Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Loppukiteytys ajastani Proakatemialla



Kirjoittanut: Jenni Peräinen - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
-
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Proakatemialle hakiessani tiedostin ensimmäisen vuoden olevan tiiviitä päiviä täynnä teoriaopintoja, ja loppuopintojen keskittyvän tiimityöskentelyyn ja -yrittäjyyteen. Proakatemia on antanut kaiken kaikkiaan huimasti enemmän, mitä osasin edes kuvitella. Proakatemialta olen saanut useita – toivottavasti elämänmittaisia – ystävyyssuhteita, ja olen tästä erityisen kiitollinen. Vaikka kaikilla Proakatemialle tulevilla on erilaiset tarinat ja lähtökohdat taustallaan, yhdistää kaikkia kuitenkin halu oppia tiimityöstä ja yrittäjyydestä sekä itsensä kehittämisestä. Harva Proakatemialle tuntuu hakeutuvan vain tutkinnon perässä.

Olen omasta mielestäni kulkenut melko suuren henkilökohtaisen kasvun Proakatemian opintojen aikana. Ajattelin Proakatemialle hakiessani perustavani kauneusalan yrityksen Suomeen, mutta ajatusmaailma tulevaisuudesta ja omasta yrittäjän polusta on muuttunut näiden kolmen vuoden aikana. Yrittäjyyden suunta oli ehkä ennen opintojen alkamista selkeämmin mielessä, kuin nyt, mutta en vaihtaisi yhtäkään kaikista niistä opettavaisista päivistä ja hetkistä, joita Proakatemia on itselleni opettanut. En ole välttämättä perustamassa enää kauneusalan yritystä, mutta tiedän ainakin mitä haluan ja en halua tehdä tulevaisuudessa Proakatemialta saamieni oppien takia.

Proakatemialla on mahdollista oppia erilaisia subtanssiosaamisia, jos vain omaa motivoituneen asenteen oppia uutta. Olen tyytyväinen Proakatemialta saamiini substanssiosaamisiin, joita pystyn toteuttamaan myös työelämässä. Koen kuitenkin, että tärkeimmät ammatilliset osaamisalueet tulevat suoraan tiimityöskentelytaidoista. Esimerkiksi palautteen antaminen ja vastaanottaminen, toisten kuuntelu, omien mielipiteiden tuominen julki tiimin päätöksentekoon, sekä muiden pyyteetön auttaminen tiimin hyväksi ovat taitoja, joista on varmasti hyötyä valmistumisen jälkeisessäkin elämässä.

Opintojen alussa olin rehellisesti sanottuna hiljaisempi ja tilanteisiin mukautuvampi, kuin nyt. Hakeuduin tiedostamatta enemmän kuuntelijan rooliin, joka on tietenkin tärkeää tiimityön kannalta, mutta vastuullani on myös kertoa muille, mitä asioista ajattelen. Olen tajunnut, että sanallani on myös suuri painoarvo tiimin sisällä, ja on ensiarvoisen tärkeää osallistua keskusteluihin omien mielipiteiden kanssa, jotta tiimi voi kehittyä. Olen paljon itsevarmempi itsestäni ja tulevaisuudesta, ja koen Proakatemian olleen suurin syy tilanteen muutoksessa.

Proakatemialla opettavaisinta on ehdottomasti ollut työskentely tiimissä ja muiden eri tavalla ajattelevien ihmisten kanssa. On ollut mielenkiintoista huomata, kuinka eri tavalla asiat voi nähdä ja hoitaa, kun joku toinen on asiasta vastuussa, kuin minä itse. Tiimin kanssa suuremmatkin kokonaisuudet hoituvat yleensä rivakasti, kun puolestaan yksin saisi väkertää saman asian kanssa kuukausia, minkä tiimi saa esimerkiksi 24 tunnin aikana valmiiksi.

Mieleenpainuvimmat projektit ovat olleet joko koko tai osan tiimistä työllistävät projektit. Koko 16 hengen tiimin hyödyntäminen yhden projektin puolesta on välillä haastavaa, ja koenkin tehokkaimpien ja parhaimpien tuotosten syntyneen noin viidestä kymmeneen hengen tiimin yhteistyön tuloksena. Projektien ja tekemisen kautta on ollut mahdollisuus tutustua tiimikavereihin paljon yksittäisiä kahvipöytäkeskusteluja syvällisemmin.

