Aloitin tänä syksynä Tiimimestarit -koulutuksen, ja ensimmäistä lähikertaa varten meidän tuli lukea jokin tiimiä ja tiimidynamiikkaa käsittelevä teos. Saamassamme kirjalistassa oli paljon vanhoja tuttuja, joten päädyin valitsemaan itselleni täysin vieraan kirjailijan ja teoksen. Valintani oli Jaana Venkulan “Kysymisen taito”. Kirjassa Venkula pohtii filosofisesti erilaisten kysymysten muotoja sekä kysymisen ja kysymysten merkitystä erityisesti ongelma- ja konfliktitilanteissa. Peilaan Venkulan teosta ja ajatuksia tiimioppimismalliin ja niihin ajatuksiin, joita Tiimiestareissa nousi dialogin myötä esiin.

Kysymisen eri osa-alueet

“Ihmiskunnan, yhteiskuntien ja yksilön kohtaamissa tapahtumissa kaikki kolme –  tiede, etiikka, taide – ilmenevät eri hetkinä eri tavoin, mutta vaikuttavat kaiken aikaa. Jokaisena aikakautena vastaukset annetaan sen ymmärryksen mukaan, joka tuolloin vallitsee. Jos elämästä ja olevaisesta havaitaan vain yhdenlaisia kysymyksiä, on todellisuutta koskeva ymmärrys kapeampi ja niin vastaukset kuin toimenpiteetkin rajoittuneempia kuin jos havaittaisiin monenlaisia kysymyksiä.” (Venkula, Kysymisen taito s.38)

Venkula jakaa kirjassaan kysymisen kolmeen eri osa-alueeseen: tiede, etiikka ja taide. Tiede kysyy sitä, mikä on mitattavaa, todistettavaa ja konkreettista. Tiede on kolmesta kysymisen osa-alueesta se, johon maailmankuvamme perustuu eniten, ja johon keskitymme tällä hetkellä useimmiten.

Etiikka puolestaan kysyy mitkä voimat edistävät elämää, ja mitkä tuhoavat sitä. Mikä on oikein, parasta ja tärkeintä? Etiikan kysymisen piiriin kuuluvat uskonnot, ideologiat ja politiikat. Etiikka vastaa niihin kysymyksiin, joihin tiede jättää vastaamatta.

Taide on näistä kolmesta se, joka on vaikein määritellä. Taide tutkii harmoniaa, loogisia suhteita ja ilmiöiden eri aisteilla havaittavissa olevia ominaisuuksia. Erilaiset elämän kontekstit kuuluvat taiteen piiriin. Taiteen kysymyksiin ei koskaan löydy vain yhtä vastausta, toisin kuin esimerkiksi tieteen kysymyksiin. Taiteen kysymysten vastaukset riippuvat aina kokiasta itsestään. Esimerkiksi asian kauneutta ei voi ennalta määritellä, sillä se on jokaiselle henkilölle eri.

Tämä jako on ajatuksena mielestäni todella mielenkiintoinen. Venkula toteaa kirjassa, että on aina jokaisen sukupolven vastuulla löytää tilaa kaikille kolmelle osa-alueelle, jotta ymmärrys ympäröivästä maailmasta pysyy monipuolisena. Jos keskitytään vain osaan alueista, toistetaan samoja virheitä valitettavasti jatkuvasti uudelleen. Nykypäivänä onkin valloillaan tieteen yliarvostaminen etiikan ja taiteen kustannuksella. Suuret päätökset perustuvat liian usein vain tieteellisiin mittareihin, rahaan ja kannattavuuteen, eikä huomioon oteta esimerkiksi valinnan oikeellisuutta (etiikka). Yhden korostaminen yli muiden on kuitenkin aina vain tehty päätös, ei totuus.

Tiimimestareissa meillä tuli puheeksi myös se, että perinteinen koulujärjestelmämme korostaa ehdottomasti eniten tieteellistä tietoa ja kysymistä. Etiikan ja taiteen kysymykset ja näiden alueiden hahmottaminen sekä taidot jäävät tieteen jalkoihin. Yksi tiimioppimisen mallin vahvuuksista onkin mielestäni se, että malli mahdollistaa myös erilaisen ajattelun koulumaailmassa. Asiat voi opetella ja käsitellä itselleen sopivilla tavoilla. Lisäksi tiimioppimisen ytimessä oleva dialogi mahdollistaa kysymisen. Kirjassaan Venkula korostaa, että kaikki kysyminen pitäisi olla hyvksyttyä ja toivottua. Ajattelun taito kehittyy kysymisen avulla. Akatemioilla asioiden kyseenalaistaminen on suotavaa ja hyväksyttyä. Kysymisen tukahduttaminen voi aiheuttaa monenlaisia konflikteja, ja ne ovatkin valitettavan yleisiä niin koulu- kuin työmaailmassakin.

