Katsoin Netflix dokumentin Expedition Happiness, jossa käsitellään onnen etsimistä. Dokumentissa pariskunta lähtee matkalle asuntoautolla kulkeakseen koko Pohjois-Amerikan lävitse. Heitä yhdistää haluttomuus elää standardien mukaan. Heillä oli kaikkea, mitä normaaliin hyvään elämään kuuluu. Töitä, loft-asunto Berliinissä, koira, ystäviä ja harrastuksia, mutta he eivät silti olleet onnellisia.

Ulkopuoliset standardit puskevat meitä hankkimaan tavaroita, joita näemme mainoksissa tai julkkisten käytössä. Ydinperheen kuva on vahvasti läsnä varsinkin Saksassa ja somen myötä on helppo löytää muita, joihin omaa elämää voi peilata. Onko onnellisuutta mahdollista hankkia kaikella tällä vai tuleeko se itsestään ajan myötä? Voimmeko oppia rakentamaan omaa elämää ilman, että otamme liikaa vaikutteita esimerkiksi bloggaajien sisustusvinkeistä tai somevaikuttajien markkinoimista tuotteista.

Dokumentissa pariskunta tekivät selkeän irtioton irtisanomalla asunnon, jättämällä työt ja hankkimalla asuntoauton New Yorkista. Tarkoituksena oli muokata vanhasta koulubussista asuttava asuntoauto ja lähteä matkustamaan rannikolta toiselle. Matkan aikana he seikkailevat välillä pienemmillä teillä saadakseen vaihtelua suuriin valtateihinteihin ja perus nähtävyyksiin. Heidän rakentamansa asuntoauto on pitkälle omavarainen aurinkopaneelien ja suurien vesitankkien ansiosta. Tämä mahdollistaa sen, että he voivat yöpyä missä vain pidempiä aikoja.

Noin puolimatkassa Denalin osavaltion kansallispuistossa pariskunta selittää kameralle olevansa matkalla etsimään onnea. Mies toteaa, että aamulla asuntoauton oven avatessa kauniissa vuoristomaisemassa, on jo suuri osa onnea. Puut, vuoret, joet ja niiden uskomaton kauneus tuovat heille onnea ja rauhaa. He elävät hetkessä ilman sovittuja tapaamisia, ilman herätyskelloa ja nauttien aina alueen tuomista aktiviteeteista. Perheenä yhdessä kulkeminen on parasta, jota heidän mukaansa voi tehdä. Kun poistaa elämästä ylimääräiset aikaa kuluttavat ärsykkeet, on mahdollista löytää onnea pienistä arkisista asioista. Tällöin standardit onnellisuudelle laskevat ja henkilökohtaistuvat.

Pohdin sitä, olemmeko hieman unohtaneet toisen ihmisen, perheen ja luonnon tärkeyden arkielämässä. En sano, etteikö uusin iPhone tai Netflix voisi tuoda onnea, mutta onnellisuus on parasta jaettuna. Tarvitsemme ihmisiä ja rauhaa. Onni ei kuitenkaan ole kiinni konkreettisista asioista, jotka pysyvät aina samana. Pariskunnan matkan aikana he huomaavat, että itse matkustaminen ei tee heitä enää onnellisiksi samalla tavalla kuin ennen. Heillä onnellisuus löytyy silti pienistä asioista ja rutiineista. Heillä on ollut vastoinkäymisiä ja huonoja kokemuksia rajanylityksissä ja auton huoltamisen kanssa, joten matka on ollut tunteiden vuoristorataa.

Kaikkeen turtuu, jos asiaa tekee liian paljon lyhyessä ajassa. Esimerkkinä, jos olet juuri löytänyt joogan ja se tuntuu asialta, joka tuo onnea ja voisit tehdä sitä joka päivä, niin viekö ajan tuoma kyllästyminen onnellisuuden tunteen ja ilon pois tekemisestä? Pitääkö meidän aktiivisesti keksiä uutta tekemistä ja tehdä jatkuvia irtiottoja, ettemme kyllästy ja menetä onnellisuuttamme?