Tampere
11 Dec, Monday
-8° C

Proakatemian esseepankki

Lähtökiihdytys henkilöbrändiksi



Kirjoittanut: Kirill Sultanshin - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Henkilöbrändi on keino, jolla jo valmiiksi pätevä ihminen erottuu helposti yhtä pätevistä alan toimioista. Eli meillä kaikilla on jo syntymästä lähtien oma brändi, joka kulkee käsi kädessä koko ihmisen elämän aikana.

Kaikki ihmiset nykyään tarvitsevat ainakin jollain tapaa henkilöbrändiä. Poikkeuksena ovat ne, jotka ovat jo valmiiksi tyytyväisiä nykyiseen huomaamattoman asemansa tai jotka ovat alansa ainoita osaajia (siinäkin syntyy riski, että jossain vaiheessa alalle tulee joku toinen heidän tilalle).

Tämän esseen tarkoitus on tutustuttaa henkilöbrändin piirteisiin oman esimerkin kautta. Tällä kertaa esimerkiksi tulee minun somekanvat ja varsinkin YouTube kanavani, jolla minä yritän rakentaa tunnistava pitkäkestoista henkilöbrändiä. Sillä en yritä nostaa omaa persoonani esille, vaan esimerkin kautta on helpompi ymmärtää mistä kannattaa aloittaa. Tällä hetkellä kanavallani on 15 000 seuraajaa.

Suunnittelu

Lähtökiihdytys alkaa suunnittelulla ja suunnittelu alkaa sinusta itsestäsi. Pohdi omia vahvuuksia ja kiinnostuksen kohteita. Millä alalla erotut helposti muista? Löydä sinun intohimosi, jonka olet valmis tekemään alkuvaiheessa ilmaiseksi ja pitkäjänteisesti. Tässä vaiheessa ei kannattaa odottaa, kun sinä valmistut/pääset parempaan työhön/tulet viisaampi, vaan pohdinnat ja suunnittelut omasta brändistä voi aloittaa epäröimättä heti. Katleenan mukaan (s.25) joskus ihmisillä henkilöbrändäyksen suunnittelu tapahtuu tiedostomatta, mikä on positiivinen yllätys. Kuitenkin jos ei ole aikaa odottaa vuosikausia kannattaa suunnitella tämän vaiheen ihan tietoisesti.

Minun kohdalla kiinnostuskohteet olivat videoiden kuvaaminen, esiintyminen, editointi. Vahvuutena pidän omaa taustani, koska se erottuu tosi helposti. Lisäksi löytyy positiivinen olemus, joka piristää muita ihmisiä. Kaikki edelliset kiinnostuskohteet yhdistyivät omaan henkilökohtaiseen YouTube kananaan.

Tutki kilpailutilanne

Jos ryhdyt yrittäjäksi, sinun pitää määritellä, mihin asiakkaan ongelmaan haluat tarjota ratkaisun? (Tee itsestäsi brändi, Kortesuo 2011, 26.)

Kaikista mahdollista aiheista minä valitsin Venäjään liittyvää aihetta, koska suomalaisessa YouTube ympäristössä siitä ei ole koskaan aikaisemmin keskusteltu ja tämän ansiosta on syntynyt paljon vääriä käsityksiä Venäjästä ja venäläisistä. Lisäksi yritän tehdä mahdollisimman viihdyttäviä videoita, jotta tiedonsyöttö olisi selkeä melkein kaikille.

Kun potentiaalinen ongelma on löydetty, ala ripeästi analysoimaan kilpailutilannetta. Paljonko ihmisiä löytyy ”saman katon alla”? Millä tavalla sinun ratkaisu on parempi?

Ole iloksi, inspiroivaksi tai hyödyksi

On turhaa rakentaa brändiä omaksi iloksi, brändin pitää tarjota jotain. Mieti siis tarkasti mitä varten ihmisten pitää tuhlata aikaa seurata sinun brändistä ja sen kehittymisestä? Tuoko se jotain viihdettä ja positiivisuutta? Tuoko se jotain opettavaista? Inspiroitko omalla brändiä ihmisiä muuttaa heidän elämää parempaan suuntaan?

Kanavallani yritän tuoda kaikkea puolia samaan aikaan, mutta viime aikoina teen videoita, josta ihmiset saavat uusia näkökulmia päivittäisiin asioihin sekä uutta informaatiota Venäjästä.

Henkilöbrändin uudistuminen

Brändi ei ole kerran kiveen hakattu asia, vaan sen pitää muuttua koko ajan nopeasti kehittämässä maailmassamme. Tyyli ja ulkonäkö, mielipiteet, osaamiset – nämä kaikki asiat voi muuttua ja siinä ei ole mitään huonoa. Sinun pitää olla joustava, koska jos luulee, että olet jo valmis ”paketti” ja asemasi vakiinnuttanut, se on lopun alku.

Omalla kohdalla aloitin cover biiseillä ja sen jälkeen kiinnostuskohde on vaihtunut puheaiheisiin videoihin.

Lopuksi kannattaa sanoa, että jokaisella brändillä on alku, huippukohta ja loppu. Jos haluat nostaa sinun henkilöbrändäsi vähintään Everestin korkeudelle niin kannattaa toimia tässä ja nyt.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close