On marraskuun loppu, torstai ja kello tulee kolme iltapäivällä. Seison hiljaa työpaikan varastotilassa hengähtämässä ja mietin, että onneksi huomenna on perjantai. Hengitän kerran vielä syvään, laitan asiakaspalveluhymyn kasvoille ja jatkan töitäni. Kyllä ensi viikko on jo helpompi.

Olin lukion viimeisellä luokalla, kun aloitin koulun ohella työn teon. Tämän jälkeen siirryin täysin työelämään muutamaksi vuodeksi, tarkemmin sanottuna viideksi vuodeksi, kunnes palasin koulunpenkille. Tähän viiteen vuoteen kuului seitsemän eri työpaikan lisäksi kolme pitkää sairaslomaa, kolme leikkausta ja lukemattomat itkupotkuraivarit. Kaikesta tästä huolimatta tein parhaimmillaan kolmea työtä samaan aikaan, kävin salilla, seurustelin ja luin pääsykokeisiin joka kevät. Enkä suinkaan ajatellut, että jostain olisi syytä karsia ja ottaa enemmän aikaa itselleni. Olin ylpeä siitä, että tein kunnianhimoisesti töitä ja tavoittelin haaveitani. Samaan aikaan ajattelin, että näin tämän kuuluukin olla, tätähän se ”aikuisuus” on.

Nykyään puhutaan paljon uupumuksesta, burn-outeista ja väsymyksestä. Näihin aiheisiin liittyen löytyy monia tutkimuksia, kirjoja sekä oppaita ja työkirjoja, joiden avulla voit auttaa itseäsi selviämään näiden läpi. Mutta samaan aikaan, kun yksi taho kehottaa sinua ottamaan aikaa itsellesi ja huolehtimaan omasta jaksamisestasi, niin toinen taho vaatii kiihtyneempää työtahtia ja mielellään vuorokauden jokaisen tunnin ajalle. Hyvän työntekijän tulisi olla ketterä, itseohjautuva ja nopeasti oppiva, jotta pystyy mukautumaan alati muuttuvaan ja kehittyvään maailmaan.

Liisa Uusitalo-Arola on kirjoittanut kirjan ”Uuvuksissa”, jossa hän kuvailee uupumusta kasvavana epidemiana. WHO: mukaan stressiin liitettävät sairaudet ovat Euroopan yleisin sairauslomiin johtava syy. Näihin sairauslomiin oikeuttava diagnoosi ei kuitenkaan ole uupumus, vaan ahdistus, masennus tai elämänhallinnan ongelma. Näihin diagnooseihin taas kuuluu tietynlainen leima, joka saattaa montaa uupumuksesta henkisesti ja fyysisesti kärsivää välttämästä lääkäriin menoa ja avun hakemista.

Uupumuksen pohjimmainen syy, on että ihminen ylittää omat voimavaransa ja ensimmäisiä merkkejä sen ilmenemisestä on tekemisen muuttuminen suorittamiseksi. Haastavinta tästä tekee se, että uupua voit myös työhön ja tekemiseen, jota rakastat ja josta nautit. Otetaan esimerkiksi juuri alkanut unelmatyö tai vaikkapa ylennys. Teet täysillä, koska haluat näyttää kyntesi ja todistaa osaamisesi. Uupuessaan tekemisestä voi hävitä motivaatio ja merkitys, eikä työhön tahdo löytää enää sitä iloa, luovuutta ja leikkisyyttä, jota joskus oli. Ideoitaan alkaa kyseenalaistamaan ja ajatuksista tulee kyynisiä. Tässä vaiheessa ihminen on kuitenkin fiksu ja pyrkii löytämään omalle tunteelleen loogisemman selityksen, joka usein on väsymys.

Se mikä tekee uupumuksesta niin salakavalan, on että sen ensimmäinen fyysinen oire on monesti väsymys, mutta lepo ei enää riitäkään virkistämään. Uupumusta voidaan verrata huippu-urheilijan ylirasitustilaan, oireiden ja kehon rasitustilan osalta nämä muistuttavat hyvin pitkälti toisiaan. Molempien kohdalla keho pyrkii parantamaan itseään, mutta se vie aikaa. Toipuminen on suoraan yhteydessä kehon rasitustilan kestoon, mitä pidempään keho rasittuu, sitä enemmän se vaatii palautuakseen. Ensimmäinen askel palautumiseen, on tilanteen tunnistaminen. On tunnistettava ne tekijät rasituksen takana ja tämä saattaa vaatia myös omien tekojen ja valintojen kriittistä tarkastelua, mutta vain siten voit päästä kiinni omiin kehittymistarpeisiisi. Tärkeintä on muistaa, että tilanne ei voi korjaantua, ellei muutosta tapahdu.

Entä jos uupumus pyrittäisiinkin näkemään porttina tai tilaisuutena, jonka kautta voit oivaltaa itsestäsi täysin uusia asioita ja päästä uuteen aidompaan ja tyydyttävämpään elämään.  Voit löytää itsestäsi vahvuuksia, joita et tiennyt olevan ja saatat jopa oivaltaa mitä oikeasti elämältäsi haluat.

On joulukuun ensimmäinen päivä. Olen jälleen kerran työpaikan varastotilassa hengähtämässä. Tällä kertaa päässäni on pieni tonttulakki, joka on kiinnitetty nopeasti kiireessä tehtyyn nutturaan. Hiuksetkin ovat likaiset, koska en aamulla kerennytkään käymään suihkussa niin kuin olin edellisenä iltana suunnitellut. Vedän syvään henkeä samalla, kun katson itseäni peilistä. Meikki ei enää peitäkään silmäpussejani. Vedän maskin päälle ja olen tyytyväinen, että voin piilottaa asiakaspalveluhymyni. Samalla, kun poistun varastosta, ajattelen, että onneksi on jo joulukuu ja kohta on pari päivää vapaata, tai ainakin yksi. Kyllä tämä ensi vuonna helpottaa.