Tampere
20 Apr, Saturday
-4° C

Proakatemian esseepankki

Lopputuloksena hyvinvointi



Kirjoittanut: Mika Nurmi - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Puhutaan hetki hiljaisuudesta. En nyt tarkoita puhumatta olemisesta, vaikka se sitä myöskin on, vaan mielentilasta. Ihmisen mielessä liikkuu päivittäin keskimäärin noin 60 tuhatta ajatusta ja niistä muistaa nukkumaan mentäessä murto-osan, vaikka niitä kirjottaisikin ylös, jota vahvasti suosittelen. Nykyihminen on altis suurelle määrälle ärsykkeitä, josta Microsoft on tehnyt tutkimuksen, jonka mukaan vuonna 2000 ihmisten keskittymiskyky on ollut keskimäärin 12 sekuntia ja vuonna 2013 keskimäärin 8 sekuntia. Se määrä, mikä, jopa ratkaisevia ajatuksia menee ohi, on valtava. Tai ajatus, joka toimii siemenenä ratkaisevan ajatuksen rakentamiselle, koska olemme niin lukossa omien ajatuksiemme kanssa. Entinen markkinoinnin valmentajani sanoi usein ”Leipä on paholaisen ruokaa”, tarkoittaen tällä viljaa, reflektoimalla hänen sanontaansa, multitaskaaminen on fokuksen leipä, eli se syövyttää syvää ajattelua. Opin tämän ajatuksen hiljaisuudesta kehityskeskustelusta tiimiläiseni / kollegani / ystäväni kanssa. Se mitä haen takaa hiljaisuudella, on niin kutsuttu mielenrauha, joka on korkealaatuisen vuorovaikutuksen tuote. Päävalmentajamme Veijo piti meille workshoppia aiheesta vuorovaikutus ja siellä opin mm. neljä näkökulmaa vuorovaikutuksessa:

  • Tietoisuus
  • Luottamus
  • Oma ajattelu ja sanat
  • Kohtaamisessa lepääminen

Avataan hieman ajatuksiani ennen kehityskeskustelua. Minulle on ominaista olla rationaalinen, analysoiva, todella mielikuvituksellinen, tilannetajuinen ja varma ajatuksistani ja toimintatavoistani. Ennen kehityskeskustelua en ollut mitään näistä noin kahteen kuukauteen. Kaksi kuukautta on pitkä aika, kun et kykene tarttumaan omiin ajatuksiin, etkä tuomaan niitä ulos, kun saat jostakin kiinni, koska ”punainenlanka” katoaa siinä samassa hetkessä, eikä muisti toimi, kuin sen kuuluisi. Sovimme, että käymme kehityskeskustelua lounaan aikana 11 – 12 välillä, mutta loppupeleissä löysimme itsemme juttelemasta vielä klo 15:30, jolloin totesimme, että eiköhän jatketa päivän askareiden parissa. Mitä koin tuon reilun 3 tunnin aika? Ensinnäkin aika tuntui enintään kahdelta tunnilta ja minulla oli enemmän energiaa, kuin ennen kehityskeskutelua. Toisekseen koin ajatuslukkojeni poistuneen lähes täysin ja olin taas täysin varma ajatuksistani sekä toimintatavoistani, aloin taas kokea minulle hyvin ominaisia ”aivomyrskyjä”, jotka toimivat minun kaltaisen pelle pelottoman innovoijan elämän perustana ja sain kiinni ajatuksista, joilla on todella kauaskantoiset vaikutukset. Olen taas päässyt kiinni itselleni tärkeään hiljaisuuteen, eli selkeisiin ajatuksiin. Toivon tämän tekstin lukijan ottavan opit ja kopit talteen liittyen kehityskeskustelujen tärkeyteen ja toimikoon tämä blogi / postaus hurraahuutona kehityskeskusteluille, vuorovaikuttamiselle sekä tiimiläiselleni / kollegalleni / ystävälleni Nooralle. Myynnin parissa puhutaan luontaisista klousaajista, mutta Nooran kohdalla haluan käyttää termiä luontainen ihmisjohtaja. Kiitos Noora!