Mieleenpainuvimmat kirjat ovat olleet Paras sekä Vahva, kummatkin ovat norjalaisen henkisen valmentajan Erik Bertrand Larssenin kirjoittamia kirjoja. Edellä mainitut kirjat ovat vaikuttaneet omaan henkisen puolen kehitykseeni erityisesti urheilurintamalla. Kirjoista sain konkreettisia oppeja esimerkkitapausten avulla, ja voinkin lämmöllä suositella näitä teoksia ihan jokaiselle. Toisena nostona haluan mainita Aki Hintsan teoksen Voittamisen anatomia, jonka avulla sain vahvistettua uskoa omaan tekemiseeni niin urheilussa, kuin koulu- ja työelämässäkin.

Opintoihin Proakatemialla kuuluu olennaisesti myös pajat, joissa tiimi kokoontuu yhdessä pari kertaa viikossa keskustelemaan tiimin yhteisistä asioista. Pajoista onnistuneimpia ovat olleet ne, joiden ilmapiiri on syystä tai toisesta ollut keveä, eikä kenenkään tiimin jäsenen sanomisia ole kritisoitu tai rajoitettu. Kieltävät sanat, kuten mutta, eikä tai älä, ovat monessa tilanteessa dialogin tyrehdyttäviä ilmaisuja. Varsinkin innovointitilanteessa tiimimme keskustelut on pyritty pitämään mahdollisimman positiivisena siitä syystä, että keskustelu olisi hedelmällistä ja tuloksellista.

Olen kuullut aiemmin valmistuneilta Proakatemialaisilta, että kirjojen lukeminen on jäänyt valmistumisen jälkeenkin tavaksi, vaikka esseiden kirjoittaminen huvin vuoksi saattaisikin jäädä taka-alalle. Itse aion samaa tapaa myös jatkaa, ja pyrin lukemaan ainakin parikymmentä kirjaa vuodessa. Äänikirjat ovat olleet itselleni pelastus, sillä kuunteleminen on osoittautunut lukemista mielenkiintoisemmaksi ja mieleenpainuvammaksi tavaksi oppia.

Jatkan aktiivista verkostoitumista esimerkiksi yrittäjähenkisten ihmisten kanssa, ja tähän tavoitteeseen pääsen osallistumalla erilaisiin tapahtumiin, seminaareihin ja koulutuksiin sekä erilaisiin verkostoitumistilaisuuksiin ylipäätään. Muita kuuntelemalla ja heille kysymyksiä esittämällä saattaa saada selville yllättävän paljon, ja se antaa toiselle osapuolelle samalla tunteen, että hänen sanomaansa kuunnellaan ja arvostetaan. Avoin ja utelias asenne kaikkea uutta kohtaan luo mielestäni hyvän pohjan uuden oppimiselle.

On tärkeää pitää myös kokonaisvaltaisesti terveydestään huolta oppiakseen uutta, olemmehan psykofyysissosiaalisia kokonaisuuksia. Yrittäjänä jatkaminen ja erityisesti siinä menestyminen vaatii hyvää pohjaa, jolle rakentaa. Fyysisen terveyden lisäksi on otettava huomioon henkinen jaksaminen, ja hidastaa vauhtia, jos korttipino alkaa luhistua. En itse nää järkeä siinä, että yrittäjä painaa hommia niska limassa 15 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa kolmen vuoden ajan, jonka jälkeen voi kestää kauan toipua esimerkiksi uupumuksesta, ja saada terveytensä takaisin. Uskon hyvien tuloksien olevan saavutettavissa myös pienemmällä työmäärällä, kunhan tekee suurin piirtein oikeita asioita oikeaan aikaan pitkäjänteisesti ja periksiantamattomalla asenteella.

Tiimityöskentely on ollut tärkein oppi Proakatemialla, kuten mainitsinkin aiemmin tässä esseessä. En halua suinkaan unohtaa kaikkea oppimaani tiimityötaidoista, vaan yrittäjänä pääasiallinen tavoitteeni on kerätä ympärilleni tiimi, kenen kanssa liiketoimia lähdetään yhdessä luomaan ja kehittämään. Kuten kuuluisa lause Proakatemialla kuuluu: ”Yksin pääsee nopeasti, yhdessä pääsee pitkälle.”

Kommentoi