Tampere
29 Jun, Wednesday
26° C

Proakatemian esseepankki

Loputtomasta kasvusta kukoistukseen – Donitsitaloustiede



Kirjoittanut: Sanni Hujanen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Akateeminen essee / 3 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Donitsitaloustiede
Kate Raworth
Esseen arvioitu lukuaika on 7 minuuttia.

Voiko talous kasvaa ikuisesti?

Siinäpä vasta kysymys. Markkinatalouden perusajatuksen mukaan talouden tulee kasvaa, jotta yhteiskunta ei romahda. Taloutta kuvataankin usein esimerkiksi bruttokansantuotteen kasvua kuvaavalla, hamaan korkeuteen nousevalla käyrällä. Kuitenkin suuri osa aikamme ympäristöongelmista johtuu juuri tästä ikuisesti kasvavasta taloudesta ja esimerkiksi suomalaisten laskennallinen ylikulutuspäivä oli viime vuonna jo 10.huhtikuuta, noin neljä kuukautta maailman keskiarvoa aiemmin (WWF). Ylikulutuspäivä on siis laskennallisesti se päivä, jolloin ihmisen ekologinen jalanjälki ylittää maapallon kyvyn tuottaa uusiutuvia luonnonvaroja ja käsitellä kasvihuonekaasupäästöjä. Maailmanlaajuisesti kulutamme puolitoista kertaa niin paljon kuin ympäristö pystyy kestävästi kantamaan (Luonnonsuojeluliitto).

Viimeisten 30 vuoden aikana maailman talous on tuplaantunut, mutta samalla ainakin neljä planeetan kantokyvyn rajaa on ylittynyt, miljardit ihmiset elävät edelleen äärimmäisessä köyhyydessä ja rikkain prosentti väestöstä omistaa yli puolet maailman rahallisesta omaisuudesta. Nykyinen talousjärjestelmämme on siis hyvin eriarvostava ja tuhoava.

Talouden donitsimalli

Taloustieteilijä Kate Raworthin mielestä meidän on aika valita taloudelle uusi päämäärä, sillä suuri haasteemme on selvä; vastata kaikkien ihmisten perustarpeisiin maapallon kantokyvyn rajoissa, jotta meidän lisäksemme myös planeettamme voi kukoistaa. Raworth esittelee kirjassaan Donitsitaloustiede – Seitsemän tapaa ajatella kuin 2000-luvun taloustieteilijä (2017) uuden kuvan taloudesta: donitsin, joka on kahden diagrammin yhdistelmä. Siinä talouteen liittyy ihmisten sosiaalinen perusta sekä ekologinen katto. Näiden kahden kehän väliin jää ihmisille turvallinen ja oikeudenmukainen tila, jossa myös talouden tulisi toimia. Donitsimallissa kehitys näyttää ikuisesti nousevan talouskäyrän sijaan tasapainoilulta näiden kahden rajan sisällä.

Kuva 1. Donitsitalousmalli

Syvennytään tarkemmin näihin donitsin määrittämiin rajoihin. Mikä määrittelee donitsin ylärajan eli ekologisen katon? Mennäänpä ajassa hiukan taaksepäin ja tarkastellaan maapallon elämää pidemmältä ajalta.

Noin 100 000 vuoden ajan, eli melkein siitä lähtien kun ihminen päätti lähteä Afrikasta ja levittäytyi kaikille mantereille, maapallon keskilämpötila on sahannut ylös ja alas. Viimeisen 12 000 vuotta se on kuitenkin ollut lämpimämpi ja vakaampi. Tätä ajanjaksoa kutsutaan holoseenikaudeksi. (Raworth 2017, 51.) Tämä maapallon ilmaston vakaus on mahdollistanut esimerkiksi ihmiskunnan siirtymisen metsästäjäkeräilijöistä maanviljelyksen pariin ja elämään vuodenaikojen mukaan. Holoseenikausi onkin ainoa vaihe maapallomme historiassa, kun ihmiset ovat voineet kunnolla menestyä. Tutkijoiden mukaan holoseenikauden elämälle suotuisat olosuhteet voisivat jatkua vielä jopa 50 000 vuotta, mutta kasvava planeettaan kohdistamamme kuormitus on muuttanut meidät, ihmiskunnan, planeettamme suurimmaksi muutosvoimaksi. Mietitään tätä hetki: olemme syntyneet ainoalle tunnetulle elävälle planeetalle sen elämän kannalta edullisempaan aikaan, mutta toimintamme seurauksena tämä suotuisa holoseenikausi on nyt jäänyt taaksemme ja olemme siirtyneet holoseenikaudelta antroposeenikaudelle – ensimmäiselle ihmiskunnan toiminnasta syntyneelle geologiselle kaudelle. (Raworth 2017, 53.) Tutkijoiden mukaan muutoksen taustalla on esimerkiksi väestön raju lisääntyminen, laajamittainen teollinen tuotanto sekä fossiilisten polttoaineiden käytön kasvu, mutta myös esimerkiksi 1950- ja 1960-luvuilla tehdyt ydinkokeet (Pajunen 2016).

