Lueskelin eilisen tuota How to win friends and influence people -kirjaa ja olin ehkä latautunut liian suurilla odotuksilla. Mitäpä muutakaan sitä odottaisi, kun heti etukannessa kirjan nimen vieressä sanotaan, että sitä on myyty jo yli 16 miljoonaa kappaletta. Vähän tuli riistetty olo, enkä oikein jaksanut täysillä keskittyä. Yleensä kyllä sytyn näistä self-help kirjasista, koska olen vähän tämmöinen ideologihippi. No, tietäjät tietää ja loput ei usko. En tiedä mikä oli pääkopassa tällä kertaa vialla, ettei niin syttynyt, vaikka haitanneeko tuo. Toisaalta tämä kirja kyllä tuli kummittelemaan mun uniin viime yönä. Siinä unessa kohtasin monia ihmisiä ja kuumeisesti mietin, että teenköhän nyt oikein, kun kyselen niiltä etunimiä, mistä ne on kiinnostuneita ja sitten kuuntelen korva tarkkana tai että otanko nyt varmasti huomioon mitä se toinen haluaa ja yritänkö oikeasti ymmärtää ja nähdä asioita heidän vinkkelistään. Voihan se tosiaan olla, että tuosta kirjasesta jäikin jotakin mielen perukoille pyörimään.

Viestiminen ja kommunikointi on toisinaan vaikeaa, mutta onneksi toisinaan vain haasteellista. Tuntuu, että väärinymmärryksiä tapahtuu vähän sen väliä ja helposti kääntää katseensa vain omaa napaansa kohti. Tässä kirjassa oli niin monta prinsiippiä ja opetusta, etten jaksanut laskea. Miltei kaikki niistä, ainakin ne jotka itselle jäi mieleen, lukeutuvat kuitenkin saman ajatuksen alle. Kaiva pää ulos pensaasta (tai pahemmassa tapauksessa sieltä toisesta) ja käännä katseesi ulospäin, toiseen ihmiseen. Ikävä kyllä näyttää siltä, että me ihmiset olemme helposti taipuvaisia itsekeskeisyyteen. Ainakin me helposti unohdamme kohdata toisen ihmisen aidosti ja lämpimästi. Nykyään haasteellista tuntuu olevan myös läsnäolo kanssakäymisessä. Käytämme hirvittävän määrän energiaa toistellen minä minä minä minä minä -mantraa. Kaikki ihmisethän haluavat tuntea olevansa tärkeitä. Tällainen merkityksellisyys on yksi syvä kaipuu, joka meillä on. Ei me tuota mantraa tahallaan toistella, eikä sillä mitään pahaa yleensä tarkoiteta. Se nyt vain on opittu malli, joka pitkän harjoittelun seurauksena on juurtunut ajatuksiin ja tekoihin.

Onneksi juurtunutkaan ei ole lopullinen tila, vaan harjoittelun ja pitkäjänteisen muistutuksen kautta uudet tavat voi omaksua. Kirjassa kerätyt prinsiipit ovat oikeastaan vain terveen maalaisjärjen käyttöä ja sitä, että muistaa kohdata toisen ihmisen ihmisenä. Onhan se nyt selvää, että kun pyrkii aina ottamaan toisen ihmisen halut, ajatukset ja tarpeet huomioon niin ystävyys ja ymmärrys syntyvät kuin itsestään. Ei se toiseen ihmiseen vaikuttaminen mitään rakettitiedettä ole. Mutta tässä nyt pari pointtia, joita minun täytyy kehittää itsessäni.

Ole hyvä kuuntelija ja rohkaise muita puhumaan itsestään
Minä tykkään puhua itsestäni ja teen sitä todella paljon. Uskallan väittää, että myös sinä puhua pälpättäisit itsestäsi ja omista jutuistasi, jos joku vain haluaisi kuunnella. Sitä tuntee itsensä tärkeäksi, kun joku haluaa kuunnella ja on aidosti kiinnostunut. Juuri sitä me janoamme, että voimme tuntea itsemme tärkeäksi ja merkitykselliseksi. Hyvä kuuntelija on paras keskustelija. Eniten siinä oppii, kun kuuntelee ja kyselee aktiivisesti. Jos ihan puhtaasti miettii toiseen ihmiseen vaikuttamista, niin tätähän se on parhaimmillaan.

Yritä todella nähdä asiat toisen henkilön perspektiivistä
Tämä on minun henkilökohtainen kompastuskiveni. Puhua pälpätän ja tärkeilen menemään ajattelematta sen kummempia. Olen looginen ihminen ja jos asiat eivät mene haluamallani tavalla, ne ovat epäloogisia eli jotakin pitäisi tehdä toisin. Eihän se tietenkään niin oikeasti mene, mutta pienessä päässäni tuo tuntuu usein olevan se ajatusketju. Olen usein pohtinut, että ovatko muut ihmiset samanlaisia kuin minä, vai olenko jotenkin rikki tässä asiassa. Tuntuu todella vaikealta muistaa, että muillakin ihmisillä on tunteita ja ajatuksia. En ole kuitenkaan vailla empatian kykyä, minun vain täytyy usein pysähtyä ja todeta, että taas olen painanut menemään asiat edellä ja ihmiset perässä. Minun pitäisi muistaa, että ihmiset saattavat olla todella väärässä, mutta eivät omasta mielestään. Siinä kohtaa ei missään nimessä saa tuomita, kuka tahansa pystyy siihen. Sen sijaan tulee yrittää ymmärtää. Jokaisella on jokin syy sille, miksi ajattelee tai tekee jollakin tavalla. Olen välittömästi siedettävämpi ihminen, jos pystyn kysymään itseltäni, ”miltä minusta tuntuisi, jos olisin hänen tilanteessaan.”

Tämä unelmien koulu on paikka, jossa voi todella helposti harjoitella näitä taitoja. Pajat, projektit, solut ja käytäväkeskustelut sulaa tähän kuin veitsi voihin. Paljon on tekemistä, mutta eteenpäin mennään. Toistoja vaan niin hyvä tulee. Täytyy vaan muistaa, että ystävät ovat parasta mitä elämä tarjoaa!