Tampere
27 Jan, Wednesday
-3° C

Proakatemian esseepankki

“Laatikon ulkopuolelta” ajattelu???



Kirjoittanut: Tuomas Saarinen - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Vaaralliset ideat
Alf Rehn
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Yksilöessee

Tuomas Saarinen, 5.7.2020

 

”LAATIKON ULKOPUOLELTA” AJATTELU???

 

KIRJAILIJAN ESITTELY & ESSEEN AIHE

 

Alf Rehn on Åbo Akademin liiketalouden professori ja tekniikan tohtori sekä kansainvälisesti arvostettu puhuja. Thinkers 50 listasi hänet vuonna 2009 maailman lupaavimpien ajattelijoiden joukkoon, eikä suotta. Tästä vuotta myöhemmin julkaistu Vaaralliset Ideat on Rehnin suorasanainen ja anarkistinen teos luovuudesta, poiketen lähes sataprosenttisesti muista alan kirjoista.

 

Essee käsittelee modernin yrityskulttuurin luovuutta kriittisesti ja antaa valtavirran käsityksistä poikkeavaa näkökulmaa aivojemme toimintaan. Avaan myös Rehnin vinkkejä siihen, mitä uutta voimme aivoillemme opettaa, miten se käytännössä tapahtuu, ja miksi sillä on niin valtava merkitys.

 

LAATIKKO LAATIKON SISÄLLÄ

 

”Kultakala elää koko elämänsä vedessä, eikä ole ainuttakaan hetkeä, jolloin kala ei kokisi vettä täydellisesti. Silti jos pyytäisimme kultakalaa selittämään, mitä vesi on (ja jos kultakalalla olisi kylliksi älyä ja kieli veden kuvailemiseen), se ei pystyisi siihen. Sillä kultakalalle vesi on kaikki – se on alku ja loppu. — Eikä tämä päde pelkästään kaloihin. Meillä kaikilla on omassa elämäntavassamme muunnelmamme kultakalan vedestä; asia mikä on niin itsestään selvä, että mitään muuta ei pysty ajattelemaankaan.” (Rehn 2011, s. 54)

 

Rehn vertaa ihmisaivoja kahteen sisäkkäin olevaan laatikkoon. Sisempi laatikko tarkoittaa normaalia ajatteluamme. Sen rajat ovat joustavat, ja ne venyvätkin aina, kun opimme jotain uutta ja ”avarramme ajatteluamme”. Usein näissä rajoissa tapahtuva kehitys koetaan jo melkoisen luovana ja maailmaamme mullistavana, vaikka se onkin melko vähäpätöistä. Näissä rajoissa tapahtuu leijonanosa ajatuksistamme, ja kun onnistumme venyttämään näitä rajoja, ajattelemme ”laatikon ulkopuolelta”. Tietoista ajattelua ja näennäistä ajatusmallien laajentumista kuitenkin rajoittaa vahvasti ulompi laatikko.

 

Ulompi, salainen laatikko edustaa ajattelun perustavanlaatuisia rajoituksia – niitä malleja, joiden olemassaolosta emme lähtökohtaisesti ole tietoisia ja joita on paljon vaikeampi lähteä muuttamaan. Tätä laatikkoa vahtii alitajuntamme. Rehnin mukaan tämä ulompi laatikko on meidän versiomme kultakalan vedestä, eli rajoite sen ulkopuolella minkä normaalisti koemme omiksi rajoituksiksemme. (s. 56) Alitajunta pyrkii suojaamaan ulomman laatikon rajoja, ja aivot vapauttavat kehoomme mielihyvähormoni dopamiinia, kun emme kyseenalaista niitä.

