Olen pelannut noin vuoden verran videopeliä vaihtelevasti kilpailullisesti tai rennommin mielin. Kilpailullisessa mielessä olen pelannut lähinnä ulkomaalaisien pelaajien kanssa ja onkin hauska huomata miten eri maiden kulttuurit vaikuttavat pelien sisällä. Videopeleissä menestymiseen avaimena on hyvä kommunikointi ja pään pitäminen kylmänä. Myös palautteen antaminen ja yksilöiden sekä tiimin suorituksen analysointi on pelin jälkeen isossa osassa, joten on hyvä osata ymmärtää, millaisessa kulttuurista toinen on, jotta turhilta ristiriidoilta voidaan välttyä.

Perehdyin Fons Tompenaarsin luomaan kulttuurimalliin, missä eri kulttuurit on jaettu seitsemään eri ulottuvuuteen (dimensions). Tompenaars huomasi, että eri maissa ihmiset eivät erotu toisistaan satunnaisesti, vaan kulttuurien pohjalta pystytään arvioimaan, miten henkilö käyttäytyy. Mallin pohjalta on hyvä miettiä kansainvälistä toimintaa, oli se sitten liiketoimintaa tai muuta kanssakäymistä.

Mallin ensimmäinen kohta käsittelee sitä, toimiiko henkilöt sääntöjen mukaan vai toimivatko he parhaalla näkemällään tavalla olosuhteisiin nähden. Toisessa kohdassa verrataan, toimiiko ihminen yksilön saavutuksien mukaisesti vai onko ryhmässä toimiminen tärkeämpää. Kolmas kohta käsittää ihmisten välisiä suhteita. Näitä eroja voi löytää esimerkiksi siinä, kuinka paljon kotielämän asiat ovat sidoksissa työelämään. Seuraava ero on siinä, miten ihmiset ilmaisevat tunteitaan. Neutraalissa kulttuurissa ihmiset pitävät tunteensa kurissa, kun taas emotionaalisessa ihmiset näyttävät tunteensa helposti.

Kulttuureja voi myös erottaa sillä, miten ihmiset suhtautuvat omakuvaansa. Toisissa kulttuureissa uskotaan siihen, että teot määrittävät ihmisen, kun taas toisissa titteleillä on isompi merkitys. Myös ajan käsittämisessä on eroja. Toisissa kulttuureissa ajan käytön suunnittelulla on paljon merkitystä, kun toisissa asiat voivat ajallisesti sulautua yhteen. Tällä tarkoitan sitä, että hoidetaan useita projekteja samaan aikaan ja pystytään mukautumaan tilanteisiin. Viimeinen mallin ulottuvuus käsittää sen, miten ihmiset kokevat kykenevänsä vaikuttamaan ympäristöönsä. Eroina on se, kokeeko henkilö voivansa vaikuttaa ympärillä tapahtuviin asioihin vai siihen, että ympäristö vaikuttaa heihin.

Peleissä toisen ihmisen ymmärtäminen on helpompaa kuin monessa muussa tilanteessa, sillä kulttuurien välinen kuilu punoutuu yhteen pelin sisäisellä kulttuurilla. Jokainen peli sisältää oman tyylinsä ja yhteisönsä. Yhteisön sisällä peleihin rakentuu meemejä ja ammattipelaajat tunnetaan nimeltä. Myös pelin sisällä tapahtuvat kanssakäymiset pelaajien kesken saavat tietyn merkityksen. Koska vastustajat eivät yleensä voi kuulla toisiaan, voi pelin sisälle rakentua tiettyjä tapoja kommunikoida ilman puhetta. Tällaisia tapoja on suorittaa pelin sisällä tiettyjä liikkeitä, kuten vaikka kyykätä vastustajalle ärsyttääkseen tai pudottaa esineitä rauhan merkiksi. Myös pelien sisällä on non-verbaalisia tapoja kommunikoida tiimille, kuten ”ping”-systeemi, millä voi merkitä vihollisia tai esineitä. Tällainen kommunikointi kuitenkin riittää vain tiettyyn pisteeseen asti ja astuessa kilpailullisempaan maailmaan, tarvitaan kommunikointiin jo puhetasolla. Peleissä pelitilanteen rakentamiseen tarvitaan koko joukkueen panos, sillä informaation pohjalta kukin pelaaja ”piirtää” karttaa vihollisista. Kuitenkin tiimin johtajalla on isoin vastuu ymmärtää pelin tilanne.

Tiimin sisäisessä kommunikoinnissa voi tulla vaikeuksia, kun ihmiset tulevat erilaisista kulttuureista. Ensimmäisen eron olen huomannut pelin sisällä toimiessa. Itse koen, että olisi hyvä löytyä takataskusta toiminta malli eri tilanteisiin, mutta tiimini pyrkii toimimaan reagoimalla erilaisiin tilanteisiin niiden tapahtuessa. Skandinaavisessa kulttuurissa arvostetaan sääntöjä ja selkeyttä, joten olen joutunut mukautumaan tiimini toiminta tapaan. Olenkin huomannut rennon asennoitumisen auttavan pelatessa pelejä, joissa joutuu jatkuvasti erilaisiin tilanteisiin, joita ei voi ennustaa. Nopea ajattelu ja tiimin sisäinen synergia ratkaisevat useimmat kinkkiset tilanteet paremmin kuin ennalta laadittu suunnitelma. Mitä enemmän peliä pelaa, sitä useampaan tilanteeseen joutuu ja sen nopeammin oppii toistamaan tietyn mallin, mitä on aiemminkin toistanut. Toki olen tuonut joitain seikkoja tiimin toimintaan, missä tietyn taktiikan suorittaminen on aina toimiva. Tällaisia tilanteita on tietyn pelattavan hahmon käyttämään kykyyn, milloin on hyvä, että toimitaan aina samalla tavalla.

