Tampere
19 Apr, Friday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Kyllä minä olen tässä



Kirjoittanut: Linda Kivialho - tiimistä Value.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Epäonnistumiset ovat pelottavia. Ne estävät meitä tekemästä uusia asioita, koska ajattelemme olevamme tapa, jolla toimimme. Tai miten ajattelemme. Usein me arvioimme itseämme jatkuvasti, tuomitsemme. En tee tarpeeksi, ei tarpeeksi hyvä, ei tarpeeksi usein, ei tarpeeksi nopeasti. Tämä ajatus vie meitä siihen, ettei koe itse olevansa tarpeeksi. Se on melko vittumainen, itseään ruokkiva kierre.

 

Aika on melko petollinen asia, sillä hyvin usein tuntuu, että meillä on aivan liikaa tekemistä ja liian vähän aikaa. Se on todella stressaavaa. Emme saa aikaa kiinni, vaikka kuinka yritämme. Juoksemme paikasta toiseen kalenteri kädessä, ja ehkä jopa kuvittelemme sen tuovan meille jonkinlaista arvoa. Ei se tuo. Haha. Joke is on you!

 

Mieleen samaistuminen luo meille paljon esteitä. Se liittyy omien mielipiteidensä ja tunteidensa pitämiseen totuutena. Noh, eiväthän ne ole totuus, eivätkä edes hyvä halpa kopio siitä. Omien kokemuksiensa ja näkemyksiensä sekoittaminen totuuteen on todella elämää häiritsevää puuhaa. Se luo aikamoisia muureja ihmisten välille ja saa eksymään sivuseikkoihin. Yleensä ihminen on kuitenkin jollain tavalla väärässä, sillä kukaan ei yksinkertaisesti voi nähdä ihan koko kuvaa. Siihen me tarvitsemme muita ihmisiä täydentämään näkemystämme. Usein tämä näkemys jää kuitenkin näkemättä, sillä jäämme kinastelemaan siitä, kenen istumapaikka pyöreän pöydän ympärillä on se paras ja tärkein.

 

Eckhart Tollen kirjassa Läsnäolon voima käsitellään sitä, kuinka voit olla läsnä tässä hetkessä ja kokea siitä jatkuvaa iloa. Mieli on tietynlainen ansa, johon ihminen astuu. Samaistumme mieleen, ja kuvittelemme sen olevan minä. Tunteet ovat samanlainen juttu. Esimerkiksi, kun tunnemme vihaa, niin ajattelemme, että minä olen vihainen, emmekä että minä tunnen vihaa. Siinä on melko iso ero. Tolle kehottaakin tarkastelemaan omia tunteitaan tarkkailijan roolista, eikä suhtautumaan niihin kuin ne määrittelisivät sen, keitä olemme ja miten valitsemme toimia.

 

Ihminen tuntuu myös määrittelevänsä itseään, elämäänsä ja tekemisiään ongelmien kautta. Sitä ei välttämättä sanota ääneen, vaikka tietysti jokainen meistä tietää niitä, jotka valittavat koko ajan. Ongelmat ovat hyvin usein läsnäolon tiellä, sillä ne tuntuvat hyvin raskailta ja lisäävät riittämättömyyden tunnetta. Mutta onko ongelma oikeasti tässä hetkessä? Voitko tehdä sille nyt mitään? Ai, etkö? No sitten ongelma ei ole tässä hetkessä ja siitä voi päästää irti viemästä huomiotamme vääriin asioihin. On aivan turha istua työ- tai koulumatkoja bussissa miettien kaikkia mahdollisia ongelmia, joihin ei voi juuri sillä hetkellä vaikuttaa.

 

Aika on oma ansansa myös, sillä oikeastihan sitä ei ole olemassa. Se on vain määre, joka on yhteisesti sovittu. Ihmiset elävät hyvin usein joko menneisyydessä tai tulevaisuudessa, mutta unohtavat elää tässä hetkessä. Emme voi tehdä eiliselle mitään, emmekä huomiselle. Ainoa, jolle voimme tehdä jotain, on tämä hetki. Miksi emme siis keskittyisi siihen hetkeen täysillä silloin, kun se on käynnissä?

