1980-luvulla hollantilainen Geert Hofstede aloitti tutkimuksen eri kulttuurien erityispiirteistä, viimeisin päivitetty versio tutkimuksesta on julkaistu vuonna 2005 kirjassa Cultures and Organizations. Aihe on laaja ja monimutkainen. Tässä esseessä en pyrikään kattamaan koko aineistoa, vaan ainoastaan luoda yleiskatsauksen kulttuurin vaikutuksesta organisaatioiden toimintaan.

Kulttuuri ei ole vain kansallispukuja ja merkkipäiviä kalentereissa se on myös jonkin ihmisryhmän jakamia ajatuksia ja kirjoittamattomia sääntöjä, jotka ohjaavat toimintaa ja tapaa havainnoida maailmaa. Kulttuurien erityispiirteet tulevat esille, kun niiden edustajia haastatellaan tarpeeksi suurina aineistoina. Se ei kerro välttämättä siitä, että on olemassa tarkkaan rajattuja kulttuureja, jotka on rajattu johonkin tiettyyn aikaan ja paikkaan, mutta se kertoo siitä, että ihmiset oppivat toisiltaan asioita, jotka vaikuttavat merkittävästi tapaan, jolla maailmaa hahmotamme. 1980-luvulla ei ollut olemassa nykyisen kaltaista internettiä, jossa kulttuurien sisällöt liikkuvat ilman rajoja. Mielenkiintoinen tämän päivän ilmiö ovat esimerkiksi sosiaalisissa tilanteissa vetäytyvät kiinalaisnuoret, jotka kertovat olevansa ”henkisesti suomalaisia”.
Kulttuureja ollaan tutkittu erilaisten liukuvien akseleiden avulla, onko kulttuuri konservatiivinen vai edistyksellinen, feminiininen vai maskuliininen, kollektiivinen tai individualistinen. Kun aineistoa kerätään tarpeeksi, voidaan löytää suuntaviivoja, jotka kertovat miten kulttuuri sijoittuu eri akseleilla. Kulttuurien erot ovat merkityksellisiä, kun toimitaan eri kulttuuritaustasta tulevien ihmisten ja yritysten kanssa. Hierarkkisissa kulttuureissa, kuten amerikkalainen kulttuuri, ei asioida kuin vertaisten kesken. Suomalainen kulttuuri on tässä suhteessa avoimempi. Mikäli asioit väärällä tittelillä amerikkalaisten kanssa, saattaa olla, että sinua ei kuunnella ollenkaan, ennen kuin käyntikorttiin on kirjoitettu sopiva titteli. Kulttuurien erityispiirteistä, niiden sanattomista sopimuksista ja tavasta jäsentää asioita, on hyvä olla tietoinen, kun toiminaan maailmassa, jossa organisaatiot voivat toimia yli valtioiden ja kulttuurien rajojen.

Kulttuurien eroista huolimatta nykyään toimitaan maailmassa, jossa ongelmat ovat yhteisiä. Ekologiset, taloudelliset, poliittiset, sotilaalliset ja ilmastolliset ongelmat eivät välitä valtioiden tai kulttuurien rajoista. Missään ei ole sellaista paikkaa, joka voisi eristäytyä muusta maailmasta ja tuudittautua uskoon, että omien tuttujen piirien ulkopuolella tapahtuvat asiat eivät vaikuta mitenkään. Jotta ihmisten välistä toimintaa voidaan organisoida tehokkaasti, on ymmärrettävä tapaa jolla ihmisten mielet toimivat. Vaikka vaihtelua on valtavasti, se ei ole täysin satunnaista. Eri kulttuurien vaikutuksiin perehtymällä voidaan rakentaa yhteisymmärrystä, jonka varaan voidaan rakentaa yhteistyötä.

Maailmankuva muodostuu jo lapsuudessa

Jokaisella meistä on ajattelutottumuksia, jotka muodostavat maailmankuvan, johon vertaamme tapahtumia ympärillämme. Usein ajattelutavat muodostuvat jo lapsuudessa, jolloin olemme kaikkein alttiimpia omaksumaan ympäristömme ajattelutapoja omiksemme. Ei ole salaisuus, että peruskoulujärjestelmän yhdeksi tavoitteeksi on kirjattu lasten kasvattaminen kansalaisiksi, joilla on tietty yhteinen arvomaailma ja ajattelutapa.