Maapallo on suljettu järjestelmä – sille ei saavu tai siltä ei poistu lähes lainkaan ainetta, vaan aineet voivat vain kiertää sen sisällä. Taloutemme on riippuvainen maapallosta lähteenä, josta louhimme öljyn, saven tai kuparin kaltaisia rajallisia luonnonvaroja sekä käytämme puun, viljelykasvien tai makean veden kaltaisia uusiutuvia luonnonvaroja. Kansantalous on riippuvainen maapallosta myös nieluna jätteilleen. (Raworth 2017, 48.)

Ihmiskunnan toiminnan merkittävä kiihtyminen kuormittaa planeettaamme selvästi. Mitä sitten vaaditaan ylläpitämään elämälle suotuisia olosuhteita maapallollamme ja mikä on se ekologinen katto, josta donitsimallissa puhutaan? Kuinka suureksi kuormitus voi kasvaa ennen kuin meitä ylläpitävät ekosysteemit alkavat hajota?

Kansainvälinen maapalloa systeemitieteen avulla tutkiva tutkimusryhmä tarttui aiheeseen vuonna 2009 ja tunnisti yhdeksän ratkaisevaa prosessia, jotka säätelevät yhdessä maapallon kykyä ylläpitää holoseenikautta muistuttavia olosuhteita. Nämä prosessit ovat ilmastonmuutos, merten happamoituminen, kemialliset saasteet, typpi- ja fosforikuorma, makean veden varannot, maankäytön muuttaminen, biologisen monimuotoisuuden köyhtyminen, ilmansaasteet sekä otsonikerroksen oheneminen. Donitsitaloustieteen mallissa juuri nämä yhdeksän planetaarista rajaa määrittävät donitsin ekologisen ylärajan ja suurimalle osalle näistä planetaarisista rajoista onkin pystytty määrittelemään mittarit ja tunnusluvut, joilla mitataan planetaaristen rajojen nykyistä ylittymistä. (Raworth 2017, 287-289.)  Näitä rajoja suurempaa kuormaa ei tule planeettaan kohdistaa, mikäli haluamme turvata kotimme vakauden. (Raworth 2017, 54.) Silti olemme ylittäneet jo ainakin neljä planetaarista kantokyvynrajaa: ilmastonmuutokseen, maankäyttöön, typpi- ja fosforikuormaan sekä luonnon monimuotoisuuden häviämiseen liittyvät rajat Raworth 2017, 57).

Kuva 2. Ekologinen katto ylitetty

Kuva 2. Ekologinen katto ylitetty

Donitsin sisempi raja määrittelee puolestaan elämän perusasiat, joita ilman kenenkään ei pitäisi jäädä. Nämä kaksitoista perusasiaa ovat: riittävä ruoka, puhdas vesi ja siedettävä viemäröinti, riittävä energian saanti ja puhtaat ruoanlaittomahdollisuudet, koulutus ja terveydenhoito, kohtuullinen asunto, riittävät tulot ja siedettävä työ, sekä pääsy tietoverkkoihin ja sosiaalisiin tukiverkostoihin.  Lisäksi donitsin sisempi raja haastaa saavuttamaan nämä tavoitteet sukupuolten tasa-arvon, yhteiskunnallisen tasa-arvoisuuden, poliittisten vaikutusmahdollisuuksien sekä rauhan ja oikeuden vallitessa. Nämä kuuluvat myös YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin, jotka on allekirjoittanut jo yli 190 jäsenvaltiota. (Raworth 2017, 50.)

