Johdanto 

Kuten tiedetään, jokaisella meistä on näkö-, kuulo-, tunto- sekä hajuaisti. Usein tärkeimpänä näistä pidetään kuuloaistia, sillä se tavoittaa meidät paremmin kuin esimerkiksi tuntoaisti. Kuuloaisti aiheuttaa meissä värähtelyä voimakkaammin niin fyysisesti, kuin henkisesti. Kuuloaistia emme voi sulkea oikein millään pois, kun taas esimerkiksi näköaistin voimme niin sanotusti laittaa pois päältä sulkemalla silmämme. (Murphy 2020). Kuuloaisti on meillä jatkuvasti päällä ja se on meille kuin supervoima, mutta käytämmekö sitä juurikaan sen potentiaalin sallimalla tavalla. Monella meistä, mukaan lukien myös itselläni, on välillä vaikeaa oikeasti kuulemisen sijaan kuunnella ympärillämme tapahtuvia asioita ja sisäistää niiden hyötyjä. 

Nykyään muutenkin on niin paljon virikkeitä, jotka haittaavat kuuntelemista. Näistä ärsyttävimpänä voidaan nostaa älypuhelimet, jonka näppäilyyn keskustelujen aikana useat ihmisistä syyllistyvät. On vaikeaa keskittyä ihmiseen, joka istuu vastapäätäsi samalla kun paras kaverisi laittaa sinulle viestiä. Et tietenkään halua olla töykeä ihmiselle kenen kanssa olet paikan päällä keskustelemassa, mutta haluat myös vastata kaverillisesi, koska se on mielestäsi mielenkiintoisempaa. Tämä ja muut asiat haittaavat kehittymistämme kuuntelijana, sillä emme oikeasti ole täysin läsnä. 

Kuuntelemisen oppiminen 

Voimme jokapäiväisellä käyttäytymisellämme kehittää kuuntelun taitoja. Jokaisen meistä tulisi oppia tietyissä tilanteissa pois pelkästä kuulemisesta ja alkaa oikeasti kuuntelemaan. Esimerkiksi, jos joku tiimiläinen kertoo yksinäisyydestään niin häntä koitettaisiin oikeasti ymmärtää eikä vain sivuttaa hankalaa aihetta myötäilyllä. “Minäkin välillä koen yksinäisyyttä”, on tapa siirtää keskustelu omiin kokemuksiin ja sivuutetaan alkuperäisen puhujan huolenaihe. Hyvä kuuntelija taas voisi tässä tilanteessa kysyä esimerkiksi: “Miltä yksinäisyys sinusta tuntuu?”. Tällä tavoin puhuja pääsee avaamaan mieltään kuuntelijalle laajemmin ja saa tunteen siitä, että häntä oikeasti kuunnellaan. 

Ensimmäistä esimerkkiä kutsutaan siirtovastaukseksi, jolla ohjataan huomio puhujasta kuuntelijaan. Tätä Kate Murphy kutsuu kirjassaan keskustelunarsismiksi, sillä se tavallaan tukehduttaa yhteisymmärryksen mahdollisuuden osapuolten kesken. Toista esimerkkiä kutsutaan tukivastaukseksi, jolla pyritään saamaan puhujalta lisätietoa juuri kuullusta asiasta. Tukivastaukseen ei voi sisällyttää mielipiteitä tai kokemuksia, vaan sen tulee oikeasti olla utelias puhujaa kohtaan. (Murphy 2020). 

“Ihmiset eivät etsi ratkaisua vaan kaikupohjaa” (Murphy 2020). Näillä sanoilla Murphy tiivisti asian hyvin kirjassaan, että ihmiset eivät useimmiten halua ongelmiinsa vastausta, kuinka ratkaista jokin tietty asia. Ihmiset enemmänkin haluavat nimenomaan kaikupohjan, joka auttavat heitä itseään ja kuuntelijaa syventymään aiheeseen. Tällä keinolla usein päästään huomattavasti syvempiin keskusteluihin ja se on molemmille osapuolille rikkaampaa keskustelua, josta molemmat voivat parhaassa tilanteessa saada oppia itselleen. 

