Tampere
22 Sep, Friday
22° C

Proakatemian esseepankki

Läsnäolo ja keskittyminen etänä



Kirjoittanut: Ida Laaksonen - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Uudenlainen tilanne antaa mahdollisuuden oppia uusia puolia itsestä etätyöskentelijänä. Olemme tottuneet Proakatemialla sopimaan palavereita ja tapaamisia yleensä aina kasvotusten. Etätyöskentelyä ei juurikaan omissa viikoissa tapahdu. Nyt uudessa tilanteessa työskentelemme paljon yksin ja kotoa käsin. Tässä esseessä pohdin, mitä olen oppinut itsestäni etätyöskentelijänä ja millaisia keinoja itsensä johtamiseen olen löytänyt.

 

Koen, että itsensä johtaminen on omalla kohdallani mennyt ikään kuin aalloissa. Välillä olen hyvin tehokas ja toisinaan taas tuntuu, etten saa mitään aikaan. Olen kuitenkin löytänyt etätyöskentelystä myös hyviä puolia ja nauttinut siitä. Oman aikataulun luominen päiville on positiivinen mahdollisuus. Voit suorittaa tehtäviä aamulla, jos se tuntuu hyvältä tai sitten ihan iltamyöhään. Vapaus valita ja toteuttaa asioita itsenäisesti luo myös haasteita itsensä johtamiseen. Kun työmoodin saa päälle pyrin pitämään siitä kiinni enkä silloin tee mitään muuta. Keskittymisen herpaantuessa hukkaamme aikaa, kun keskittyminen pitää hakea uudelleen. Tehokkuus kasvaa, kun pitää tarpeeksi usein ja sopivan mittaisia taukoja.  Minua motivoi työskentelyssä tieto, että tiettyyn kellon aikaan treenaan tai käyn ulkona haukkaamassa happea.

 

Suorittajan elämää

 

Olen aina ollut hyvin suorituskeskeinen ja usein tyytymätön, mikäli asiat eivät etene toivomallani tavalla. Itselle armollisuuden opetteleminen vaatii aikaa, joten edelleen viikkosuunnitelmassani on paljon suoritettavia asioita. Esseiden kirjoittaminen on ollut haastavaa kotoa käsin. Kaipaan kirjoittaessani oikeanlaista tilaa mieleltä ja ympäristöltä. Kotona rauhan luominen on välillä haastavaa ja aktiivisena ihmisenä keksin jatkuvasti muuta tekemistä, vältellessäni tehtäviä. Keskittymiseen auttaa rauhoittuminen ja lepo. Olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä teen ja miten. Olen huomannut, että keskittymiseni on hyvin pinnallista ja tartun nopeasti ympärillä oleviin häriötekijöihin. Mielen rauhoittaminen illalla hyvissä ajoin ennen nukkumaan menoa, auttaa aamulla töihin ryhtymisessä. Mikäli ajatukset pyörivät illalla myöhään, on selvää, ettei aamua pysty rauhoittamaan ja tekemisen aloittaminen venyy.

 

Viikkosuunnittelu

 

Miia Järvilehto kirjoittaa artikkelissaan läsnäolon ja itsestään huolehtimisen voimasta oppijalle. Keskeinen ajatus on ymmärtää, millaisella energialla itse tulee tilaan ja mitä tuo tullessaan. Olen soveltanut tätä ajatusta kotona itseni johtamisessa. Kun aloitan työskentelyn, on tärkeää laskeutua tilaan ja keskittyä siihen, mitä on aloittamassa tekemään. Jos ajatus harhailee jatkuvasti seuraavassa tehtävässä tai tekemättömissä asioissa, kannattaa listata ne paperille. Olen aikaisemminkin lukenut sisäisen puheen merkityksestä työskentelyssämme ja elämässä. Nyt, kun työskentelee yksin kotona, ei päivän aikana käy dialogia välttämättä muun kuin itsensä kanssa. Siksi on erityisen tärkeää harjoitella positiivista ja kannustavaa sisäistä puhetta. Uskon, että omassa ajattelussa on voimaa ja sen avulla voimme saavuttaa isoja asioita. Työskentelyssä tärkeää on keskittyä siihen, mitä tekee ja olla tyytyväinen suorituksiinsa.

 

Suunnitelmallisuus auttaa itseäni selkiyttämään viikon aikataulua ja hoidettavia asioita. Pyrin kuitenkin aina jättämään tilaa päiviin ja viikkoihin, jottei kaikki ole täysin lukittua. Tärkeintä minulle viikkosuunnittelussa on sen luoma rauha. Kaikkea ei tarvitse hoitaa yhden päivän aikana vaan asiat voi sijoittaa viisaasti omaan viikkoon. Olen todellakin aamulla ja päivällä energisin, joten hoidan haastavimmat asiat heti aamulla herättyäni. Iltaan pitkittäminen lisää stressiä ja vaikeuttaa ainakin itselläni keskittymistä. Millaiset jutut on auttanut sua keskittymään ja miten työskentely kotona sujuu?

 

Lähteet:

Järvilehto, M. 2019. Jatkuvan oppimisen neljä kulmakiveä. Julkaistu 25.6.2019. Luettu 13.4.2020.

https://filosofianakatemia.fi/blogi/jatkuvan-oppimisen-nelja-kulmakivea/

Matson-Mäkelä, K. 2020. Kaatuvatko seinät päällesi kotona? Tässä THL:n asiantuntijan vinkit etätöihin korona-aikaan. Julkaistu 17.3.2020. Luettu 13.4.2020.

https://yle.fi/uutiset/3-11259240

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close