 

PARASTA HUUMETTA

 

”Yksi maailman kaikkein fantastisimmista huumeista on täysi luonnontuote, ja elimistö pystyy tuottamaan sitä. Tämän huumeen nimi on dopamiini, ja me kaikki olemme siitä riippuvaisia. Kun aivot kohtaavat sopivan uusia asioita, sellaista mikä sopii puitteisiin, silloin aivot palkitsevat meidät dopamiinilla. Tuntuu, kuin olisimme luovempia, ihminen voi paremmin ja tulee vain niin iloiseksi siitä, että hän on saanut selville jotain uutta. — Jos todellakin kohtaamme todellisia rajoja murtavia asioita, silloin aivot ovat vähemmän tyytyväiset. Ne vähentävät dopamiinin saantia. Sen sijaan aivot rankaisevat meitä erittämällä stressihormoneja, aivan kuin saadakseen meidät tietämään, etteivät ne halua liikaa haasteita.” (Rehn 2011, s. 57)

 

Aivot ovat biologinen organismi, ja ne pyrkivät muiden organismien tavoin säästämään energiaa kaikin keinoin. Se on yksi kaikkiin eliöihin kymmeniä tuhansia vuosia sitten ohjelmoiduista selviytymisen mekanismeista. Siksi saamme valheellisen mielihyvän tunteen kevyestä luovuudesta ja hauskoista ajatusleikeistä. Silloin, kun lähdetään tosissaan murtamaan alitajunnan itsestäänselvyyksinä pitämiä asioita ja kyseenalaistamaan yleisesti hyväksyttyjä normeja, hyvän olon hormonihanat sulkeutuvat. Tätä rajaa kutsutaan itsestäänselvyyden muuriksi, rajaksi, jonka toisella puolella aito luovuus tapahtuu. Kun lähdemme todella haastamaan hyvänä, luonnollisena ja normaalina pidettyjä asioita, on meillä avain aitoon luovuuteen. Rehnin mukaan tämä tapahtuu tietoisesti kohtaamalla omia vaikeita rajoituksiamme ja tutkimalla sitä, mitä meistä on epämiellyttävää ajatella. Salaisen laatikon määrittelee se, mikä on meille mukavaa, ja epämukavuus puskee meidät rajan toiselle puolen.

 

SALAISET LAATIKOT OMAN PÄÄMME ULKOPUOLELLA

 

Aivan kuten omassa ajattelussamme, salainen laatikko on olemassa myös organisaatioissa, joissa toimimme. On asioita, joista ei vain haluta puhua, koska ne koetaan epämukavaksi. Edellisessä työpaikassani kaikenlainen kehittäminen oli lähestulkoon tabu. Siitä kyllä puhuttiin jatkuvasti, enemmän kuitenkin kriittisessä valossa koska koneistosta löytyi aina jumittavia rattaita ja valittamisen aihetta. (Hauska fakta: Valittajat ovat muuten uskollisimpia työntekijöitä.) Satunnaisissa palavereissa aiheeseen liittyen kaikki nyökyttelivät kiltisti luovuuden ja uudistamisen puolesta, mutta mitään konkreettista asian eteen ei tapahtunut.

 

Työpaikan sisempi laatikko sisälsi asioiden tekemisen juuri niin kuin oli jo ilmeisesti parinkymmenen vuoden ajan tehty, sekä samalla siitä valittamisen kahvitauoilla. Nämä molemmat olivat ilmeisesti niin mukavia ja turvallisia aiheita, ettei ketään huvittanut ottaa seuraavaa askelta ja viedä oikeaa kehitystä – ei edes toimitusjohtajaa. Tämä oli luovuuden kipupiste, ja se haluttiin vain yksinkertaisesti sivuuttaa epämiellyttävänä.

 

Aito luovuus on oikeasti rajoja rikkovaa. Ei vain sisemmän laatikon rajoja ylittävää, kivaa ja helppoa puuhastelua, jota useimpien yrityksien luovuuskeskustelut tänä päivänä ovat, vaan epämukavaa, ahtaalle ajavaa ja oikeasti uusia toimintatapoja keksimään pakottavaa.