Mielestäni Raworthin esittelemä donitsitalousmalli vaikuttaa järkevältä. Ikuisesti kasvavan talouden sijaan voisimmekin ajatella talouden tasapainottelevan donitsin rajojen sisällä. Törmäsin tätä esseetä kirjoittaessa myös Suomen luonnonsuojeluliiton artikkeliin kohtuutaloudesta, jossa itseasiassa käsitellään hyvin samanlaisia lähtökohtia kuin donitsitalousmallissa. Kohtuutaloudessakin peruslähtökohtana on, että maapallon kantokyky luo reunaehdot, joihin talouden on sopeuduttava ja myös sen tavoitteena on talousjärjestelmä, joka tuottaa oikeudenmukaista hyvinvointia ympäristön asettamissa rajoissa (Suomen luonnonsuojeluliitto).

Mutta miten tätä mallia voisi hyödyntää liiketoiminnassa ja yrityksen strategian suunnittelussa? Miten varmistaa oikeudenmukainen hyvinvointi, kuten ihmisoikeuksien toteutuminen jokaiselle ihmiselle, sekä pysyä maapallon kantokyvyn rajoissa?

Liiketoimintaa donitsin rajojen sisällä

Rawrothin mukaan meidän on ensinnäkin siirryttävä degeneratiivisesta eli lineaarisesta taloudesta regeneratiivisiin malleihin eli sellaisiin, että ne palauttavat ja uudistavat hyvinvointiamme ylläpitäviä elämän kiertokulkuja (Raworth 2017, 203). Kahdensadan viime vuoden aikana teollinen toiminta on perustunut lineaariseen teollisuusjärjestelmään, jossa louhitaan maapallon mineraaleja, metalleja, biomassaa tai fossiilisia polttoaineita, tuotetaan niistä tuotteita ja myydään kuluttajille, jotka heittävät ne lopulta pois (Raworth 2017, 208). Todellisuudessa meillä ei kuitenkaan ole varaa enää toimia näin, sillä nuo poisheitettävät tuotteet eivät maagisesti katoa minnekään vaan kaikki aineet pysyvät maapallomme sisällä – kasvihuonekaasut kerääntyvät ilmakehään ja esimerkiksi muovi päätyy liian usein meriin. Kasvava väestö sekä kulutus aiheuttaa myös sen, että luonnonvarat ovat hupenemassa, eivätkä ne ehdi uusiutua sitä tahtia mitä me niitä käytämme.

Lineaarisen talouden rinnalle on kuitenkin onneksi pikkuhiljaa nousemassa myös kiertotalouden malli, jossa materiaalit pidetään mahdollisimman kauan kierrossa ja raaka-aineet käytetään yhä uudestaan. Juuri kiertotalous on yksi mahdollisuus tehdä liiketoimintaa donitsin rajojen sisällä.

Raworth nostaa kirjassaan esiin myös kysymyksen kuka omistaa yritykset? Omistaja-arvoon perustuvan kapitalismin nousu on vakiinnuttanut kulttuurin osakkeenomistajien asettamisesta etusijalle sekä uskomuksen, että yrityksen ensisijainen velvoite on maksimoida osakkeenomistajien tuotot. Raworth liputtaa distributiivisten rakenteiden puolesta ja mainitsee, että esimerkiksi työntekijöiden omistamat yritykset ja jäsentensä omistamat osuuskunnat ovat distributiivisen yritysmuotoilun kulmakiviä. Tällaiset rakenteet voivat kirjoittaa koko liiketoiminnan DNA:n uudelleen ja näissä uusissa rakenteissa kyse on nimenomaan taloudellisen vallan levittämisestä harvojen käsistä monien käsiin. Tärkeää olisi myös muuttaa yhteiskunnallisesti välinpitämätön asenne kohti yhteiskunnallista hyötyä tavoittelevaksi asenteeksi. (Raworth 2017, 187-188.)

