Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Liiku, niin opit



Kirjoittanut: Petra Hiltunen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Johdanto 

Väsymys, keskittymisen vaikeus sekä aikaansaamaton olo ovat olleet itsellä hyvin vallitsevia tunteita viime aikoina. Syy tähän on ollut se, että olen sairastellut ties minkälaista flunssaa viimeisen kolmen kuukauden aikana. Tästä johtuen liikunnan väheneminen omassa arjessa on huomattavasti tuonut negatiivisia tunteita. Liikunta on aina ollut osa omaa arkeani, niin tanssimisen kuin nyrkkeilyn tai kuntosaliharrastuksen myötä. Vasta, kun liikunta on puuttunut arjestani, olen huomannut, kuinka paljon siitä on ollut minulle hyötyä. Aiheesta innoittamana, lähdin tutkimaan liikunnan merkitystä hyvinvointiin ja jaksamiseen. 

 

Ei pelkkää fyysistä hyötyä 

Usein puhutaan liikunnan objektiivisesti havaittavista muutoksista elimistössä, kuten parantuneesta kunnosta ja vähentyneistä sairauksien riskitekijöistä (mm. kohonnut verenpaine, veren rasva- ja sokeriarvot). Liikunta aiheuttaa kuitenkin myös subjektiivisia muutoksia – mielihyvää sekä miellyttäviä elämyksiä, kokemuksia ja tuntemuksia, kuten iloa ja virkistymistä, joita ei voida samoin objektiivisesti mitata. Myös nämä muutokset ovat yksilöille arvoja, joita tavoitellaan niiden itsensä vuoksi riippumatta esimerkiksi siitä, minkälaisia fyysisiä muutoksia liikunta saa aikaan. Liikunnan vaikutukset mielialaan ja henkiseen hyvinvointiin vaihtelevat yksilöittäin paljon enemmän kuin liikunnan fysiologiset vaikutukset. (UKK-instituutti) 

Liikunta lievittää stressiä vähentämällä kortisoli-stressihormonin eritystä ja viemällä ajatukset pois ikävistä asioista. Liikkumisen ansoista siis mieliala kohenee, ajatukset terävöittyvät sekä stressin tunne kevenee Liikunta vaikuttaa myös unen laatuun ja pidentää unen kestoa. Liikunta muun muassa nopeuttaa nukahtamisaikaa ja pidentää syvän unen vaihetta.  

 

Liikunta tukee oppimista  

Tutkiessani liikunnan höytyjä, huomasin, että liikunta tukee merkittävästi myös oppimista. Liikunta lisää aivojen tilavuutta ja aktiivisuutta alueilla, joissa muisti ja toiminnanohjaus tapahtuvat. Liikunta saa neuronit alttiimmiksi luomaan uusia yhteyksiä toistensa välille. Uusien yhteyksien luominen on solutasolla uuden oppimisen edellytys ja tällä tavoin liikunta nopeuttaa muistia. Nopeuden lisäksi, liikunta parantaa muistia, sillä liikunta edistää neurogeneesiä, eli uusien hermosolujen syntyä hippokampuksessa. Hippokampuksella on tärkeä rooli muistamisessa. 

 Liikkumalla voi siis parantaa: 

  • Tarkkaavaisuutta 
  • Keskittymiskykyä 
  • Muistia 
  • Hahmotuskykyä 

 

Liikunnan sosiaaliset höydyt 

Itselleni vahvasti yksi tärkeimmistä liikunnan höydyistä on sosiaalinen puoli – liikunta voi lisätä yhteenkuuluvuuden ja ystävyyden tunnetta sekä läheisyyden kokemusta. Nämä tunteet tukevat minäkuvan ja identiteetin kehittymistä, mutta myös lisäävät kiinnostusta sekä vahvistavat motivaatiota liikkumiseen. Toisaalta osalle liikunta on ikään kuin irtiotto muutoin runsaasti ihmissuhteita sisältävästä arjesta ja rentouttavaa omaa aikaa, jolloin saa olla yksin. (UKK-instituutti)  

Liikunta kehittää vuorovaikutustaitoja ja esimerkiksi ryhmässä liikkuminen opettaa ottamaan muut huomioon ja yhteisten sääntöjen noudattamista. Se antaa myös mahdollisuuden hankkia sosiaalisia suhteita ja ylläpitää olemassa olevia kaveruussuhteita. 

 

Yhteenveto 

Olen harrastanut liikuntaa koko ikäni ja nauttinut sen tuomasta hyvästä olosta. Kuitenkaan en ole osannut ajatella, kuinka iso vaikutus liikunnalla on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Minulle uutta oli ehdottomasti liikunnan höydyt oppimiseen ja muistamiseen. Suuri koppi aiheeseen perehtyessäni ehdottomasti oli, että jatkan tapaani käydä kuntosalilla aamuisin ennen opiskelua, jotta mieleni ja muistini pysyvät virkeänä. Tällöin saatan parantaa omaa oppimista ja keskittymiskykyäni! 

 

Lähteet:

UKK-instituutti. 2021. Liikunta ja mielenterveys. Päivitetty: 9.11.2021. Luettu: 10.3.2022 osoitteesta https://ukkinstituutti.fi/liike-laakkeena/liikunta-ja-mielen-hyvinvointi/ 

Smartmoves. Liikunnan höydyt. Luettu: 9.3.2022 osoitteesta https://www.smartmoves.fi/liikkuminen/liikunnan-hyodyt/ 

Puhti. Liikunta: liikunnan terveysvaikutukset ja liikuntasuositukset. 2022. Päivitetty: 09.03.2022. Luettu: 10.3.2022 osoitteesta https://www.puhti.fi/tietopaketit/liikunta/ 

 

 

 

 

 

Kommentoi