 

”Jokaisella yksilöllä ja organisaatiolla on omat kipupisteensä, ja siksi täytyy aloittaa tunnistamalla, minkä normien alla kukin elää, mitä pitää tärkeänä, hienona ja minkä parissa työskentelee mielellään. Sen jälkeen voimme käydä täysillä kipupisteiden kimppuun.” (Rehn 2011, s. 69)

 

AJATTELUN TUOLLA PUOLEN

 

Sen sijaan, että lähtisimme monien luovuusoppaiden tavoin pohtimaan ajattelun rajoja sekä sen laajentamista, voidaan kokeilla erilaista lähestymistapaa:

 

”Mitä emme osaa ajatella?” (Rehn 2011, s. 50)

 

Rehnin näkemyksen mukaan tämä eroaa täysin ajattelun normaalista kehittämisestä, ja onkin keskeinen kysymys. Millaisia rajoja emme tunne? Tavanomainen kyseenalaistaminen nojaa melko perinteisiin tapoihin tarkastella ajattelumme mahdollisuuksia, ja kuten hetki sitten opimme kuinka laiskat aivomme ovat ja miten helposti saamme hyvän olon tunteen, tavallinen ”ajattelun laajentaminen” ei vie meitä lopulta lähtöruutua pidemmälle. Vaikka aivojen kehittymismahdollisuudet ovat hurjat, ne kuitenkin kehittyvät vain silloin, kun ne ajetaan kuvaannollisesti nurkkaan ja niiden täytyy kehittyä.

 

Aito luovuuden kehittäminen taistelee siis näitä rajoja vastaan. Siksi se vaatii työtä ja on epämukavaa. Epämukavuus tuottaa lopulta kuitenkin myös tuloksia. Mukavan näennäisistä luovuusharjoituksista ei voi sanoa samaa.

 

LÄHTEET:

Alf Rehn – Vaaralliset Ideat (Talentum Media Oy 2011, 2. painos)

Kommentit
  • Kimi Vierre

    Erittäin hyvä teksti mukavuus alueesta ja miksi siinä pysytään, joka johtaa siihen, että pelätään kaikkea uutta. Uskoisin että yritys, jossa olet työskennellyt, on jokin suurempi ketju ja joka on jo pitkään ollut olemassa. Yleisesti ottaen tämmöisissä yrityksissä kankeutta tuottaa jo suuret infrat. Esimerkiksi näiden takia pelätään uutta, eikä osata ajatella pienillä askelilla eteenpäin menemistä, koska ollaan jo niin suuri organisaatio. Olen itse usein miettinyt missä kohtaa itse pääsen tilaan, jossa oikeasti ajattelen laatikon ulkopuolelta. Ja miltä se tuntuu, jos näin pääsee käymään. Toki en pois sulje, etteikö semmoista hetkeä ole päässyt tapahtumaan. Mutta tuntuu että sitä pidetään semmoisena asiana, että siihen kykenee vain mestarien mestarit ja aina tuntuu siltä, että omat ajatukset tai ideat eivät olisi laatikon ulkopuolelta. Uskoisin silti että tätä asiaa esimerkiksi yrityksissä helpottaisi pienillä askeleilla eteneminen, eikä tehtäisi aina kaikista päätöksistä niin lopullisia. Silloin jopa suuret yritykset pysyisivät luovina ja innovatiivisina. Kun taas tällä hetkellä tuntuu, että varsinkin suomalaiset vanhemmat isot yritykset käyttäytyvät juuri kuvailemallasi tavalla ja sitä ideoiden eteenpäin viemistä pidetään kipukynnyksenä, jonka yli ei uskalleta astua. Haluaisin itse pyrkiä pitämään ideoinnin omassa tulevaisuuden yrityksessä sillä saralla, että niitä ideoita oikeasti kokeiltaisiin ja otettaisiin myös käyttöön, eikä pelättäisi sitä, että niiden kokeileminen muuttaisi jotain pysyvästi. Vaan niistä voisi löytyä upeita ja uusia tapoja toimia ja kehittää liiketoimintaa. Kiitos Tuomas esseestä! Se sai minut asennoitumaan vielä vahvemmin siihen, että pitää pystyä pysymään kevyenä ja muutosherkkänä yrityksenä, oli yritys kuinka suuri tai pieni tahansa.

    18.12.2020
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close