Johdanto:

Olen luonteeltani pessimisti. Tähän liittyy vahvasti itsensä väheksyminen ja se tuo mukanaan paljon negatiivisia ajatuksia. Hyvin tyypillistä on, että mietin pahimman mahdollisen lopputuleman ja alan valmistautua siihen henkisesti. Tämä johtuu varmasti ainakin osittain pelosta epäonnistua. Se on jonkunlainen suojelumekanismi omia tuntemuksia kohtaan.  Olen huomannut, että tekeminen ja siihen lähteminen ei ole minulle kauhean luontevaa. Uskon, että pessimistiset ajatukset ovat ainakin osasyy siihen. Miten voisinkaan tarttua tuumasta toimeen, kun ensimmäiset asiat mitä mietin ovat, että ”Ei minusta kuitenkaan ole siihen.” tai ”Miksi juuri minä pärjäisin tässä.” tai ”En kuitenkaan saavuta tavoitettani ja tulen pettymään.”? Tyrmään itse itseni näillä ajatuksilla.

Olen päättänyt opetella positiivisempaan ajattelutapaan ja olla antamatta pessimistisille ajatuksille liikaa painoarvoa. Yksi askel eteenpäin oli lukea Gary John Bishopin kirjan unfu*k yourself: Lopeta märehtiminen, aloita elämä. Kirja on tehty juuri kaltaisilleni ihmisille, jotka itse aiheuttavat oman aikaansaamattomuutensa, mutta haluavat päästä eteenpäin. Ensimmäinen steppi on kiinnittää huomiota siihen, miten keskustelee itsensä kanssa. Bishopin mukaan sillä sävyllä miten keskustelee itsensä kanssa on suuri vaikutus omaan elämänlaatuun. ”Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että myönteinen ja sisäinen puhe voi kohentaa mielialaa huomattavasti, vahvistaa itsetuntoa, lisätä aikaansaavuutta ja auttaa muinkin tavoin. Vieläpä monin muin tavoin.” ”Myönteinen sisäinen puhe saattaa olla jopa onnellisuuden ja menestyksen keskeinen osatekijä.” (Bishop, G. 10-11. 2016.)

Kielteinen ajattelu:

”Kielteinen sisäinen puhe ei tee elämästä ainakaan helpompaa. Mitä enemmän itselleen hokee tehtävän vaikeutta, sitä vaikeammalta tehtävä vaikuttaa.” (Bishop, G. 12-13. 2016.) Huomaan tämän vaikuttavan minuun itseeni. Koen, että minun on helppo lähteä mukaan juttuihin ja asioihin, jos joudun tekemään päätöksen nopealla aikataululla. Jos minulla on paljon aikaa miettiä asiaa, ehdin miettiä monia syitä miksi minun ei ehkä sittenkään kannattaisi lähteä mukaan tai hakea jotain työpaikkaa. Todennäköisesti peräännyn ellen heti ilmoittaudu mukaan tai ilmaise jollain tapaa kiinnostustani johonkin työtehtävään. Mieleeni tulee yksi kerta, kun olimme mukana järjestämässä Tampereen taloyhtiömessuja.  Saimme edellisenä päivänä kuulla, että meidän toivottaisiin hoitavan juontokeikka. Minä pelkään esiintymistä, mutta halusin ylittää itseni. Kerroin tiimikavereilleni, että minua pelottaa, mutta olisin kiinnostunut tehtävästä. Lopulta hoidin homman tiimikavereideni kannustuksesta. Jälkikäteen olin todella ylpeä siitä, että uskalsin ottaa homman vastaan. Tiedostan myös, että jos meillä olisi ollut pidempään aikaa päättää kuka homman hoitaa, en olisi ilmoittautunut vapaaehtoiseksi. Joku muu olisi varmasti hoitanut juontotehtävän paremmin.

Oletukset:

Miksi koemme epäonnistumisen, ärsyyntymisen tai turhautumisen tunteita? Vastaus on helppo. Odotusten takia. Meillä on hurjasti odotuksia ihan kaikelle. Piirrämme mielessämme koko ajan kuvitelmaa tulevaisuudelle ja kun asiat eivät menekään juuri niin kuin odotin, petymme. Minulla on odotuksia omalle tiimilleni, kumppanilleni, ystävilleni, tulevaisuuden taloudelliselle tilanteelleni, itselleni ja ihan kaikelle muulle. Vaikeinta tästä tekee sen, että ei itsekään tiedosta kaikkia odotuksiani mitä on. Odotusten olemassaolon tietää ”Jos koet jollakin elämänalueella latistavia tunteita, kuten pettymystä, ponnettomuutta, katumusta, suuttumusta ja aikaansaamattomuutta.” (Bishop, G. 137-138. 2016.) Voi miettiä tilanteita, missä on itse kokenut tämän tyyppisiä tunteita ja lähteä purkamaan, mistä oletuksista ne johtuivat. Mietitään hetki esimerkiksi tilannetta, jossa minä olen kokenut jotain näistä tunteista.

