset ja tunteet 
  • Ilmapiiri ja tunnelma 
  • Epäonnistumisista irti päästäminen 
  • Avoin mieli 

 

 

Kiinnostuksen kartoitus 

Jotta, ideamme luovuus pajasta ei menisi hukkaan, halusimme kartoittaa tämän tyylisen pajan mielenkiintoa mahdollisilta osallistujilta. Emme myöskään halunneet rajata kyselyä tehdessämme Entre puolta pois ja tästä syystä teimmekin kyselyn kahdella eri kielellä. Kuitenkin englanninkieliseen kyselyyn ei tullut yhtäkään vastausta. Lyhyeen ajan aikana saimme, kuitenkin suomenkieliseen kyselyyn vastaaja määräksi 9 henkilöä, joista kaikki olivat kiinnostuneita pajasta. Kyselyn kautta halusimme myös saada mielipiteitä käytännön toteutuksen kanssa, esimerkiksi sijaintiin liittyen. Koska haluamme painottaa pajassamme ympäristön ja luonnon tärkeyttä luovassa toiminnassa, olemme valinneet sijainniksi Mutalan, Ylöjärvellä sijaitsevan kylä, jossa miljöönä toimii maalaisympäristössä oleva entinen maatila. Otimme kuitenkin sijainnin yhdeksi nostettavaksi aiheeksi kyselyssä ja 77,7 % vastanneista ei kokenut sijainnin olevan millään tavalla ongelmana. Muut kaksi henkilöä, kokivat sen mahdollisesti vaikeaksi ajan käytöllisistä syistä.  

 

Kysyimme myös ideoita pajan sisältöön ja kaikki olivat positiivisesti myönteisiä jo esimerkki aiheiksi annetuista paja sisällöistä, eikä heillä ollut kauheasti muuta lisättävää. Viimeisenä tärkeänä kysymyksenä toimme esiin määrällisyyttä. “Kuinka usein haluaisit osallistua tällaiseen pajaan. “. 66,6 % vastanneista oli kiinnostunut pari kertaa kesässä toteutettavasta ja loput vastanneista olivat jakautuneet tasaisesti vastausten, Pari kertaa kuussa kesällä, 3–5 kertaa kesän aikana ja 1 kuussa kesällä. Näiden vastausten pohjalta kiinnostus pajasta on suuri ja käynti halukkuus odotettua isompi. Lisäksi saimme todella positiivisia kommentteja vapaan sanan kenttään, jotka kannustavat meitä edistämään pajaa. 

 

 

Pohdinta 

Luovuus aiheena on meille ihmisille hyvin tärkeä asia tiedostaa ja tietoisesti suunnata kohti sen kehittämistä. Ne tavat, joilla pystymme lisäämään luovuutta elämässämme saattaa tuntua merkityksettömiltä ja ajan hukkaukselta. Vaikka kuinka tyhmältä ja järjettömältä se tuntuu, tulee meidän silti kehittyä sen lisäämisessä elämäämme. Ja tämän vuoksi olemme halunneet mahdollistaa sen lisäystä kaikille Proakatemialaisille opiskelijoille. Toivomme, että paja ideamme otetaan tosissaan myös valmentajien puolesta, eikä sitä nähtäisi vain ajatuksena lisä pajatuntien saamisesta. Olemme yrittäneet tämän esseen kautta todentaa teoria pohjan luovuuden tärkeydelle ja miksi tämä paja olisi tärkeä lisä Akatemialaisille ja miksi se pitäisi mahdollistaa.  

 

 

 

Lähteet: 

Halme, J. 2022. 16 ideointimenetelmää innovoinnin tueksi Orchidean Innovaatioblogi. Viitattu 13.4.2023. https://info.orchidea.dev/innovaatio-blogi/16-ideointimenetelmaa-innovoinnin-tueksi?hs_amp=true 

 

 

Price, K. 2022. Why Having Fun Is the Secret to a Healthier Life. Ted Talk. 

https://www.youtube.com/watch?v=iMBJrvEwv8s&list=PLOneboIMLEGJl3ORMnURdKTH_lKRGBwvB&index=5 

 

Kolu, E. 2022. Korkeintaan vähän väsynyt. Helsinki: Gummerus Kustannus Oy 

 

Järvilehto, L. & Järvilehto, P. 2020. Pim! Olet luova. Jyväskylä: Tuuma-kustannus. 

 

Kleon, A. 2019. Varasta kuin taiteilija, 10 asiaa joita kukaan ei kertonut luovuudesta. EU 

 

Karjala, A. 2019. Viisi vinkkiä luovempaan työympäristöön. Artikkeli. Luettu 11.4.2023 

https://mow.fi/articles/viisi-vinkkia-luovempaan-tyo-ymparistoon 

 

Jönsson, B. 2000. 10 ajatusta ajasta. Hämeenlinna: Karisto Oy:n kirjapaino 

 

Rönngvist, K. 2020. Aivosi kiittävät, kun neulot tai nikkaroit. Uutinen. Luettu 12.4.2023 

https://www.tek.fi/fi/uutiset-blogit/aivosi-kiittavat-kun-neulot-tai-nikkaroit 

 

 

Kommentoi