Aikuisiällä meille on jo kehittynyt kyky kriittiseen ajatteluun ja asioiden suodattamiseen, mutta lapsena uskomme herkästi sen mitä kuulemme. Maailmankuvansa kyseenalaistaminen ja uusien ajattelutapojen oppiminen on huomattavasti työläämpi prosessi, kuin niiden muodostaminen alun perin oli. Jos on esimerkiksi saanut uskonnollisen kasvatuksen, uskonnon vaikutus säilyy pohjavireenä ajattelussa pitkään, vaikka jossain vaiheessa jättäisikin uskonnon harjoittamisen. Kulttuurin muodostamia ajattelun sisältöjä voisi jopa kutsua henkiseksi ohjelmoinniksi, verraten sitä tapaan, jolla tietokone suorittaa toimintansa tiettyjen ennalta määrättyjen reunaehtojen puitteissa. Toisin kuin tietokoneet, ihmiset voivat poiketa ohjelmoinnistaan paljon joustavammin, mutta on hyvä tiedostaa, että jossain määrin valintojamme ja ajatuksiamme ohjaa ajattelun ohjelmointi, joka tapahtui siinä vaiheessa, kun maailmankuvamme oli vasta muotoutumassa. Perhe, suku, naapurit, koulu, kaveripiirit ja ympäröivä yhteiskunta ruokkivat ja muokkaavat ajatteluamme voimakkaasti elämän alkuvaiheessa. Myöhemminkin kertyneet kokemukset ja kohdatut tilanteet muokkaavat ajatteluamme, mutta niiden vaikutus on jo vähäisempi ja ajattelutapojen radikaali muuttuminen aikuisiällä vaatii jo tietoista työskentelyä niiden muuttamiseksi. Tätä aivojemme perusohjelmointia voidaan kutsua myös kulttuuriksi.

Euroopassa kulttuurin ajatellaan olevan yhtä kuin sivistys tai mielen jalostaminen. Kulttuuri liittyy taiteeseen, kirjallisuuteen ja koulutukseen. Kulttuuri on kaikkia niitä, mutta se voidaan ymmärtää myös laajemmassa merkityksessä. Kulttuuri voi tarkoittaa myös ruokailutapoja, tervehtimisiä, henkilökohtaisen tilan rajoja, hygieniakäsityksiä, seurustelutapoja ja ylipäätään kaikkea ihmisten välistä vuorovaikutusta, joka tapahtuu jonkinlaisten kirjoittamattomien sääntöjen mukaisesti. Elävästä elämästä muistan esimerkin, jossa eräs Etelä-Pohjanmaan karateseura halusi lahjoittaa japanilaiselle opettajalleen, joka palasi takaisin kotimaahansa, jäähyväislahjaksi komean käsin taotun puukon ja perinteisen helavyön. He joutuivat lahjaa antaessaan selittämään, että meillä tuollainen arvokas lahja on kiitollisuuden ja kunnioituksen osoitus. Japanissa veitsen antaminen lahjaksi on kuin lahjoitettaisiin revolveri ja yksi luoti. Onneksi kulttuuri on jotain mikä opitaan, eikä jotain mikä on meissä sisäsyntyistä ja seura erosi opettajastaan ystävällisissä merkeissä.

Kaikkein perimmäinen kulttuurin muoto on ihmisluonto. Riippumatta siitä keitä olemme ja missä olemme, meillä on joitain peruspiirteitä, jotka ovat yhteisiä kaikille ihmisille. Riippumatta kulttuurista, tunnemme pelkoa, vihaa, rakkautta, iloa, surua, häpeää ja tarvetta olla yhteydessä toisiin ihmisiin ja ilmaista itseämme. Kulttuuri vaikuttaa kuitenkin siihen millaisia ilmenemismuotoja ihmisluontomme saa. Esimerkiksi kivun kokemusta tutkittaessa ollaan havaittu, että kulttuuritausta vaikuttaa merkityksiin, joita kokemukselle annamme ja miten sitä ilmaisemme, huolimatta siitä, että kokemuksen fysiologinen perusta ja vaikutus on kutakuinkin sama kulttuurista riippumatta. Menneinä vuosisatoina kulttuurin ajateltiin kulkevan verenperintönä, koska aikaisemmin tutkijat vähättelivät edellisiltä sukupolvilta oppimisen vaikutusta. Se johti aikanaan näennäistieteellisten rotuoppien syntyyn, joiden haitallinen vaikutus maailmaan näkyy vielä tänä päivänäkin. Siirtomaavallan aikana oli tavanomaista oikeuttaa eurooppalaisten toiminta sillä, että meillä oli velvollisuus sivistää kehittämättömiä ja huonompia kulttuureja. Silloin sivuutettiin täysin se, että jokainen ihmisryhmä tällä planeetalla on kehittänyt omat tapansa ja maailmankuvansa pitkän historiallisen kehityksen aikana, eikä ole mielekästä arvioida yhden kulttuurin toimintaa hyväksi tai huonoksi toisen kulttuurin kriteereillä, vaikka yhden kulttuuripiirin sisällä niin voidaankin tehdä ja niin pitäisikin tehdä. Siirtomaa-aikojen jälkeen eletään maailmassa, jossa normeja ei siirretä pakolla kulttuurista toiseen, vaan esimerkiksi useassa eri maassa toimivat yritykset neuvottelevat toimintatavoistaan, niin että päästään yhteisymmärrykseen eri kulttuureista tulevien toimijoiden välillä. Neuvottelut onnistuvat todennäköisemmin, jos osapuolilla on jonkinlainen käsitys siitä, miten toisessa kulttuurissa on tapana toimia ja miksi.