 

Jos pystymme luopumaan ajassa elämisen mielikuvasta, suhtautumisemme ajanhallintaan muuttuu. Aika on hyvä työväline, mutta emme kuitenkaan todellisuudessa elä siinä. Olemalla läsnä jokaisessa hetkessä ja tilanteessa, emme tarvitse aikaa. Emmekä tarvitse jatkuvaa ajanhallintaa, vaikka se voikin olla melko koukuttavaa. Kuitenkin tarvittaessa ajan käsitteen voi vetää taas esiin, mutta vain silloin, kun se tukee toimintaamme. Jatkuva ajassa eläminen on melkoisen tuskallista, jos ei pysty aina tekemään jotain, mistä on onnensa kukkuloilla. Saadessamme iloa tekemisestämme aika kuluu kuitenkin paljon nopeammin, kuin kärsiessämme tylsyydestä ja kuunnellessamme sekuntiviisarin tikittävää ääntä toivoen, että kohta tästä tilaisuudesta pääsee pois.

 

Haluan itse sanoa kyllä tälle hetkelle mielummin kuin sanoisin ei häiritseville ajatuksille. Monet asiat häiritsevät hetkessä elämisen voimaa, sillä hoitamattomat asiat, käydyt keskustelut ja tulevat tapahtumat vievät aivan liikaa kapasiteettiamme tässä hetkessä. Sanomalla kyllä tälle hetkelle, pystyy positiivisella tavalla poistamaan kaikki nämä mieltä häiritsevät asiat läsnäolon tieltä. Sillä tavalla valitsee tämän hetken ja keskittyy siihen, yrittämättä käyttää energiaansa negatiivisten ajatusten poistamiseen. Asioiden deletoiminen omasta mielestään on muutenkin melko paradoksaalista, sillä totta kai ajattelet sinistä norsua, kun sinulle sanotaan, ettet saa ajatella sinistä norsua.

 

Harjoittelemalla läsnäoloa jokaisessa hetkessä voi löytää siitä hyvinkin paljon hyviä puolia. Yksi olennaisimmista on se, että todella havainnoit ne asiat, mitä ympärilläsi tapahtuu. Sen sijaan, että keskittyisi samaistumaan omiin mielipiteisiinsä, katsoo asioita sellaisina kuin miltä ne oikeasti näyttävät tai miten ne toimivat. Sitähän saattaa silloin jopa ymmärtää toista ihmistä tavalla, jolla ei aiemmin ymmärtänyt. Kuunnella, eikä olla hiljaa saadakseen oman suunvuoronsa. Oppiakseen uutta. Kokeakseen yhteyttä toiseen ihmiseen. Aika hurjaa.

 

Eckahrt Tollen lailla monet hengelliset johtajat, kuten Krishnamurti tai Dalai Lama, puhuvat siitä, kuinka joka päivä tulisi kuolla, tai syntyä uudelleen. Se tarkoittaa sitä, että jokainen päivä alkaisi puhtaalta pöydältä, tavallaan tabula rasana. Kaiken aiemmin tapahtuneen voisi jättää taakseen. Ei olisi mitään menneisyyden taakkoja tai painolasteja joka päivä kannettavana, eivätkä negatiiviset kokemukset rajoittaisivat tekemistäsi eivätkä positiiviset kokemukset toisi ennakko-odotuksia tulevista tapahtumista. Olisit joka päivä valmis ottamaan maailman vastaan oppimalla sen aina uudestaan.

 

Jos olen mitään oppinut elämästä, niin sen, että parhaat asiat, joita tapahtuvat, ovat niitä, joita en olisi koskaan omassa mielikuvituksessani pystynyt kuvittelemaan. Siksi tarvitsemme läsnäolon voimaa: ollaksemme hereillä jokaisena hetkenä, kun mahdollisuus paljastaa itsensä. Liian usein me emme joko huomaa tilaisuutta, tai sitten emme uskalla tarttua siihen. Yhtäkkiä tilaisuus onkin ohi, ja sitten meitä kaduttaa. Kaduttaa niin paljon, että mietimme sitä pitkään. Vaikka oikeasti meidän tulisi vain päästää irti ja keskittyä niihin mahdollisuuksiin, jotka ovat vielä tulossa. Sekä oppia virheestämme, ettemme tekisi sitä uudestaan.

Kommentoi