Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Kutominen koukuttaa



Kirjoittanut: Rosa Salminen - tiimistä Saawa.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

 

Olen pikkutytöstä lähtien tykännyt istua puikot kädessä. Parhaimpia muistoja on pikkutyttönä mummun kanssa käsitöiden teko. Mummu oli ammatiltaan käsityönopettaja ja hän sai kaiken näyttämään, niin vaivattomalta ja yksinkertaiselta. Halusin aina tulla yhtä taitavaksi, kun mummu. 

Korona on vaikuttanut moneen asiaan negatiivisesti, mutta neulominen on ollut ehdottomasti yksi niistä positiivisista. Löysin uudelleen kauan sitten unohtuneen harrastuksenEnkä usko olevani ainoa.  

Koen neulomisen jopa terapeuttisena, saa keskittyä vain yhteen asiaan. Ei kännykkää, tietokonetta, telkkaria, vain minä ja puikot. Tämä on minun tapani rentoutua. Neuloessa ei pysty keskittymään kauhean moneen asiaan samanaikaisesti. Varsinkaan, kun on menossa uusi tai vaikeampi kuvio.  Tämä on ihanaa, annan itselleni aikaa ajatella rauhassa ja keskittyä yhteen asiaan kerralla. Mikä parasta, hyvin menevänä ihmisenä, neulominen on kasvattanut kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Aikaisemmin en voinut sietää omia tuotoksiani ja annoin ne aina ystävilleni. Nykyään pystyn jo käyttämään yhtä tekemääni villapaitaa, vaikka itse näen siinä pelkkiä virheitä.  

Viimeiset viikot ovat olleet kiireisiä, aivan liian kiireisiäEn ole ehtinyt koskeakaan keskeneräiseen villapaitaani. Olen jopa hieman tympääntynyt ja surullinen. Villapaidan piti olla viikon homma ja nyt sen teko on venähtänyt kuukausilla, koska aika ei enää riitä omiin harrastuksiin.  

Onhan se kiva viilettää kesän helteillä uudella norjalaisella villapaidalla, jos nyt kesälläkään liikenee aikaa omiin harrastuksiin.  

Minun onnekseni koko perheeni on hurahtanut villapaitojen tekoon ja pidämme epäsäännöllisen säännöllisesti neulontakerhoja. Tämä on se ainoa hetki, kun pakotan itseni raivaamaan tilaa neulomiselle. On ihanaa kokoontua, suunnitella ja tehdä, sekä ratkoa yhdessä pulmia. Mikä parasta, kattaus on aina kunnossa neulontakerhossa. Köyhänä opiskelijana on mukavaa päästä valmiiseen pöytään silloin tällöin, kun oma jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. 

Kyseessä on siis hyvin koukuttava ja suorastaan lapasista lähtenyt harrastus. Suosittelen! 

Kommentoi