Rawroth kokoaa kirjassaan myös yritysten toimenpidelistan, joka koostuu viidestä eri reaktiosta, joita yrityksillä on tiedostaessaan, kuinka ison kuorman teollisuuden lineaarinen rakenne kohdistaa maapallon kantokyvyn rajoihin.

Reaktio 1: Älä tee mitään

Raworthin mukaan yritysten ensimmäinen ja vanhin reaktio on: älä tee mitään. Tähän ajatusmalliin kallistuvien yritysten mielestä ei ole tarvetta tehdä mitään muutoksia liiketoimintamalliin niin kauan kuin se vain tuottaa tuntuvia voittoja. Nämä yritykset kokevatkin velvollisuudekseen nimenomaan suurten voittojen tuottamisen, joten he jatkavat entiseen malliin, kunnes esimerkiksi lainsäädäntö muuttuu tai ympäristöverot muuttamat heidän kannustimiaan. Suurin osa yrityksistä on vuosikymmenten ajan toiminut tämän mallin mukaan, eikä kestävyys ole ollut niille tärkeää tai tarpeellista, sillä se ei ole vaikuttanut osakkeen hintaan. Pikkuhiljaa kuitenkin esimerkiksi monet tuottajat ovat ruvenneet huomaamaan, että ilmaston lämpeneminen ja pohjavesien lasku on ruvennut vaarantamaan heidän omia hankintaketjujaan, joten yhtäkkiä tekemättömyys ei vaikuta enää niin järkevältä ratkaisulta. (Raworth 2017, 211.)

Reaktio 2: Tee sitä, mikä kannattaa

Tämä malli on Raworthin mukaan nykyään yleisin yritysten käytössä: tee sitä mikä kannattaa ottamalla käyttöön ekotehokkaita toimintamalleja, jotka leikkaavat kustannuksia tai vahvistavat brändiä. Esimerkiksi päästöjen tai vedenkulutuksen vähentäminen saattavat etenkin alkuvaiheessa nostaa myös voittoja ja ”ympäristöystävällisiksi” sertifioidut tuotteet vetoavat kuluttajiin. Tämä on kuitenkin kaukana riittävästä. (Raworth 2017, 212.)

Reaktio 3: Tee oma kohtuullinen osuutesi

Tässä reaktiossa yritykset alkavat ottamaan asian jo hieman vakavammin eli ne haluavat tehdä oman kohtuullisen osansa siirtymästä kohti kestävää maailmaa. Yritykset siis ottavat ainakin jo lähtökohdakseen muutoksen mittakaavan. Monissa donitsimallin ensi kertaa kohtaavissa yrityksissä tuijotetaan kuitenkin vielä liikaa omaa napaa: yritykset haluavat oman osuutensa donitsin ulkokehää kuvaavista rajoista. Ne siis miettivät esimerkiksi, kuinka monta tonnia hiilidioksidia he voivat päästää tai kuinka paljon pohjavettä he voivat pumpata. Nämä yritykset ovat usein vielä vahvasti kiinni lineaarisessa ajatusmallissa. Ajattelemalla, että yritys voi ottaa oman osuutensa päästöistä vahvistaa ajatusta, että saastuttamisoikeus on resurssi, josta kannattaa kilpailla. Tämä saattaa johtaa esimerkiksi tiettyjen porsaanreikien hyödyntämiseen omaa etua tavoitellessa, joka nostaa riskiä ylittää ympäristömme kantokyvyn rajat. (Raworth 2017, 212-213.)

Reaktio 4: Älä aiheuta haittaa tai ”nollamissio”

Tämä ajattelutavan muutos rupeaa olemaan jo käänteentekevää: täysin ympäristövaikutuksettomien tuotteiden, palveluiden, rakennusten ja yritysten rakentaminen. Tavoitteesta tekee entistäkin vaikuttavampaa se, jos tavoitteena on myös yrityksen kaikkien resurssien nollatason kulutus. Nollavaikutuksen tavoittelu on jo hyvä visio, mutta miksei samalla selvittäisi, voisiko vähemmän haitan aiheuttamisen sijaan tehdä myös enemmän hyvää ja täydentää jatkuvasti luonnon resursseja. (Raworth 2017, 213-214.)