Yksilön suorituksiin keskittyminen on tiimillämme ollut aina osa kulttuuria. Jos tiimin jäsen suoriutuu hyvin tilanteesta, saa hän aina kehun ja hänelle annetaan aikaa loistaa. Onkin hauska kulttuurinen ero siinä, että itse aluksi nostin aina tiettyjä pelaajia korokkeelle, kun muut lähinnä keskittyivät siihen, miten tiimi toimi tilanteessa. Jälkikäteen tilanteita analysoidessa ensin katsotaan, miten tähtipelaaja pelasi tilanteen, minkä jälkeen olemme keskittyneet siihen, kuinka tiimin toiminta mahdollisti tähtipelaajan suorituksen. Tässä on käytännössä sulautuneena kaksi eri kulttuurimallia. Individualismi ja kommunitarismi. Individualismi keskittyy yksilöihin, siinä missä kommunitarismi keskittyy tiimin suoritukseen. Nämä kaksi asiaa toimivat hyvin yhteen, mutta asioiden esittämisessä on syytä kiinnittää huomiota. Useasti tilanteiden analysointi voi johtaa riitaan, sillä kulttuurien ero on huomattava. Olenkin itse pyrkinyt kääntämään asioiden esittämistapaa enemmän tiimilähtöisyyteen. Jos yksilö tekee virheitä, asia käsitellään sitä kautta, miten tiimi olisi voinut mahdollistaa tilanteen kääntämisen toisin päin.

Pelatessa myös huomattava kulttuuriero on siinä, uskooko pelaaja vaikuttavan ympäristöön vai ympäristön vaikuttavan häneen. Itse useasti hermostun tiimissäni, kun häviämisiä syytetään ulkoisiin tekijöihin, kuten tuuriin. Itse uskon vahvasti pelaajien kykenevän vaikuttamaan millaisiin tilanteisiin joutuu ja jokaisesta tilanteesta voi selvitä. Kuulen useasti tiimiläisiltäni kuinka heillä oli huono tuuri aseiden suhteen, vaikka itse koen jokaisen meidän olevan sillä tasolla, että kykenemme selviämään tilanteista ihan millä tahansa varustuksella. Tilanteet tulee vain pelata eri tavalla silloin. Tiimin suhtautuminen asiaan turhauttaa, sillä koen, ettei kukaan kehity, jos syy aina löytyy ympäristöstä.

Palautteen annossa huomaa myös eron siinä, että vaikka turhaudun tietyissä tilanteissa, pyrin pitämään turhautumiset ja pettymykset itselläni. Tiimiläiseni näyttävät nopeasti pettymykset, mutta myös onnistumsiet. Palautteenanto voi olla tämän takia vaikeaa, sillä suoraan asioista sanomin voi saada toisen leimahtamaan, vaikka kaikki tietävät, ettei tarkoituksena ole pahoittaa kenenkään mieltä.

Huomasin myös eroa siinä, miten ulkomaiset tiimilaiseni ovat pitäneet minuun yhteyttä pelin ulkopuolella. Siinä missä ranskalaiset laittavat viestiä instagramissa miltei päivittäin, ei Suomalaisiin tule pidettyä pahemmin yhteyttä, muuta kuin pelien merkeissä.

Eri kulttuurien tunnistaminen onkin hieno tapa kehittää tiimiä, mikä koostuu eri maista tulleista ihmisistä. Kun ymmärtää toisen lähtökohdat, on erimielisyyksiä helpompi käsitellä ilman, että ne tuntuvat henkilökohtaisilta. Omaan joukkueeseen rakentuu myös sisäinen kulttuuri, missä syntyy erilaisten kulttuurien välille siltoja.

Tiimin sisällä rakentuu myös tiettyjä kommunikointi tapoja, kun kielitaidot eivät kohtaa. Tiimissäni yleensä löytyy yksi henkilö, joka ei puhu englantia sulavasti. Pelaamalla sellaisen henkilön kanssa, huomaa tietyissä tilanteissa käytettävän tiettyjä sanoja ja ymmärtävän hänen tarkoittavan tiettyä asiaa. Myös helppoja call outteja on pystytty sopimaan tiimin sisällä, jotta kommunikointi olisi helpomapaa henkilölle, joka ei ymmärrä englantia. Kommunikoinnin puute kuitenkin huonontaa tiimin suoritusta, kun tarpeeksi informaatiota ei välity kielimuurin takia.

Lähde:
Mind Tools Content Team. The Seven Dimensions of Culture. Mindtools.com. Luettu 28.11.2021.