Tampere
30 Nov, Monday
-1° C

Proakatemian esseepankki

Kuka olen tiimipelaajana?



Kirjoittanut: Marianna Käpynen - tiimistä Evision.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Kuka olen tiimipelaajana?

Melko varhaisessa vaiheessa elämäni polulla, olen päässyt osakseni jonkinlaista tiimiä. Ensimmäiset tiimini ovat olleet harrastusten puolesta, kuten kuoro. Osana kuoroa minun tuli olla läsnä harjoituksissa, konserteissa ja se oli minun vastuullani osata laulettavat laulut, jotta esitys ei menisi minun takiani pilalle. Voisi sanoa, että tiimityöskentelyn näkökulmasta, olen saanut pohjan tiimityöskentelystä juurikin kuorosta sekä vietettyäni yhdeksän vuotta musiikkiluokalla.

Hakiessani Proakatemiaan, halusin tietoisesti hakea koulutuslinjalle, jossa taitojani tiimipelaajana koetellaan toden teolla, koska halusin kehittyä siinä. Odotukseni ovat täyttyneet, mutta samalla näkökantani omasta roolistani tiimissä on muuttunut. Toisinaan olen kokenut sen olevan huono asia, mutta tällä hetkellä näen sen rikkautena, joka on auennut minulle tiimimme Evisionin kautta.

Alussa, ennen kuin meidät jaettiin nykyisiin tiimeihin, näin oman roolini tiimissä melko selkeästi. Edellisten työpaikkojen sekä kaveripiirien perusteella luokittelin itseni hyvin luovaksi ja sponttaaniksi tiimikaveriksi. Olin usein se, joka pienenkin ärsykkeen myötä kehitteli uusia ideoita ja toisinaan vei ne myös käytäntöön. Koin, että minua motivoi usein kehut onnistuneesta työstä ja halusin usein miellyttää muita omalla kädenjäljelläni. Ravintolamaailman jäädessä taakse koin, että olen hyvä ja osittain asiantunteva siinä, mitä ruokaan ja sen tekemiseen tulee. Sen lisäksi usean vuoden myyntityö loi pohjan ajattelumallilleni siitä, että olen myös hyvä myymään tuotteita asiakkaille.

Nyt aikaa on kulunut lähes vuosi siitä, kun asetuin osaksi täysin uudenlaista tiimiä. Näin jälkikäteen miettiessäni huomaan, että alussa toin hyvin vahvasti esille niitä rooleja ja muotteja, mihin olin aiemmin asettunut ja mahtunut. Halusin olla mukana päätösten teossa ja melko usein myös pajoissa huomasin, että olen yksi niistä, jotka puhuvat paljon eikä huomaamattaan anna suun vuoroa muille tiimiläisille. Minulla oli myös kova halu tuoda omia ideoita esille, tilanteesta tai ympäristöstä riippumatta. Voisi sanoa, että silloin ideat tuli oksennettua melko hätäisesti ja tämä on luultavasti yksi syy, miksi osaan niistä ei reagoitu kuin hymähdyksellä ja vienolla hymyllä.

Jos olen täysin rehellinen, koen muuttuneeni jo tämän menneen vuoden aikana melko radikaalisti pääni sisällä ja se näkyy myös tiimiläisilleni. Kun muutos alkoi tapahtua, koin oloni todella ahdistuneeksi. Minusta tuntui siltä, ettei pääni sisällä ollut enää se sama ääni, joka sieltä minulle on höpötellyt viimeiset kaksikymmentäkaksi vuotta. Siellä puhui ääni, joka oli alkanut muokkautua ympäröivien ärsykkeiden toimesta ja joka ei minulle ollut entuudestaan tuttu. Tämä omien ajatusten ja äänien uudelleen muotoutuminen aiheutti minulle toisinaan melko pahojakin kasvukipuja ja koin, etten ollut osa tiimiä. Miten voisin olla osa tiimiä, jos mielessäni en ollut osa itseäni? Näinä kyseisinä aikoina harkitsin myös vahvasti jättäytymistä pois tiimistämme, koska koin, ettei omaamani vahvuudet olleetkaan enää minun ja en myöskään kokenut, että minulla olisi jotain annettavaa tiimimme hyväksi.

Kesällä kuitenkin huomasin, ettei kyse ollut siitä, etteikö minulla olisi annettavaa. Kyse oli levosta ja sen merkityksestä henkilökohtaisessa palautumisessa. Kalenterin tyhjentyessä, mieleni pääsi lepäämään eikä ollut tarvetta olla koko ajan super innovatiivinen ja hääräillä päiviä monien ihmisten ympäröimänä. Tästä seurasi positiivinen asia: akkujen uudelleen latautuminen. Tämä oli minulle uutta, koska olen aina ollut ihminen, joka jaksaa painaa aamusta yöhön, eikä se ole vaikuttanut radikaalisti mielialaani. Yhtäkkiä huomasinkin, että minä olenkin se, joka kaipaa taukoa tekemiseltä ja menemiseltä ja haluaa tilalle omaa aikaa ja lepoa. Opin itsestäni sen, ettei ympärilläni voi olla monia ärsykkeitä jatkuvalla syötöllä, mikäli haluan luovuuden kukoistavan pääni sisältä.