Kulttuurisipuli

Kulttuuri on yläkäsite monille asioille, jotka vaikuttavat toimintaamme. Kulttuuri on kuin sipuli, jossa on erilaisia kerroksia. Kuvitteellisen kulttuurisipulin ulointa kerrosta ovat symbolit, kuten kieli ja eleet. Ne opitaan muiden ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa. Ne vaikuttavat toimintaan olemalla rajapinta, jonka kautta omia ajatuksia ilmaistaan muille ja jonka kautta muiden ajatuksia otetaan vastaan. Koska tämä taso on luonnostaan eläväinen ja vuorovaikutuksessa muiden ihmisten kanssa, taso on myös altis muutoksille ja lainailuille. Jos jokin ilmaisu puuttuu yhdestä kielestä, otetaan käyttöön toisen symbolijärjestelmä sana ja käytetään sitä. Hiukan syvemmälle mentäessä ovat sankarihahmot, jotka tarjoavat roolimalleja. Suomessa näitä sankarihahmoja ovat rillumarei-elokuvien Pekka Puupää ja Pätkä, vaka vanha Väinämöinen voisi olla, jos joku lukisi Kalevalaa tai vaikka Muumi-peikko. Tänä päivänä roolimalleja tarjoavat sankaritarinat eivät ole enää niin rajoittuneita yhdelle maantieteelliselle alueelle. Esimerkiksi amerikkalaiset supersankarit puhuttelevat lapsia ja aikuisia Suomessakin. Siitä voisi vetää jotain johtopäätöksiä, mutta jätän sen lukijan harkinnan varaan. Yhtä kerrosta syvemmällä ovat rituaalit. Uskonnollisessa yhteydessä rituaali ymmärretään rituaaliksi, kaste, konfirmaatio, avioliittoon vihkiminen ja vainajan siunaaminen ovat kaikkien tuntemia siirtymärituaaleja. Uskonnot pitävät sisällään paljon muitakin rituaaleja, mutta nämä esimerkit riittänevät valaisemaan asiaa. Yhtä lailla yhtiön vuosikokous, eduskunnan täysistunto, opinnäytetyön esittely, todistuksen pokkaaminen lukukauden päätteeksi tai aamukahvi työpaikan taukotilassa ovat rituaaleja, joilla vahvistetaan ryhmän yhdessä sovittua käytöstä ja yhteenkuuluvuutta. Niitä ei sanota rituaaleiksi, mutta niitä ne jossain mielessä ovat. Henkilökohtaisiakin rituaaleja on, esimerkiksi oma aamuni alkaa kahvikupillisella ja päivän lehden selaamisella, vaikka kahvi olisi pahaa ja lehdessä ei olisi edes kiinnostavia sarjakuvia. Rituaalit ovat jo muuttumattomampaa ainesta kulttuurissa. Ehdotetaanpa, että joulukuusen tilalla olisikin joulumänty tai että suvivirren sijaan laulettaisiinkin koulun kevätjuhlassa Hassisen Koneen Rappiolla. Rituaali on vaativa, sen muotoa on noudatettava. Suvivirren sanoja voidaan muuttaa, joulukuusen latvaan voidaan laittaa tähden sijaan enkeli, mutta muuten toimituksen on noudatettava samaa tunnistettavaa kaavaa vuodesta toiseen, että tunteemme pysyvyydestä ja joidenkin asioiden pyhyydestä säilyy. Syvimmällä toimintaamme ohjaavassa kulttuurisipulissa ovat arvot. Arvoissa on usein kyse asioista, joissa on myönteinen ja kielteinen puoli: hyvä ja paha, likainen ja puhdas, vaarallinen ja turvallinen, kielletty ja sallittu, ruma ja kaunis, normaali ja epänormaali, järkevä ja järjetön, moraalinen ja moraaliton. Nimensä mukaisesti arvot ovat sen mittari mitä pidetään tavoiteltavana ja tärkeänä. Arvot omaksutaan usein jo hyvin varhaisessa vaiheessa ja ne ovat vähiten alttiita muutoksille. Voisin pakon edessä alkaa asioida päivittäiset asiani toisella kielellä, voisin pukeutua muidenkin kulttuurien suosimiin vaatteisiin, jos olosuhteet olisivat sellaiselle otolliset. Sankaritarinat ovat minusta lähinnä viihdettä, eikä ole sinänsä merkitystä minkä kulttuurin sankaritarinoita kuuntelen. Rituaalien muuttaminen on sekin mahdollista, ostin muutama vuosi sitten helppohoitoisen muovisen joulukuusen, mikä todistaa ajatteluni joustavuudesta. Mutta arvoja vastaan toimiminen on jo vaikeampaa, se tuntuu jo jotenkin perustavalla tavalla väärältä, vaikka järki sanookin, että eivät arvot ole yhtään sen syvempään kiveen porattu kuin mikään muukaan ihmisten toiminta ja kulttuurin arvotkaan eivät ole muuttumattomia. Ne vain muuttuvat hitaasti.
Kulttuurin kerroksia voidaan jäljittää lisääkin. On kansallisia kulttuureja, alueellisia kulttuureja, sukupuoleen liittyviä kulttuureja, sukupolvien kulttuureja, sosiaalisten luokkien kulttuureja, työyhteisöjen kulttuureja ja eri osastojen kulttuureja työyhteisön sisällä. Toisinaan eri kulttuurien välillä esiintyy kitkaa. Esimerkiksi oman koulutieni varrelta muistan vanhempia opettajia, joiden jakeluun ei mennyt, että aamunavauksen ei tarvitse liittyä kristinuskoon millään tavalla. Heidän kulttuuriinsa kuului oleellisesti, että aamulla lauletaan virsi ja luetaan rukous, sanoivat kaiken maailman dosentit ja laki asiasta mitä hyvänsä.  Kulttuurien väliset ristiriidat johtuvat ajattelutapojen erilaisuudesta. Peukalosääntönä toimii, ettei organisaatioon saada pelkällä käskyllä luotua sääntöjä ja toimintatapoja, jotka ovat ristiriidassa organisaatiossa vallitsevan kulttuurin kanssa. Esimerkiksi terveysalalla ei voida alkaa tinkiä potilaiden hyvästä hoidosta taloudellisen hyödyn nimissä, koska lähtökohtaisesti alalla työskennellään ihmisten auttamista varten, eikä siksi että sillä ansaitaan mahdollisimman paljon rahaa.

