Miksi elämä tuntuu olevan paremman ajanjakson odottamista? Ensin odotetaan kesälomaa, kesäloma meneekin töissä, sitten odotetaan syyslomaa, se meneekin harjoittelussa, sitten odotetaan joululomaa ja taas on vuosi kulunut. Elämää eletään ajanjaksosta, deadlinesta tai tentistä seuraavaan ja viikoittain odotetaan viikonloppua. Miksi arki ei voisi olla yhtä ihanaa kuin viikonloppu tai loma? Sunnuntaihin mennessä iskee pieni sunnuntaikriisi viikonlopun loppumisesta ja tietää, että taas on 5 päivää seuraaviin vapaapäiviin. 

On helpommin sanottu kuin tehty alkaa muuttamaan omaa arkeaan nautinnollisemmaksi. Helposti tulee pohdiskeltua, että kun on niin kiire, en millään jaksaisi urheilla tai nähdä kavereita opiskelupäivän jälkeen. Oman arjen keskellä on kuitenkin hyvä pysähtyä miettimään mitä asioita arvostaa ja löytyykö niitä omasta elämästä? Millaisia arvoja itsellä on ja elääkö niiden mukaisesti? Jos esimerkiksi arvostaa ystäviä ja läheisiä, voiko rehellisesti sanoa antavansa heille aikaa sen verran kuin toivoisi? 

Oman elämän pohdiskelun tukena voi käyttää myös esimerkiksi kysymyksiä “mitä muuttaisin, jos voittaisin 60 miljoonaa lotossa” ja “mitä pitäisin ennallaan, jos voittaisin 60 miljoonaa lotossa”? Näiden avulla voi miettiä oman elämän epäkohtia, joihin ei ole tyytyväinen sekä niitä asioita, joihin on niin tyytyväinen, että ne säilyttäisi miljonäärinäkin. Lisäksi voi myös miettiä, millainen unelmien minä olisi eli millainen unelmoin olevani. Esimerkiksi minä toivoisin liikkuvana enemmän ja syöväni terveellisemmän. Toivoisin osaavani rajata työ- ja vapaa-ajan paremmin ja ottaa rennommin omassa elämässäni. En koe itseäni laiskaksi tai, että joutuisin ansaita lepo- tai vapaapäiviä, ongelma on ennemmin siinä, etten aina muista tai ymmärrä pitää niitä, kun koko ajan on olevinaan niin kiire. Nytkin kirjoitan tätä esseetä loppuun lauantai iltana kello 23. 

Rentoutuminenkin tuntuu ajoittain suorittamiselta, kun sen joutuu suunnitella, jotta se mahtuisi arjen kiireen keskelle. Välillä tuntuu joutuvan aikatauluttaa opiskelujen lopetuksen, kylvyssä kirjan lukemisen ja sen jälkeen netflixin katsomisen. Toki tämän jälkeen tulee hieno tunne, “jes onnistuin tekemään jotain rentouttavaa”, mutta sittenkin herää ajatus, että on yrittänyt pakonomaisesti rentoutua. Tuntuu, että rentouttavien asioiden tulisi olla luonnollisempi osa arkea. Esseen kirjoitusprosessin aikana varasin itselleni hieronnan, vieläpä samalle päivälle. Aikatauluttajalle kuten minä, tämä on jo iso askel kohti elämän rentouttamista ja hetkistä nauttimista. 

Opiskelijana ja etenkin opiskelijana koronan aikana, tuntuu, että työn eli opiskelun ja vapaa-ajan raja on muuttunut koko ajan häilyvämmäksi. Helposti tulee istuttua koneen ääressä koko päivä aamusta iltaan, jotta saa kaiken tehtyä tai jopa lähiopetuksen jälkeen avattua koneen vielä loppupäiväksi. On vaikeampaa rajata vapaa-aikaa kun työvälineet eli tietokone ja puhelin on koko ajan läsnä ja puhelimeen tulee koko ajan ilmoituksia sähköpostista, Teamsista ja Whatsappista. Nykyään tulee helposti jopa viimeisenä illalla avattua vielä sängyssä Teams puhelimesta ajatuksella “no katon nyt, jos oon missannut jotain olennaista”. On siis melko vaikeaa irtautua työstä iltaisin ja viikonloppuisin. Kuormittavuus on helposti liian suurta, kun on vaikeaa asettaa raja työskentelylle. 

Vastaukseni esseeni otsikon kysymykseen “Kuuluuko elämän olla tällaista selviytymistä?” on, että ei tietenkään kuulu. Olen tunnistanut ongelman kirjoitusprosessin aikana ja olen myös lähtenyt muokkaamaan arkeani miellyttävämmäksi. Osaan jo ottaa paremmin arki-iltoinakin aikaa itselleni ja sulkea tietokoneen. Olen herännyt pohtimaan, mikä minulle on tärkeää ja miten voisin elää paremmin hetkessä. Lisäksi aion myös tarttua mahdollisuuksiin ja hetkiin rohkeammin ja yrittää nauttia enemmän, kuten varatessani hieronnan samalle päivälle, kun tuntui, että tarvitsen tukea hyvinvointiini sekä mukavan juttutuokion ystävän kanssa. 

Terveisin, yksi korkeintaan vähän väsynyt