Lepo ja sen tärkeys oli siis ensimmäinen asia, joka minulle aukesi kesäloman aikana. Sen lisäksi huomasin, varsinkin nyt syksyllä palatessamme takaisin akatemialle, ettei kaikkea tarvitse sanoa ääneen, mitä mielessä pyörii. Alkuun koin sen vahvuutenani, että osaan ja pystyn puhumaan asioista, mutta kokiessani ulkopuolisuuden tiimissämme, en enää halunnut tuoda itseäni esille vaan jättäydyin taka-alalle. Alkuun se oli kohdallani todella kuormittavaa, koska olen ihminen, joka rakastaa keskustella asioista ja viedä niitä syvällisemmiksi. Muutamien viikkojen jälkeen, kun olin ollut tottunut hiljaisuuteen itseni kanssa, huomasin ajattelevani vähitellen eri tavalla. Se ei tarkoita, ettei minulla olisi sanottavaa tai mielipidettä, mutta nykyisin tarvitsen enemmän aikaa itseni kanssa ideoiden jalostamiseen.

Mitä myyntiin tulee kohdallani, niin rakastan sitä yli kaiken! Tai ainakin rakastin. Tämä tiimimme kanssa vietetty aika on toisinaan saanut minut turhautumaan aiheesta myynti, koska mielestäni asiaa ei käsitellä tarpeeksi laajasti. Tämäkin turhautuminen johti ajatukseen pääni sisällä siitä, miksei esimerkiksi myyntiä ja asiakaspalvelua voisi yhdistää eikä aina tarvitsisi puhua ainoastaan myynnistä? Tämän ajatuksen pohjalta olen saanut uusia oivalluksia, ajatuksia ja ideoita, joita toivon tuovani mahdollisimman paljon tiimiläistemme keskuuteen. Tässäkin tilanteessa, turhautuminen auttoi minua pohtimaan asiaa täysin uudella tavalla ja ajattelemaan myynnillisen asiakaspalvelun puolesta.

Halusin tehdä tästä tekstistä melko pohdiskelevan ja kertoa lähtökohtia ajatuksilleni, koska ilman niitä, muutosta voisi olla haastavampi ymmärtää. Se jos en syty puhelinmyynnistä, ei kerro minusta sitä, ettenkö nauttisi ja tykkäisi myynnistä. Kohdallani se tarkoittaa sitä, etten halua kohdata asiakasta puhelimen tai sähköpostin avulla, vaan kasvotusten. Myöskään se, jos olen hiljainen, ei tarkoita sitä, ettenkö miettisi ja myös tekisi asioita tiimimme eteen. Hiljaisuus kohdallani tarkoittaa sitä, ettei mielessäni ole niin painavaa asiaa, jolla haluaisin viedä kaikkien aikaa.

Kaikki tämä edellä mainittu muokkaa jo osittain kuvaa siitä, millainen olen tiimipelaajana. En kuitenkaan tuonut esille sitä, että minulle kaikkien viihtyvyys on todella tärkeää. Voi osan korvaan kuulostaa jeesustelulta, mutta jos jollain meidän tiimissä on huono olla, niin silloin myös minulla on paha olla. Olen tiimipelaajana toisia tsemppaava ja haluan toisinaan haastaa ajattelemaan uudella tavalla, koska se on myös minun keinoni päästä keskustelussa pintaa syvemmälle ja sitä kautta antaa enemmän irti itsestäni koko tiimille. Olen myös sitoutunut siihen, mistä oikeasti tykkään ja missä koen onnistumisen tunteita. Tämä on piirre, joka on auennut toisinaan tiimille ehkä hieman huonossakin valossa, koska se mistä tykkään, siitä en tule luopumaan painostuksen alla.

Vaikken ole vielä tarttunut kirjaan nimeltä ”idiootit ympärilläni”, olen melko varma keltaisuudestani. Se näkyy käytöksessä siten, että olen tunnetiloiltani melko heilahtelevainen ja minut saa mukaan, mikäli asian esittää oikealla energialla. Samalla kun tuo heittäytyminen ja innostuminen keltaisuuden nimissä on hyvä asia, olen hiljattain tiedostanut myös sen varjopuolen. En väitä, että piirre löytyy jokaisesta keltaisesta ihmisestä, mutta itse olen siihen taipuvainen. Tämä varjopuoli on herkkä negatiivisuuteen tarttuja. Se on piirre, joka tuo mukanaan paljon energia vajetta ja jota herkästi tartutan muihin. Avautumisillani epäkohdista ajattelen vieväni tiimin yhteishenkeä eteenpäin, mutta toisinaan ulosantini vuoksi koen, että sanani ja tekoni nähdään tiimiä jollain tavalla hajottavana tekijänä. Tämä on piirre, jota haluan työstää tiimipelaajana ja haluan olla siitä avoin, jotta voin päästä siitä yli.

Uskon, että vahvuuteni tiimipelaajana on ehdottomasti epämiellyttävien asioiden tekeminen ja näin myös toivottavasti osaksi esimerkillä johtaminen. Minulla on toisinaan kova tarve tehdä asiat omalla tavallani, ja siinä onnistuttuani haluan kuulla siitä kiitosta ääneen. Alkuun ajattelin, että kiitoksen vaatiminen on itsekästä ja se on sanomattakin selvää, että ihmiset ovat kiitollisia vaikkeivat he sanoisikaan sitä ääneen. Tämä on kuitenkin seikka, joka motivoi minua ja auttaa minua pääsemään irti riittämättömyyden tunteesta, joka toisinaan vaivaa minua tiimipelaajana juurikin meidän tiimissä. Uskon kuitenkin, että valoa on tunnelin päässä palautteen muodossa. Tämä on myös asia, jota haluan tiimipelaajana viedä eteenpäin. Koen, että matkani hyväksi tiimipelaajaksi on vasta alussa ja haluan antaa matkalle sen tarvitseman ajan.

Kommentit
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close