Konfliktinratkaisu kysymisen avulla

Venkulan mielestä konflikteihin pitäisi suhtautua enemmän mahdollisuutena, kuin pelkästään ongelmana. Konfliktit ja ongelmat ovat kirjan mukaan oiva tilaisuus harjoitella kysymisen sekä ajattelun taitoa.

Usein paljon kysymyksiä esittävät saatetaan leimata vaikeiksi, tyhmiksi tai heiltä puuttuvan luottamuksen. Kysymysten tukahduttaminen on kirjassa esitetyistä konflikteihin suhtautumisen tavoista haitallisin. Jos kysymyksiä vältetään ja ne yritetään pahimmassa tapauksessa vesittää täysin, eivät asiat koskaan kehity eteenpäin.   

Toinen kirjassa esitetyistä keinoista, taistelu eli riitely on tukahduttamista parempi ratkaisu ja työyhteisöissä usein käytetty, muttei silti rakentava vaihtoehto. Taistelussa on aina vastakkainasettelua ja ajatus siitä, että jokin valmis näkökanta on oikea ja jokin toinen väärä. Vain tietynlaiset kysymykset ja mielipiteet hyväksytään, ja tilanne junnaa paikallaan.

Todellinen konfliktinratkaisu, selvittely, on paras vaihtoehto kohdata ongelmatilanteet. Tärkeää on sallia kaikki kysymykset, kannustaa kysymiseen sekä hakea kysymyksiin vastauksia yhteistyössä ja yhteisvoimin.

Tiimimestareissa keskustelimme myös tästä aiheesta, ja valitettavan moni kertoi työyhteisössään vallitsevan joko tukahduttamisen tai enintään taistelun ilmapiirin. Harvoissa työyhteisöissä käytetään dialogia, annetaan tilaa kaikille kysymyksille tai etsitään niihin yhdessä rakentavia vastauksia. Tämä oli mielestäni todella surullista, mutta ei kovin yllättävää kuultavaa. Tiimimestari ryhmässäni suuri osa osallistujista ovat toisen asteen opettajia. He kertoivat, ettei kysymisen ja kyseenalaistamisen, ja itse ajattelemisen taitoa kehitetä koulussa tarpeeksi. Heidän näkemyksissään nuoret ovat jatkuvasti heikompia ajattelussaan, kuin aikaisemmin. Tiimioppimismalli auttaa ajattelun taidon kehitystä. Dialogi on mielestäni tähän yksi parhaista keinoista, ja on ainakin itseäni kehittänyt valtavasti.

Selvittelyn avuksi Venkula antaa kirjassaan kysymyspatteriston, joiden avulla konfliktin vyyhtiä voi lähteä purkamaan, ja harjoittaa samalla omaa ajatteluaan:

1.Mitkä olivat faktat konfliktin syntyhetkellä?

2.Kuinka meneteltiin, tehtiin ja toimittiin?

3.Miksi tapahtui se mikä tapahtui, tehtiin kuten tehtiin?

4.Mitkä ovat muut vaikutussuhteet?

5.Kuka teki ja mitä teki

Huomioitavaa kysymyksissä on mielestäni etenkin se, että kysymys siitä kuka teki ja mitä, on vasta viimeinen. Usein konflikteja lähdetään selvittämään syyllistä etsimällä. Venkulan mukaan tämä on haitallinen keino, ja tyrehdyttää dialogin heti alkuunsa. Tähän olen myös itse törmännyt usein niin akatemialla omassa tiimissäni, kuin työyhteisöissäkin. Jatkossa aion pitää kirjassa esitetyt kysymykset mielessäni, kun kohtaan konflikteja. Todellinen konfliktin selvittely on aikaa vievä prosessi, mutta lopputulos on varmasti tukahduttamista tai riitelyä seuraavaa tulosta parempi ja kaikkia osapuolia kehittävämpi. 

Lopuksi

Venkulan teos oli hyvin mielenkiintoista, joskin välillä filosofisuutensa vuoksi hieman raskasta luettavaa. Suhtautumiseni kysymiseen terminä sekä ajatuksena on nyt hyvin eri, kuin ennen kirjan lukemista. Kysymisen avulla voidaan kehittää työyhteisöjä, ratkaista konflikteja, kehittää ajattelun taitoa sekä luoda innostavaa, eteenpäin vievää dialogia.