Reaktio 5: Ole antelias

Viides reagointitapa maapallon kantokykyyn kohdistuvaan kuormittamiseen on olla antelias luomalla yrityksiä, jotka ovat rakenteeltaan regeneratiivisia, eli esimeriksi kiertotaloutta hyödyntäviä, ja jotka antavat takaisin elollisille järjestelmille. Tämä malli on ennen kaikkea suhtautumistapa maailmaan, jossa hyväksytään vastuu huolehtia ympäristöstä tunnistamalla vastuu jättää luonto parempaan kuntoon kuin vahtivuoromme alussa. Tämä vaatii sellaisten yritysten luomista, joiden ydintoiminnot auttavat meitä liittymään takaisin luonnon kiertokulkuihin. Vain juuri tällainen antelias rakenne voi tuoda ihmiskunnan takaisin donitsin ylärajan alapuolelle eli ekologisen kantokyvyn rajoihin. (Raworth 2017, 214-215.) Viidennessä mallissa juuri luonto toimii mittapuuna ja esimerkkinä. Luonnossa ei synny roskaa, vaan yhden eliön jäte on toisen eliön ruokaa ja materiaali pysyy jatkuvassa kierrossa.

Pohdinta

Mihin yrityksemme tai yhteisömme sijoittuu tuolla listalla? Valitettavasti tuntuu siltä, että Proakatemialla vasta harva tiimiyrittäjä pysähtyy pohtimaan kestävyyteen liittyviä asioita. Liiketoimintaa lähdetään suunnittelemaan ja toteuttamaan perinteisellä kaavalla eli kestävyyteen liittyviä asioita ei pysähdytä miettimään, kunhan vain liiketoiminta tuottaa voittoa niin sillä hyvä. Itse haluaisin perustaa koko liiketoiminnan alusta alkaen viidennen reaktiomallin mukaan eli pyrkiä luomaan yrityksen, joka on askeleen edellä nollamissiosta ja jossa koko liiketoiminta perustuu tietynlaiseen anteliaisuuteen. Tämä on toki haasteellista 16 hengen tiimiyrityksessä, jossa osa kokee, ettei kestävyys ole tiimiyritykselle tärkeä arvo.

Entä jos jokainen yritys rakentaisikin strategiansa alusta alkaen donitsimallin mukaan ja kysyisi itseltään: onko brändimme donitsibrändi? Mikä on yrityksemme tarkoitus? Auttaako liiketoimintamallimme ydin ihmiskuntaa kohti oikeudenmukaisempaa ja turvallista tilaa eli pääsemään donitsin rajojen sisään tai eihän yrityksemme ainakaan saa voittoa siitä, että työnnämme ihmisiä donitsin rajojen yli? Jokainen yksilö voi kysyä tätä myös itseltään: kuinka tapani ostaa, syödä, matkustaa, ansaita elantoni, äänestää ja tehdä vapaaehtoistyötä vaikuttavat omaan sosiaalisiin ja planeetan rajoihin kohdistamaani paineeseen? Olemme ensimmäinen sukupolvi, joka ymmärtää, että olemme itse uhka olemassaolollemme ja modernille sivilisaatiolle. Tämän kieltäminen tai epäileminen ei ole enää vaihtoehto.

Lähteet:

Pajunen, I. 2016. Ihmisen mukaan nimetty aikakausi on ehkä alkanut maapallolla – suurin muutos sitten jääkauden. Yle. Luettu 18.2.2022. https://yle.fi/uutiset/3-8585291

Raworth, K. 2017. Donitsitaloustiede: Seitsemän tapaa ajatella kuin 2000-luvun taloustieteilijä.

Suomen luonnonsuojeluliitto. Kohtuutalous. Luettu 19.2.2022. https://www.sll.fi/mita-me-teemme/kestava-elamantapa/tavoitteemme/kohtuutalous/?cn-reloaded=1

University of Leeds. Country Trends: Finland. Luettu 19.2.2022. https://goodlife.leeds.ac.uk/national-trends/country-trends/#FIN

WWF. Ylikulutus. Luettu 18.2.2022. https://wwf.fi/uhat/ylikulutus/

Kuva 1 & 2: Suomen donitsitaloushanke. https://www.donitsitalous.fi/suomen-donitsitaloushanke/

Reilumman ja kestävämmän maailman puolestapuhuja.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close