Hiljaisuuden sietäminen 

Ihmisen, joka on hyvä kuuntelija, ei kuitenkaan joka tilanteessa tulisi olla lypsämässä tietoa puhujasta. On osattava myös sietää hiljaisuutta keskusteluissa, eikä joka välissä olla kyselemässä lisätietoja puhujalta, vaikka sille on myös paikkansa. Hiljaisuudella annetaan puhujalle tilaa käsitellä ajatuksiaan rauhassa ja ilmaista niitä ilman kiireen tuntua. Murphy kertoo kirjassaan siitä, kuinka ihmiset keitä hän on haastatellut, ovat uskoutuneet kertomaan hänelle salaisuuksiaan ja arkaluontoisimpia tunteitaan. Hänen mielestään tämä johtuu siitä, että hän omalla käytöksellään luo haastateltavalle turvallisen ilmapiirin sillä, että hän oikeasti osoittaa olemuksellaan kuuntelevansa ja sietämällä myös hiljaisuutta, vaikka se välillä olisikin kiusallisen tuntuista.  

Tällä tavoin keskustelut haastateltavien kesken useasti venyivät tuntien mittaisiksi, kun Murphy löysi haastateltavan kanssa yhteisen sävelen ja yhdessä he huomasivat, että molemmat ovat kiinnostuneita siitä mitä toisella on sanottavaa. Kuuntelulla osoitetaan kiinnostusta toista kohtaan. Tämä onkin meille ihmisille todella tärkeää- kokea yhdentuntuvuutta ja merkityksellisyyttä. 

Kuuntelun soveltaminen tiimityössä Proakatemialla 

Dialogin merkitys Proakatemialla on isossa roolissa ja sitä kehitetäänkin tiimin kesken ja itsekseen koko opiskelujen ajan. Kuuntelun merkitys on suuri osa dialogin onnistumista ja sillä voidaankin välttää useat väärinymmärrykset ja sudenkuopat, kun toista oikeasti kuunnellaan. Niin kuin aikaisemmin mainittiin, aidolla kuuntelemisella ja avoimilla kysymyksillä voidaan kehittää keskustelua. Tällä tavoin myös helpotetaan tiimiytymistä ja tiimin jäsenistä tulee nopeammin läheisimpiä toistensa kanssa, kun ihmiset tuntevat sen, että joku kuuntelee ja koittaa ymmärtää minua.  

Murphy kuvaa tätä myös hyvin: “Menestyvässä tiimissä jäsenet kuuntelevat toisiaan.” (luku 16). Itselläni, kuten myös jokaisella meidän tiimistämme on todella paljon opittavaa kuuntelun tärkeydestä. Vaikka itse pyrinkin nykyään kuuntelemaan ja sisäistämään toisten puheita, on se usein todella vaikeaa, vaikka kuinka yrittäisi. Ajatukset heilahtelevat ympäriinsä ja yhtäkkiä ajatukset ovatkin siinä, mitä ruokaa tänään tekisi.  

Tämä on kuitenkin itselle myös ollut hyvä huomata, kuinka huono kuuntelija olen välillä ja kuinka minun tulee kehittää kuuntelua ollakseni parempi tiimiläinen, niin koulussa kuin muissakin elämän osa-alueilla.  

Pohdinta 

“Et taida kuunnella”- kirja sai minut syventymään kuuntelun tärkeyteen ja aloin huomaamaan omia ongelmakohtia kuuntelutaidoissani, kun osasin olla itselle rehellinen siitä, mitä minun tulisi kehittää ollakseni parempi kuuntelija. Haluan kehittää itseäni paremmaksi dialogitaidoissa ja siinä, kuinka ymmärtää toisia ihmisiä entistä paremmin.  

Olen aina tiedostanut, kuinka tärkeää on kuunnella muita ihmisiä. En ole vain aikaisemmin tiedostanut, kuinka tärkeää sitäkin on osata kehittää päivittäisessä kanssakäymisessämme, vaikka nyt kirjan kuunneltua se tuntuukin itsestäänselvyydeltä.  

Itse olen luonteeltani kova puhumaan ja olen liiankin usein äänessä, niin pelkästään kuukauden jälkeen kirjan luettuani olen huomannut kehitystä kuuntelutaidoissani, kun olen pyrkinyt reflektoimaan omaa käytöstäni. Kuuntelun ammattilaiseksi on kuitenkin vielä pitkä matka edessä, mutta oli itselleni tärkeää tajuta näin koulun alkuvaiheessa kehityskohtani kuuntelijana, jotta pystyn ottamaan entistä enemmän irti esimerkiksi paja työskentelystä.  

Moni ihminen suositteli kirjaa minulle, sekä oppilaat että valmentajat. Kirjan luettuani en kyseenalaista enää ollenkaan, miksi kaikki kirjaa kehuivat. Voin itsekin lämpimästi antaa tästä kirjasuosituksen, jokaisella olisi varmasti opittavaa Murphyn kirjoituksista.  

Murphy, K. 2020. Et taida kuunnella. Helsinki: Werner Söderström Oy.