Tampere
02 Oct, Monday
9° C

Proakatemian esseepankki

Blogiessee: Kuunteleeko Apple asiakkaita vai ei?



Kirjoittanut: Jasmeet Saini - tiimistä Hurma.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Olen käyttänyt Apple tuotteita jo 10 vuotta. Ensimmäinen puhelin jonka ostin oli iPhone 3 Gs joka oli kovassa käytössä kauan. Pikku hiljaa rupesin ostamaan Applen tuotteita enemmän ja niitä löytyy nykyään paljon. Kaikki laitteet helpottaa päivittäistä elämistä jollain tavalla, sekä pelaa yhteen saumattomasti. Vaikka joskus nuorempana ajattelin, etten tule omistamaan yhtäkään mac konetta sillä ne on kalliita. Tässä ajassa olen kuullut monen ihmisen sanovan ettei Apple kuuntele ollenkaan asiakkaita ja tekee mitä haluaa. Olen eri mieltä sillä minulla on pidempi käsitys tuotteista ja tässä on ne syyt:

 

Ihmiset on pitkään puhunut Applen tekevän mitä haluaa ja toivovan, että se onnistuu. Onko muka niin, että saa asiakkaita sellaisella tuotteella mikä ei ollenkaan miellytä heitä? Tai on vaan heitetty noppaa ja menty sillä eteenpäin. Eihän se pidä paikkaansa esimerkiksi Motorola puhelin, joka maksoi 99 dollaria ja Motorola ajatteli ihmisten ostavan mieluummin halvempia puhelimia, jossa on melkein kaikki ominaisuuden kuin iPhonessa, joka maksoi 499 dollaria. Menivät pahasti pieleen sekä BlackBerry, joka oli nousussa sen muovisten näppäinten avulla sillä, pystyi kirjoittamaan helpommin sähköposteja. Apple toi mukaan kosketusnäytön, joka korvasi sen muovisen näppäimistön mennen tullen.

 

IPhoneen on tullut myös monta lisä ominaisuutta lähivuosina sillä ihmiset ovat halunneet siihen Qi-latauksen, Siri on avattu kolmannen osapuolen applikaatioille sekä julkaisi iPhone 6:sen kahdessa eri koossa sillä, asiakkaat halusivat isompi näyttöisiä puhelimia.  Monia muita ominaisuuksia on myös lisäilty puhelimeen. Onhan ihan normaalia joidenkin tuotteiden kohdalla, ettei ne olekaan kokonaan mitä asiakas haluaa. Esimerkiksi roskakori Mac pro, jota ei voinut edes päivittää niin kuin aikaisempia koneita. Kävi ilmi, ettei sellainen toimi ja seuraavan julkaisuun he olivat tehneet muutoksen.

 

Pelkästään se, että Apple on luotu helpottaakseen ihmisiä, jotka eivät ole tietokone nörttejä. Ensimmäinen Applen tietokone tähtäsi siihen, että saadaan kaikille koteihin tietokone. Seuraavassa tietokoneessa oli hiiri ja graafinen käyttöjärjestelmä. Sillä ei normaalin ihmisen tarvinnut tietää mitä tapahtui taustalla. iPod Ei ollut Applen keksintö sellaisia oli jo markkinoilla. Apple teki sen käytöstä helppoa, joka puri ihmisiin ja siinäkin kuunneltiin asiakkaita, jolla saatiin aikaan muutos ja kaikilla oli sellainen taskussa.

 

Mielestäni Apple on aina kuunnellut asiakkaita ja tulee varmastikin tekemään jatkossakin niin. Jos yritys ei kehity ja muovaudu tulevaisuutta varten se jää paikalleen ja joku muu ottaa sen johto aseman. Lopulta sitä yritystä ei tarvita tulevaisuudessa.

 

Lähde:

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close