Tampere
19 Apr, Friday
-2° C

Proakatemian esseepankki

Ladies and gentlemen of the JORY



Kirjoittanut: Atte Westerberg - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Teimme tiimissämme organisaatio muutoksen loppuvuodesta. Meillä on ollut tämän vuoden tammikuusta asti käytössä hyvin perinteinen proakatemialainen organisaatio malli. Perinteisessä mallissa toimivat seuraavat vastuuroolit; BL = business leader ja HR = human resources. Huomasimme että meidän molemmat tähän astiset business leaderit olivat oman kautensa jälkeen loppuun palamisen partaalla. Meidän itse määrittelemällä business leaderin roolilla oli aivan liikaa työtehtäviä yhdelle ihmisille. Business leaderin vastuulla oli yrityksen bisnes puolen ja tiimin eteenpäin vieminen. Tiimissä heräsi ajatus, että mitä jos business leaderin roolin jakaisi kahteen rooliin? Business leader pysyisi edelleen, mutta roolin pääpainona olisi yrityksen liiketoiminnan eteenpäin vieminen ja kehittäminen. Tiimin kehittymiseen ja eteenpäin viemiseen luotiin uusi rooli TL = team leader, eli nyt meillä on vastuurooleina TL, BL ja HR.

 

Syksyn aikana meillä nousi esiin uusi haaste; johtoroolien yhteistyö. Miten saisimme johtoroolit toimimaan yhteistyössä ja antamaan toisillensa kaipaamaansa tukea. Päätimme perustaa johtoryhmän tiimiimme, johon kuuluvat TL, BL ja HR. Johtoryhmän tehtävänä on viedä yritystä eteenpäin kaikilla osa-alueilla, kehitellä ratkaisuja ongelmiin ja antaa vastuurooleissa toimiville tukea. Mikä tekee johtoryhmästä sitten hyvän ja toimivan?

 

 

Hyvä johtoryhmätyöskentely edellyttää kolmea asiaa (Martela 2018)

 

Avoimuus

 

Jos jokainen yrittää kokouksessa esittää omaan tonttiinsa liittyvät asiat parhain päin, ongelmat piilottaen, ei ihmisille synny todellista kuvaa yrityksen nykytilanteesta. Kun vaikeudet kätketään, ei niihin voida yhdessä miettiä ratkaisuja. Johtoryhmän on onnistuttava avoimuudessa.

 

Luottamus

 

Jotta avoimuus ja ajatusten vapaa liike olisi mahdollista, johtoryhmän jäsenillä on oltava syvä luottamus toisiinsa. Tämän porukan edessä pitää uskaltaa kertoa ne todelliset ajatuksensa. Se vaatii turvallista ja välittävää ilmapiiriä, jossa ihminen voi luottaa siihen, että muut ovat täällä auttaakseen häntä kasvamaan ja kehittymään. Eli että muut ovat hänen puolellaan, eivät häntä vastaan.

 

Kehitysasenne

 

Pelkkä luottamus ja avoimuus eivät silti vielä riitä, koska johtoryhmä ei ole kaveriporukka. Heillä on tehtävä: yrityksen luotsaaminen kohti parempaa tulevaisuutta. Ja tässä onnistuakseen on jatkuvasti tehtävä isompia ja pienempiä ratkaisuja, yksin ja yhdessä. Näiden päätösten osalta olennaista on jatkuvan kehittämisen asenne. Eli että ei jäädä kiinni vanhaan ”koska näin on aina tehty” tai uuteen ”koska näin on kerran päätetty”, vaan kehitetään ja kokeillaan jatkuvasti uusia tekemisen tapoja, jotta parhaat suunnat pääsisivät jalostumaan esiin.

 

Mitä kokemuksia sinulla on johtoryhmistä? Mitä mieltä olet Martelan kolmesta toimivan johtoryhmän piirteestä? Onko sulla jotain neuvoja aloittavalle johtoryhmälle?

 

 

Lähteet

 

Martela, F. 2018. Hyvä johtoryhmätyöskentely edellyttää kolme asiaa. Filosofian Akatemia. Julkaistu 25.9.2018. Luettu 11.12.2019.

https://filosofianakatemia.fi/blogi/ketterasti-toimivan-johtoryhman-luominen-vaatii-onnistumista-kolmella-ryhmadynamiikan-dimensiolla/

Kommentoi