Tein töitä koulun ulkopuolella vanhassa työpaikassani. Työ oli minulle entuudestaan tuttua ja ei aiheuttanut juurikaan stressiä. Pidin viikon loman töistä kesän aikana ja lopetin työni viikko ennen koulun alkua, jotta ehdin hyvin lepäämään ennen koulun tuomaa arkirytmiä. Minulla oli hirveästi motivaatiota alkaa tekemään jotain ja odotin innolla uuden projektin aloittamista, tiimin kanssa yhdessä työskentelyä ja paremmin tutustumista tiimin jäseniin, joita en vielä tuntenut niin hyvin. Olin myös innoissani siitä, että koulu jatkuu läsnä ja en joudu viettämään koko aikaa 29neliöisessä yksiössäni. Oletin huomaamattani, että muutkin tiimin jäsenet olisivat lähdössä samoilla fiiliksillä uuden lukuvuoden alkuun. Kun palasimme lomalta, meillä ei ollut pajojen lisäksi mitään muuta yhteistä tekemistä ja minusta tuntui, että muut eivät olisi halunneetkaan. Moni oli tehnyt tiimiyrityksemme kautta paljon töitä läpi kesän ja tiimissä oli havaittavissa uupumusta. Kun koulu alkoi, osa alkoi vasta toipumaan kesästä ja tunsin yhtäkkiä olevani yksin motivaation kanssa. Minua turhautti se, että minulla ei ollut tekemistä päivien aikana ja en tiennyt, mistä voisin aloittaa. Lisäksi olisin halunnut lähteä tekemään jotakin joidenkin tiimikavereideni kanssa. Olemmehan tiimiyrittäjiä.

Löysin itseni turhien asioiden ääreltä kotoa, kun meille ei ollut merkattu tiimin yhteisiä juttuja. Tämäkin turhautti. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Tiesin tuolloin, että meidän tulee tuottaa tietty määrä esseepisteitä, joita olisin voinut hyvin tehdä alkutaipaleen vapaapäivinä, mutta olisin mieluummin keskittynyt silloin johonkin projektiin, kuten olin ennalta olettanut. En siis saanut mitään aikaiseksi valitteluni takia. Nykyään pyrin kehittämään omia itsejohtajuus taitojani ja opettelemaan ajattelemaan myönteisemmin asioista. Yritän myös oppia ymmärtämään itseni ja muiden tunteita sekä käyttäytymistä. Opettelen myös keskustelemaan itse avoimemmin, jotta pelkästään tietynlaiset tunteet esimerkiksi tiimissämme eivät nouse ainoina esille. Yritän myös lähteä juttuihin mukaan, vaikka pessimistiset ajatukset edelleen piinaavat minua.

Pohdintaa:

Entä miten pääsemme näistä asioista eroon? Mielestäni on tärkeää, että tunnistaa olevansa taipuvainen itsensä sabotoimiseen. Ajattelua voi treenata. Itseensä voi tutustua paremmin. Itse olen yrittänyt opetella reflektoimaan itselleni omia tunteitani. Mietin, mistä tietty tunnetila on mahdollisesti aiheutunut. Onko minulla ollut ennakko-oletuksia jollekin tilanteelle tai henkilölle, joka ei olekaan mennyt ennakko-oletusteni mukaisesti? Entä mistä ennakko-oletukseni ovat aiheutuneet? Ovatko ne edes järkeviä? Pyrin seuraavalla kertaa vastaavassa tilanteessa olemaan enemmän avoimin mielin mukana. Pyrin vähintään vähentämään oletuksiani.

Joissain tilanteissa voi esimerkiksi miettiä itsestään asioita, missä on kokenut onnistuvansa ja ajatella fiilistä, mikä siitä on aiheutunut. Tämä voi auttaa itseä tekemään uuden vastaavanlaisen päätöksen poistua omalta mukavuusalueelta. Jos tiedostaa, että lyhyellä aikataululla tehdyt päätökset sopivat itselle, pyrkii tekemään niitä enemmän. Pyrkii lähtemään asioihin mukaan liikaa miettimättä. Vaikka ilmoittautumisdeadlineen olisi aikaa vielä kuukausitolkulla, voit silti jo ilmoittautua mukaan. Silloin ei voi enää yhtä helposti peruuttaa osallistumistaan.  Tämä toimii erityisesti akatemialla hyvin, koska saamme työtarjouksia yms. tarjouksia eri tilanteisiin jatkuvasti. Niihin on hyvin helppo ilmaista kiinnostuksensa, koska suurin osa löytyy yhteisestä kanavastamme Teamsistä.