Tampere
19 Apr, Friday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Kuka saa puhua?



Kirjoittanut: Eemi Mäenpää - tiimistä Empiria.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Tuleviin eduskuntavaaleihin liittyen, tulevana torstaina järjestetään Proakatemialla oma vaalitentti, johon on kutsuttu usean puolueen edustajia. Vaalitentin teemana on mikäs muukaan kuin yrittäjyys. Ennen vaalitenttiä Proakatemialla syntyi keskustelu siitä, onko oikein kutsua tenttiin mukaan ehdokkaita, joiden henkilökohtaiset tai puolueen esittämät mielipiteet ja kannanotot voivat olla väheksyviä tai jopa loukkaavia tiettyjä vähemmistöjä kohtaan. Argumentteja nousi sekä puolesta että vastaan. Tässä esseessä pureudutaan eri näkökulmiin tämän asian tiimoilta.

Suomen Journalistiliiton mukaan ”Suomessa sananvapaus on turvattu perustuslaissa ja Euroopan ihmisoikeussopimuksessa. Sananvapaudella on keskeinen rooli demokraattisessa yhteiskunnassa. Sananvapauteen kuuluu mielipiteiden ilmaisu, vastaanottaminen ja jakaminen ilman ennakollista puuttumista. Sananvapauteen kuuluu kärjekkäiden, provosoivien ja jopa loukkaavien ilmaisujen esittäminen, kunhan ei ylitetä sitä, mitä voidaan pitää yleisesti hyväksyttävänä.” Tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa on jokaisella oikeus tuoda oma mielipiteensä esiin, oli sitten mitä mieltä tahansa. Sananvapauteen kuuluu kuitenkin myös vastuu. Sananvapaus ei tarkoita sitä, että saa sanoa mitä tahansa, sillä myös yksilön kunnia sekä yksityiselämä on turvattu perustuslailla. Tämä on hyvä pitää mielessään, kun käyttää sananvapauttaan. Ilmaisemalla oman mielipiteensä liian kärkkäästi, yksilöä tai ihmisryhmää loukkaavasti, voi syyllistyä kunnianloukkaukseen.

Kun puhutaan vaaleista, on päivän selvää, että vaalikentältä kuulee jos jonkinlaisia vaalislouganeita tai lausuntoja. Mielipiteitä kuullaan laidasta laitaan, enemmän tai vähemmän kärkkäästi. Monien vaalislouganien tehtävänä on kalastella ääniä, eli saada äänestäjät äänestämään kyseistä ehdokasta, vaikka monesta muusta asiasta ehdokas olisikin eri mieltä äänestäjien kanssa. Eduskuntavaaleissa aihepiirikin on hyvin laaja. Sen vuoksi ehdokkaiden on turha ottaa kantaa jokaiseen asiaan, ja sen vuoksi ehdokkaat monesti keskittyvät yhteen tai kahteen aiheeseen, johon ottavat jykevästi kantaa. Näin saadaan se ihmisryhmä, joka on ehdokkaan kanssa samaa mieltä kyseisestä aiheesta, aktivoitua ja äänestämään.

Ehdokkaiden vaalikampanjoissa näkyy myös hyvin se, kuinka sananvapautta käytetään äärimmilleen hyödyksi. Parhaana esimerkkinä toimii maahanmuuttokeskustelu. Maahanmuutto jakaa hyvin paljon mielipiteitä koko kansan keskuudessa, kuten ehdokkaidenkin keskuudessa. Moni ehdokas tuokin kampanjassaan esille oman kriittisen näkökantansa maahanmuuttoon liittyen. Mutta voiko ehdokas tuoda kampanjassaan esille mielipiteensä siitä, kuinka maahanmuutto pitäisi lopettaa kokonaan ja rajat pitäisi sulkea? Kyllä voi, sillä se ei vielä riko sananvapautta. Tällaisia vaalikampanjoita näkee itseasiassa todella paljon, kun vaan jaksaa tutkia eri vaalikampanjoita. Vaalit ovat sen lisäksi hyvin paljon esille koko talven ja kevään ajan, ja sen vuoksi uskon, että mikäli jonkun ehdokkaan vaalikampanja tai mielipiteiden esittäminen rikkoisi sananvapautta, siihen puututaan hyvin nopeasti.

Mutta käydään sitten itse pihviin kiinni. Onko kaikki ehdokkaat tervetulleita Proakatemian omaan vaalitenttiin, vaikka jotkin kannanotot olisivat esimerkiksi joitakin opiskelijoita vastaan? Onko oikein kutsua kansainvälisen koulun järjestämään vaalitenttiin maahanmuuttokriittinen ehdokas? Asia ei ole niin yksinkertainen kuin äkkiseltään ajattelisi. Eräs keskustelussa noussut näkökulma kyseenalaisti sitä, kannattaa antaa tietyille ehdokkaille mahdollisuus jakaa Proakatemialla mielipiteitään, jotka sotivat joitakin Proakatemian perusasioita kuten kansainvälisyyttä tai esimerkiksi etnistaustaisten henkilöiden pukeutumisen vapautta vastaan. Ajatuksena ymmärrän näkökulman hyvin. Mutta kun pohtii, mikä on vaalitenttien tehtävä, ei asiaan ole mielestäni kuin yksi oikea vastaus. Vaalitenttien tehtävä on antaa ehdokkaille foorumi tuoda omia kantojaan ja näkökulmiaan äänestäjien tietoisuuteen, jotta äänestäjät pystyisivät tekemään mahdollisimman optimaalisen päätöksen siitä ketä haluavat äänestää. Vaalitentit antavat myös perinteisiä vaalimainoksia paremmin äänestäjille mahdollisuuden haastaa ehdokkaita. Tätä kautta äänestäjät voivat myös pyytää ehdokkailta mielipiteitä asioihin, jotka eivät ole heidän kampanjoissaan nousseet esille. Tästä syystä on mielestäni tärkeää, että vaalitenteissä on edustettuna mahdollisimman monta eri puoluetta sekä näkökantaa. Vain kuulemalla eri näkökulmia, voi äänestäjä tehdä valintansa ketä äänestää.

Tämän kaiken lisäksi, Proakatemia on jo sen verran iso yhteisö, että mikäli itse ei kokisikaan tiettyä ehdokasta tai puoluetta omakseen, saattaa yhteisöstä löytyä henkilö, joka taas haluaakin juuri tätä kyseistä puoluetta tai ehdokasta äänestää. Se että Proakatemialla alamme rajoittamaan tiettyjen mielipiteiden esille tuloa, vie koko yhteisöä vain kauemmas tasa-arvosta ja sananvapaudesta, vaikka osa mielipiteistä ei olisikaan enemmistön kannattamia. Lopuksi haluan vielä todeta sen, että uskon että jokainen Proakatemian yhteisöön kuuluva on sen verran älykäs, että osaa tehdä oman äänestysvalinnan täysin omien arvojen ja mielipiteiden mukaan, eikä vain äänestä sitä, joka pitää eniten meteliä. Olkaa siis avoimia kaikelle tiedolle mitä saatte kerättyä ennen vaaleja. Vain siten saat perspektiiviä asioihin, ja tiedät ketä äänestää tai ketä et ainakaan halua äänestää.

Lähteet:

Suomen Journalistiliitto. N.D. Sananvapaus ja -vastuu. https://journalistiliitto.fi/fi/pelisaannot/sananvapaus/

Kommentoi