Tampere
14 May, Friday
20° C

Proakatemian esseepankki

Kuulen, mutta kuuntelenko?



Kirjoittanut: Tiinu Pärssinen - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Et taida kuunnella
Kate Murphy
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Näemme, tunnemme, haistamme, maistamme ja kuulemme. Näistä aisteista tärkeimmäksi nimitetään kuuloaistia. Se tavoittaa ihmisen paremmin kuin kosketus, koska se aiheuttaa voimakkaampaa värähtelyä ihmisessä niin fyysisesti, kuin henkisesti. Sitä emme voi sulkea luonnollisesti kuten näköaistin sulkemalla silmäluomet. (Murphy 2020.) Kuuloaisti on oma supervoimamme, jota kuitenkin harvoin käytämme oikeasti. Moni ei edes tiedä tai osaa käyttää kuuloaistiansa todelliseen kuuntelemiseen, eikä vain pelkästään kuulemiseen.

 

Kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen kuuluvat yhteen. Ne ovat merkityksellisin väline yksinäisyyden torjunnassa. Moni kokee olevansa yksinäinen, vaikka ympärillä olisi ihmisiä ja ystäviä. Yksinäisyys ei siis aina johdu siitä, että olisi todellisuudessa yksin, vaan siitä, että ei ole henkilöä, jonka kanssa jakaa kuuntelemista. Sosiaalinen media, joka tuottaa nopeasti dopamiinia aivoille, eikä vaadi käyttäjältänsä asiaan syventymistä, on heikentänyt entisestään kykyämme käyttää kuuloaistiamme kuuntelemiseen ja siten yhteyden kokemista ympärillä oleviin ihmisiin. (Murphy 2020.)

 

Yksinäisyys on globaali ilmiö, joka on kasvanut räjähdysmäisesti 40 vuoden aikana. Yhdysvalloissa toteutetussa haastattelututkimuksessa 1980-luvulla 20 prosenttia kertoi tuntevansa yksinäisyyttä. Vuonna 2018 lähes puolet tutkimukseen vastaajista ilmoittivat olevansa yksinäisiä. Samalla myös itsemurhalukemat ovat kasvaneet sekä elinajanodote lyhentynyt yksinäisyyteen yhdistettävistä sairauksista, kuten alkoholismista, johtuen. Tutkimuksissa on pystytty myös yhdistämään, että runsas ruutuaika korreloi masennuksen kanssa. (Murphy 2020.) Kuten ylempänä on jo todettu, yksinäisyyttä voi kokea olematta yksin, joten parantaakseen näitä tilastoja, ihmisten tulee alkaa paremmiksi kuuntelijoiksi.

 

Olen itsekin kokenut tiimissämme välillä yksinäisyyden tai ulkopuolisuuden tunnetta, vaikka ympärillä on neljätoista muuta tiimin jäsentä ja olen ymmärtänyt myös muiden kokeneen vaihtelevasti samankaltaisia tuntemuksia. Samalla olen huomannut tiimissämme ilmenevän väärinkäsityksiä ja niistä syntyviä turhia erimielisyyksiä. En siis voi olla kokematta, etteikö kuunteleminen olisi tärkeä taito, jota meidän kaikkien tulisi vielä kehittää.

 

Murphy esittää kirjassaan hyviä esimerkkejä kuuntelemisesta ja tavoista reagoida, jotka paljastavat osaako keskustelukumppani todella kuunnella. Sovellettuna tiimimme toimintaan yksi esimerkki voisi kuulua näin:

 

Yksi henkilö kertoo tuntevansa ulkopuoleisuuden tunnetta tiimissä. Tähän helppo ja ehkä tavanomainen tapa on vastata ”minäkin koin ulkopuolisuutta viime syksynä” ja siirtää samalla keskustelu omiin kokemuksiin. Toinen vastaus, joka ei myöskään osoita todellista kuuntelemista voisi olla ”olen pahoillani siitä”. Henkilö, joka todella osaa kuunnella voisi kysyä tilanteessa ”miltä ulkopuolisuus tuntuu?”, koska huomasin äänen epäröivän sanan ympärillä.

 

Esimerkeistä ensimmäistä kutsutaan siirtovastaukseksi. Se ohjaa huomion puhujasta kuuntelijaan. Sitä kutsutaan myös keskustelunarsismiksi, joka tukahduttaa yhteisymmärryksen mahdollisuuden osapuolten kesken. Edellisen kappaleen viimeistä esimerkkiä kutsutaan tukivastaukseksi.  Se viittaa puhujaan ja sen tarkoituksena on hankkia juuri kuullusta asiasta lisätietoa. Tukivastauksen tulee olla aidosti utelias, siihen ei siis voi piilottaa omia mielipiteitä tai kokemuksia. (Murphy 2020.)

 

Olin lukenut juuri nämä esimerkit ennen mökkipajaa ja koitin siellä keskustellessamme oppimissopimuksista hyödyntää oppimaani. Koitin kuulla mitä minulle yritetään kertoa ja miksi se halutaan kertoa ja tarkentaa asiaa sen mukaan. Välillä tuntui, että keskityin kuuntelemaan niin hyvin, että en oikeastaan kuunnellut yhtään sen paremmin kuin normaalisti. Harhaannuin ikään kuin suorittamaan kuuntelemista eli harjoitukseni ei onnistunut täysin. Haluaisin tässä välissä myös sanoa itseni kaltaiselle suorittajalle, ettei aina voi onnistua ja kerrasta ei varmasti opi täydelliseksi kuuntelijaksi. Myös sisäinen äänemme vaikuttaa siihen, kuinka kuulemme muiden äänet ja ankarasti itseensä suhtautuva saa aivan erilaisen viestin, kuin lempeämmän sisäisen äänen omaava henkilö.

 

Kuunteleminen onkin kuin syventymistä toisen ihmisen ajatuksiin ja niiden tarkentamista. Ihmisillä on monesti paine vastata nopeasti ja sanoa jotain nokkelaa tai fiksua. Kuuntelun kannalta olisi kuitenkin hyvä ensin vain toistaa toisen juuri sanoma ja ikään kuin varmistaa, että viesti tuli oikein perille. Välillä saattaa käydä niin, että osa sanomasta tippuu matkalla pois, eikä tule kuulijalle perille saakka. Tämä johtuu siitä, että kuuntelija on harhaantunut kuunnellessaan. (Murphy 2020.)

 

Ihminen pystyy ajattelemaan nopeammin kuin puhumaan. Tämä aiheuttaa osaltaan harhautuksia kuuntelutilanteessa. Mieli menee jo sata metriä edellä itse asiaa. Usein jo miettii sitä, mitä vastaisi. Vaikka hiljaisuus keskustelussa koetaan huonona ja ahdistavana asiana, johtaa se varmemmin hyvään lopputulokseen, kuin nopeasti lauotut kommentit. (Murphy 2020.)

 

Murphy antaa muutamia kysymyksiä, joiden avulla voi havainnoida omaa kuuntelemisen tasoa. Keskustelun jälkeen voi kysyä itseltään mitä uutta oppi kyseisestä henkilöstä, mitä hänen mielessään oli päällimmäisenä ja mikä oli hänen mielipiteensä siitä, mistä oli keskusteltu. Jos näihin kysymyksiin vastaaminen tuntuu haastavalta, on se merkki siitä, ettei oikeasti kuunnellut tarpeeksi hyvin. (Murphy 2020.)

 

Lähteet:

Murhy, K. 2020. Et taida kuunnella. Helsinki: Werner Söderström Oy.

 

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close