Kohtaamisessa juuri läsnäolo häiriintyy kaikkein helpoimmin. Se tarkoittaa, että kokeneillakin keskustelijoilla on usein haasteita nimenomaan läsnäolon kanssa. Kun taidot automatisoituvat ja keskustelut alkavat omassa mielessä toistaa itseään, on helppo lähteä seuraamaan omia ajatuksia ja antaa mielensä siirtyä pois kontaktista.” Rauhala. 2020. 56.

Pystyykö etäpajoissa todella olemaan läsnä? Olen huomannut itsessäni tietyn levottomuuden istuessani kotona koneen äärellä, kun jokainen tekemätön kotityö huutaa minua luokseen, postit kolahtavat luukusta ja vaativat mielessäni välitöntä reagointia. Ruudun välityksellä on vaikea sanoa mitä muut todellisuudessa tekevät. Todellisuudessa yksi selaa sähköposteja, toinen uutisia ja kolmas kirjoittaa esseetä. Kun huomaa jonkun silmien harhailevan näytöllä on helppo vetää omia päätelmiä siitä mitä toinen tekee. Tämän takana ovat peilisolut. Peilisolut ovat hermosoluja, jotka reagoivat liikkeisiin, ääniin, ilmeisiin ja eleisiin. Niiden tehtävänä on jäljitellä sitä mitä toinen ihminen tekee ja miltä se tuntuu. Osa soluista pystyy ikään kuin päättelemään miksi joku tekee jotain. Peilisolujen avulla pystymme siis aistimaan toisistamme asioita, joita emme tietoisesti havaitse. Onko siis ihme, jos toisten jatkuva liikehdintä, puhelimeen vastaaminen yms. kuvaruutujen toisella puolella luo levottomuutta myös itselle ja vaikeuttaa omaa keskittymistä?

”Läsnäolo on siis pohja kaikelle muulle, mitä kohtaavassa keskustelussa tapahtuu. Jotta voit kuunnella tarkasti ja osoittaa kuulemisesi toiselle, antaa hänelle merkityksellistä palautetta ja löytää oikeat kysymykset, sinun todellakin täytyy olla herkeämättä läsnä keskustelutilanteessa.” Rauhala. 2020. 56.

Aitoa läsnäoloa on vaikea välittää muille ruudun kautta. Kun mietin etäilyn vaikutuksia omaan käytökseeni esimerkiksi pajoissa huomaan, että keskittymiskykyni on huonontunut huomattavasti. En ollut ennenkään mikään puhelias papupata, sillä dialogiin lämpeneminen kestää kohdallani oman aikansa. Tykkään pohtia dialogissa esiin pulpahtelevia asioita itsekseni ennen kuin tuon ajatuksiani julki tiimille. Vuoden alussa asetin yhdeksi tavoitteekseni osallistua dialogiin pajoissa enemmän. En kuitenkaan ole päässyt tähän tavoitteeseen kovin hyvin. Koen etäpajoissa oman puheenvuoron saamisen toisinaan hankalaksi: joko omalla puheenvuorolla keskeytät jonkun toisen, kun et pysty lukemaan toisen kehonkieltä ja päättelemään sen perusteella aikooko hän vielä kenties jatkaa lausettaan. Kotiympäristössä on vaikeaa irtaantua omista tunnetiloistaan, toisin kuin akatemialla ollessa. Ainakin omalla kohdallani kotiasiat saattavat velloa voimakkaasti mielessäni silloin kun keskittymistä kaivattaisiin eniten. Toisin sanoen aito läsnäolo muiden kuuntelu ja oman kuuntelun osoittaminen on jäänyt vähäiseksi. Mutta kuinka voit edes osoittaa kuuntelevasi etänä? Riittääkö pään nyökkäily ja peukun näyttäminen, jotta puhuja tuntee olonsa todella kuulluksi? Kokemus siitä, ettet tule kuulluksi voi tehdä puhujalle merkityksettömän olon, jonka voisi ajatella korreloituvan suoraan omaan motivaatioon osallistua ja osallistaa muita keskusteluun.

Rauhala mainitsee kirjassaan yhdeksi rauhoittavaksi tekijäksi tietoisen läsnäolon eli mindfulnessin. Voisiko lyhyt mindfulness harjoitus ennen pajaa tai etäpalaveria auttaa rauhoittumaan ja pysähtymään hetkeen, jotta jaksamme olla paremmin läsnä? Kiinnostava ajatus, tätä aion ainakin itse testata!

Rauhala, I. 2020. Kekustelun voima. Otava. Keuruu.