Tampere
03 Dec, Thursday
1° C

Proakatemian esseepankki

Lumessakahlaajat



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Lapsena kaikki on uutta, kiinnostavaa ja ymmärsimme, että emme ymmärrä. Astellessamme läpi metsän lähes kaikki ympäröivä on meille jotain ihmeellistä. Aikuisena meitä ympäröivä maailma ei jaksa enää hämmästyttää yhtä paljon. Turrumme outouteen ja unohdamme, että hiekoitushiekkakin voisin olla kultaa arvokkaampaa. Kaikki ympärillämme alkaa olla tuttua, tavallista ja luotettavaa.

Siitä huolimatta, että tiedämme kiven painavan enemmän kuin kävyn, meistä harva ymmärtää miksi. Googletamme päivittäin, mutta ketään ei ihmetytä, miten se kaikki tieto tulee näytöllemme, vaikka suurin osa ei ymmärrä miten se teoriassa toteutuu. Kukaan ei kyseenalaista 5€ setelin arvoa, vaikka se on pelkkä paperinpala, jolle joku on antanut arvon. Sinä vain hyväksyt nämä asiat. Hyväksymme meille kerrotut totuudet ja hyväksymme nämä lyhytnäköiset selitykset ja jokapäiväisyyden. Siitä huolimatta ympärillämme pyörii täysin arvaamaton ja vapaa maailma.

Tarvomme silmät ummessa läpi elämämme, kunnes joku lyö sen kasvoillemme. Väillä maailma muistuttaakin meitä siitä kuinka epävarma ja sattuman täyttämä ympäristömme todellisuudessa on. Katsomme uutisia Kreikan velkakriisistä, onnettomuuksista sekä kuolemasta, ja olemme kuin tuollaisilla asioilla ei olisi mitään tekemistä meidän kanssamme. Ne eivät kuulu meidän todellisuuteemme. Mutta kun nämä rajatilanteet osuvat omalle kohdalle, alammekin ihmetellä ja tutkia olemisemme luonnetta. Kohtaamalla oman elämämme epävarmuuden ja rajallisuuden. Kaikki vapaus tehdä, ajatella ja ymmärtää niin kuin itse parhaaksi koemme, mutta silti tallaamme edellä kulkevien polulla. On helpompi seurata ja hyväksy status quo, kuin luoda omaa merkitystä.

Väillä tulee mietittyä Akatemiallakin näitä polkuja. Teenkö asioita, joita todella haluan ja tiedänkö edes mitä ne ovat? Meillä on vapaus tehdä sitä ja tätä tai olla kokoaan tekemättä. Mutta harvoin olemme tietoisia tästä vapaudesta ja todella toimisimme sen näköisesti. On älyttömän haastavaa päästää irti omasta ajattelumallista ja normeista, kun ympäristömme siihen kuitenkin painostaa. Monille opettajille on täysin käsittämätöntä ja tavatonta, kun opiskelijat toimivat omatoimisesti ilman, että joku heitä valvoo, käskee ja rankaisee. Lopulta sekin voi yhtä harhaan johtavaa ja keinotekoista vapautta, jos ympäristö kuitenkin pakottaa tiettyyn malliin. Tiimissä olevat ihmiset puskevat sinua eteenpäin kohti omia sekä yhteisiä tavoitteita. Kuinka usein pysähdytään miettimään mistä tavoitteemme oikein kumpuaa. Onko meidän ylipäätään pyrittävä jonnekin muualle? Päämääräkö on ainoa asia, jonka kautta elämä on tai ei ole merkityksellistä?

Kuinka usein pohdimme tavoitteidemme todellista tarkoitus perää? Meillä on tavoite, jota kohti tarvomme ja yleensä olemme luoneet sille jonkin arvon ja tunteen ainoastaan oman haavekuvamme perusteella. Harvoin ajattelemme mitä oikeasti tunnemme, ennekuin sinne pääsemme, jos silloinkaan. Tavoitteemme ei ollutkaan sitä miksi sen maalasimme. Saman lailla, kuin Hemulin kerätessään kokoelmia ja niiden valmistuttua tunsi itsensä ja kokoelmansa aivan hyödyttömiksi. Teemme itsestämme välineitä, jolla tavoittelemme päämääriämme, kysymättä sen mielekkyyttä. Toisin kun Hemulin päässä, mielestäni meidän päässämme vaikuttaa vielä enemmän ulkoiset tekijä ja ihanteet. Mikä on arvokasta, mikä on soveliasta ja mikä on se tilanne jossa muutkin näkevät, että olen menestynyt. Tavoitteillensa on helpompi saada tukea, jos ne ovat muidenkin mielestä hyväksyttäviä.

Voimmeko koskaan olla tyytyväisiä, jos tavoitteemme on aina toisaalla kuin itse olemme? Vai kuuluisiko meidän edes tyytyä nykyhetkeen?

Itselle on ollut älyttömän vaikeaa asettaa tavoitteita tänä syksynä. En ole enää luottanut omaan arviointikykyyni ymmärtää itseäni ja motiivejani. Usein katson jälkeenpäin työtäni ja pidän sitä yhtä turhana kuin Hemulin postimerkkikokoelmaa; ne kelpaavat ainoastaan vessapaperiksi. Se vähäinen aika menee nykyään itsensä kriittiseen tutkiskeluun. Samalla on huomannut kuinka paljon tavoitteilla ja niiden asettamilla päämäärillä on ollut vaikutusta omaan suorittamiseen. On tuntunut älyttömän raskaalta ja ylitsepääsemättömältä tehdä töitään, kun ei ymmärrä mitä kohden menee. Olen huomannut, että arvotan itseäni päämääräni mukaan enkä nykyhetken. Tunnen turhautumista, saamattomuutta ja tarpeettomuutta ilman päämäärää.

En vieläkään tiedä mitä mieltä olisin päämääristä ja niiden tuomista sudenkuopista. Jos en sido tunnetta tavoitteeseen, unohdan sen muutamassa viikossa. Jos taas luon tunnelatauksen tavoitteeseeni (joka on siis käytännössä oman pään sisällä luotu harhakuva), pidän siitä kyllä tanakammin kiinni, sen kuitenkin ollessa vain illuusio. Oppisinko rakastamaan tavoitettani, niin kuin ihmiset oppivat rakastamaan toisinaan. Paikkaamalla ja korjaamalla kuvaani tavoitteestani, mitä paremmin sen ymmärrän ja tunnen.

Toki voisin hyväksyä nykyhetkenkin. Miksen rakastuisi mieluummin todellisuuteen? Jotta voisin nauttia omasta tekemisestäni tässä hetkessä, pitäisi päästä ymmärrykseen miksi mitäkin teen ja onko se minulle todella tärkeää ja nautinnollista. Tällä hetkellä sekin kysymys tuntuun mahdottoman haastavalta.

Tuntuu, että Akatemialla moni käy samanlaisia prosesseja läpi jossain vaiheessa. Akatemia mahdollistaa omien tavoitteidensa työstämisen ja saavuttamisen. Yleensä jossain vaiheessa tulee kuitenkin seinä vastaan. Ne maistuvat puulle, ei ne ollutkaan mitä haluttiin tai jatkuva suorittaminen polttaa loppuun. Samalla lailla Akatemia mahdollistaa myös pysähtymään ja arvottamaan omaa maailmaa. Pääset keinotekoiseen rajatilanteeseen, jossa voit tehdä valinnan jatkaa samaa polkua kuin muutkin, tai voit pysähtyä miettimään omia arvoja sekä normeja, ja aloittaa lumessa kahlaamisen.

 

 

Aihetunnisteet:
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close