Tampere
29 Mar, Friday
5° C

Proakatemian esseepankki

KV ja BL



Kirjoittanut: Joonatan Halonen - tiimistä Promisia.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Pieni kirja johtamisesta
Teija Rantala
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Johdanto

Business Leaderin kenkiin hyppääminen on jo toinen syvään päätyyn sukeltaminen Proakatemia-aikanani. Pari vuotta sitten aloitin Proakatemian kansainvälisyyspäällikön hommat ilman minkään näköistä aiempaa kokemusta. Se oli pelottavaa. Kokonainen tiimi uusia ihmisiä johdettavanani.

Kansainvälisyyspäällikkyys oli sopivasti haastava ja hyvin palkitseva pesti. Opin jatkuvasti eri kulttuureista ja samalla johtamisesta. Olin jatkuvasti ulkona mukavuusalueestani, ja lopulta totuin siihen ja sain laajennettua mukavuusaluettani. Muistan päällikkyyden lopulla ajatelleeni, että johtaminen olisi ollut jotenkin kädenlämpöistä koko kauden ajan. Muistan maininneeni siitä yhdelle kollegalleni, joka vastasi, että minun kannattaa katsoa mitä kaikkea olemme saavuttaneet KV-tiimin kanssa. Olimme käyneet koko porukan kanssa Englannissa ja rahoittaneet koko matkan (lennot + majoitukset) tekemillämme projekteilla. Kaiken kukkulaksi matkamme Englantiin sujui ongelmitta ja paketti pysyi kasassa hyvin. Voisinkin siis sanoa, että vaikka pitkin matkaa tuntui siltä, että kaikki on vain yhtä kaaosta, on hyvä muistaa Proakatemian ikoninen tunnuslause ”luota prosessiin”.

 

Luottamus, kuunteleminen ja tarkkailu

Kuitenkin KV-päällikkyyden loputtua minulla oli semmoinen fiilis, että jotakin olisi kannattanut tehdä toisin. Monien pajojen ja keskusteluiden jälkeen minulle valkeni, että isoimmat ongelmat ja nuo fiilikset johtuivat varmastikin siitä, että emme olleet rakentaneet juurikaan luottamusta KV-tiimin kesken. Tapasimme aina kerran viikossa muutaman tunnin sessiossa, jossa kävimme läpi juoksevia asioita ja päätimme hostaajat vierailuille. Emme tunteneet juurikaan toisiamme ja käytimmekin alussa aivan liian vähän aikaa tiimiytymiseen. Olen myös aika varma siitä, että tiimiytymisen puute aiheutti yhdessä vaiheessa lumipalloefektin ja monet KV-tiimiläiset jättivät tiimin.

Teija Rantala kirjoittaa kirjassaan Pieni kirja johtamisesta kuuntelemisen olevan erittäin tärkeää uudelle johtajalle. Kuuntelun lisäksi tarkkailu ja kokonaistilanteen hahmottaminen ovat hyödyllisiä asioita. On mahdotonta saada kokonaiskuva kaikesta heti ensimmäisenä päivänä, joten kärsivällisyys on hyväksi. On myös muistettava myöntää itselleen, että tilanteelle ei heti voi tehdä mitään ja alkuun on paras observoida ja kuunnella työntekijöitä ja työpaikkaa (Rantala, 2019). Olisinpa itse KV-päällikkyyden alussa käyttänyt enemmän aikaa tiimiini tutustumiseen ja luottamuksen rakentamiseen.

Nyt minulla onkin oiva tilaisuus laittaa KV-päällikkyyden opit käytäntöön Promisian kanssa. Tiedän, että tiimissämme on hieman ongelmia luottamuksen kanssa ja sitä kautta psykologinen turvallisuus tiimissä ei ole niin hyvällä tolalla, kuin millä se voisi olla. Tähtäimessä onkin nyt lähteä vahvistamaan luottamusta tiimissä, jotta suoriudumme paremmin tulevissa haasteissa.

 

Onnistuminen

Rantala sanoo myös työntekijöiden ja johtajien punnitsevan toisiaan tekojen perusteella (Rantala, 2019). On muistettava, että nyt tekojen täytyy olla esimerkillisiä. Johtajalta odotetaan käytöstä, josta voi ottaa esimerkkiä. Esimerkin näyttäminen tulee olemaan tärkeää, kun rakennamme luottamusta vahvemmaksi Promisiassa. Yhtenä työkaluna parempaa luottamusta ja psykologista turvallisuutta kohti on hyvä palautekulttuuri. Hyvän palautekulttuurin luomisessa esimerkin voima on todella suuri. On muistettava antaa hyvää ja rakentavaa palautetta paljon ja on myös muistettava pyytää sitä muilta. Palautteen antamiseen ja vastaanottoon on otettava aikaa säännöllisesti.

Rantala kehottaa muistamaan kaksi tehtävää olitpa sitten johtaja, päällikkö, työnjohtaja tai tiiminvetäjä: Auta yhtiötä tai organisaatiota onnistumaan ja auta työntekijöitä onnistumaan (Rantala, 2019).

 

Pohdinta

Odotan innolla tulevaa syksyä Promisian kanssa. Odotan sitä, että pääsen itse huomaamaan, kuinka luottamus lisääntyy ja uskallamme avata suumme useammin. Odotan sitä, että pääsen viemään KV-päällikkyydestä saadut opit käytäntöön ja näyttämään Promisialle, että olemme Amandan kanssa BL:inä juuri sitä mitä Promisia nyt tarvitsee.

Yksi vahvuuksistani on kuunteleminen. Se tulee auttamaan meitä paljon kokonaiskuvan hahmottamisessa. On myös muistettava, että muutosten tekeminen ei onnistu yhdessä yössä, vaan täytyy olla kärsivällinen. Minun täytyy nyt BL-kaudellamme muistaa Rantalan sanat: ”Kestä epävarmuus”.

 

 

 

 

Lähteet:

Rantala, T. Pieni kirja johtamisesta. 2019. Helsinki: Alma Talent

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close