Tähän väliin ajatuksia, kuinka löytää parempi fokus tekemiseen.

Medialaitteet:

  • Olit sitten töissä, koulussa tai vapaa-ajalla, aseta puhelin ”älä häiritse -tilaan”, tällöin et vastaanota ilmoituksia siihen.
  • Jos tykkäät tehdä asioita radikaalisti, kuten lopettaa nikotiinituotteet seinään, niin voit myös poistaa sosiaaliset mediat puhelimesta, mutta kannattaa harkita myös niiden hyötykäyttämistä.
    – Facebookin käyttö esimerkiksi pelkästään uutisfeediksi, eli lopeta muiden seuraaminen ja hyödynnä mediatalojen kasvava sosiaalistenmedioiden käyttö ja kartuta ajatuksua ja oppia sitäkautta. Omakohtainen kokemus on, että facebookin käyttö vähenee radikaalisti ja käyttö keskittyy pääsääntöisesti aamupalaa syödessä.
    – Jos käytät Instagramia paljon, mutta pääsääntöisesti kuvien ja tarinoiden selaamiseen, niin lopeta ”tarpeettomien” tarinoiden seuraaminen (Tässä saa käyttää omaa pohdintaa. Ketkä antavat sinulle oikeata arvoa?).
    – Instagram on myös mainio kanava buustata omia Linkedin, Twitter tai blogi postauksia. Oman some-käyttäytymisen muuttaminen tällä tavalla saattaa vähentää niiden käyttöä, mutta myös luo uutta arvoa itselle ja muille.
  • Tietokonetta käytettäessä työ- tai koulutehtäviin, on suositeltavaa pitää pikaviestin applikaatiot ja sosiaalisetmediat suljettuina, jotta keskittyminen ei esty tehtäviltä.

 

Yleinen hyvinvointi

  • Terveelliset ruokailutottumukset pitävät energiatasot korkealla päivittäisessä elämässä ja tietenkin päivittäiset aktiviteetit. Terveellisten elämäntapojen rutiinit pitävät mielen virkeänä.
  • Yleiseen hyvinvointiin voidaan varmasti laskea myös oman taloudenhallinta. Raha on usein suuri murheenkryyni nykyihmiselle ja haluankin kannustaa kaikkia perehtymään omaan talouteen.
  • Meditoinnilla on hyvin vahvat juuret ihmiskunnan historiassa ja jopa nykylääketiede tukee sen vaikutuksia mieleen ja kehoon. Muista siis ottaa aikaa itsellesi ja ajatuksillesi, 15 minuutin meditointi kantaa pitkällä, varsinkin osana päivittäisiä rutiineja.

Törmäsin Aki Hintsan, Voittamisen Anatomia -kirjassa kohtaan, jossa mainittiin maailman terveysjärjestö WHO:n määritelmä terveydelle: Täydellinen fyysisen, henkisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin tila. Hintsa kiteytti tästä ajatuksen, että lääketieteen pitäisi auttaa ihmisiä luomaan vahva terveyden ja hyvinvoinnin tausta. Yhtään enempää en Hintsan kanssa voisi olla samaa mieltä, mutta haluaisin tuota ajatusta vielä jalostaa entisestään, eli tämän tulisi lähteä jo valtion tasolta. Mutta se siitä, se menee jo politiikan puolelle. Kun heijastaa Hintsan ajatuksia näihin omiin kokemuksiin, niin voin jatkoa ajatellen ottaa opista kiinni ja avata suutani aikaisemmin, jotta saa taas ajatuksia liikkumaan. Muuten Hintsan muita oppeja seuraten totesin, että elän melko tasapainoista elämää, tosin liikuntaa täytyy lisätä.

 

Lähteet:

Aki Hintsa, Voittamisen Anatomia

https://medicalxpress.com/news/2015-05-microsoft-human-attention-span-lags.html

Kommentoi