Arvojen mittaaminen ja näkyville tuominen

Arvot ovat organisaatiossa käytäntöjä pysyvämpiä. Arvoja ja arvostuksia voidaan kartoittaa erilaisilla kyselyillä. Usein niissä käytetään kysymyksiä, joissa on valittava kuvaako kysytty asia omaa arvomaailmaa hyvin vai huonosti. On kuitenkin pidettävä mielessä, että kyselytutkimuksen tulokset eivät välttämättä aina vastaa sitä, miten ihmiset toimisivat todellisessa valintatilanteessa. Joku saattaa kyselyyn vastatessa sanoa, että valitsisi mieluummin runsaan vapaa-ajan kuin suhteellisen suuren summan rahaa. Käytännössä saattaa kuitenkin käydä niin, että todellisessa valintatilanteessa valitaankin vähemmän idealistinen ratkaisu ja vapaa-aikaa uhrataankin ylitöille, jos niistä maksetaan tarpeeksi. Jossain tapauksessa valintaa ohjaa normi, se on vakiintunut toimintatapa jossain kulttuurissa, eikä siitä tingitä. Se mitä tahdotaan saattaa olla eri asia kuin se mitä tavoitellaan. Kysyttäessä esimerkiksi toiveita esimiesten työn suhteen saatetaan saada tarkka kuvaus alaisten suhteesta esimieheen, mutta ei välttämättä kuvausta siitä, millainen johtamiskulttuuri olisi organisaatiossa tavoiteltava.

Jotta monikulttuurisessa organisaatiossa voidaan toimia tehokkaasti, on kartoitettava millaisia arvoja ja arvostuksia sen jäsenillä on. Organisaatioon voidaan jopa pyrkiä synnyttämään organisaation oma kulttuuri, mutta jos sen jäsenet eivät jaa edes suurinta osaa organisaation arvoista, ollaan lähtökohtaisesti matkalla kohti epäonnistumista. Kun arvoista keskustellaan ja ne tuodaan näkyville, ihmisten on mahdollista arvioida omaa haluaan ja kykyään sitoutua niihin.