Tampere
13 Aug, Saturday
25° C

Proakatemian esseepankki

Kuka mä ihan oikeasti olen?



Kirjoittanut: Lotta Lehtikevari - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
-
Useita lähteitä
Esseen arvioitu lukuaika on 5 minuuttia.

”Tänään mä aattelin kertoo teille, et millanen tyyppi musta on oikeen tullut tän viimesen 25 vuoden aikana…” 

Näin aloittaa videonsa juuri 25 vuotta täyttänyt Youtubettaja Miisa Rotola-Pukkila. 17.1.2020 julkaistu video kulkee mielenkiintoisella otsikolla; ”Jännittää julkaista tämä… Kuka mä ihan oikeesti oon?”. Videolla monia vuosia videoita tuottanut, some-työtä tekevä Miisa jakaa aluksi ajatuksen siitä, miten usein nykyisessä yhteiskunnassamme työ tai koulutus määrittää meidän identiteettimme (Rotola-Pukkila, 2020). Tämän jälkeen hän päätyy kertomaan rehellisesti, tittelit unohtaen kuka hän oikeastaan onkaan.

”…Mä meinasin aloittaa siitä, että mä oon somevaikuttaja tai tubettaja tai että mä opiskelen puheviestintää. Mut sit mä aloin miettiin sitä, että kuka mä oikeesti oon, jos kaikki meriitit ja tittelit riisutaan pois. Kuka mä oon, jos ei oteta huomioon instagram-seuraajia tai youtube-videoita tai cv:tä tai tutkintotodistusta.”

Olen seurannut Miisan Youtube-kanavaa sekä some-kanavia jo hyvän tovin. Monet kerrat olen saanut sen ihanan samaistumisen tunteen Miisan videoita katsellessa ja huomannut käyväni läpi myös saman tyylisiä tunteita ja ajatuksia elämässäni. Kun katsoin kyseisen videon, tunsin paljon hämmennystä, mutta huomasin myös inspiroituvani. Ajatus siitä, ettei saavutukset määrittäisivätkään sitä, olenko arvokas ihminen vai en, tuntui todella lohduttavalta. Ajatukseen oli helppo tottua, kun sen kertoi ihminen, jonka sisällöstä on vaikuttunut jo pitkän aikaa. Tämän videon katsominen ei olisi voinut tulla parempaan saumaan.

Niin kutsuttu self-love ja omasta hyvinvoinnista huolen pitäminen ovat olleet teemoina pinnalla jo pitkään. Itse olen havahtunut aiheen tärkeyteen vasta viimeisen vuoden aikana. Järkyttävän kiireisten vuosien ja melkein loppuun palamisen jälkeen, se on ollut ihan pakollista. Olenkin viimeaikoina paljon pohtinut itseni arvostamista, sekä yksin, että ammattiavun kanssa. 

Loma on nyt alkanut, kesä on täällä ja olen huomannut silti potevani huonoa omatuntoa rentoutumisesta ja ajan ottamisesta vain itselleni. Vaikka olen paiskinut töitä pitkän kevään, miksi en näe, että ansaitsen vain olla hetken aikaa? Olenko vain niin työnarkomaani vai pelkäänkö kenties, mitä tapahtuu, kun jäänkin hetkeksi paikoilleen ajatusteni kanssa?

Olen todennut, että vaikeuksia aiheuttaa minulle juuri se, että olen aina rakentanut identiteettini sen ympärille, mitä olen tehnyt tai saanut aikaan. Oleillessa ja makoillessa, vaikka se kuinka hyvää tekisikin ja kuinka sallittua olisikin, minusta tulee kiukkunen ja ärsyyntynyt. Yhtäkkiä en enää tiedäkkään kuka olen. Siltä se ainakin tuntuu. En tiedä, mitä pitäisi tehdä, kun työ tai vaikkapa kämpän siivoaminen ei olekkaan määrittämässä minua arvokkaaksi ihmiseksi. Mutta kenelle oikeastaan yritän uskotella olevani arvokas?

Tämä on todellinen ongelma. En usko olevani asian kanssa myöskään yksin. Maailmassa, jossa elämme tällä hetkellä, on paljon vikaa. Määritämme itseämme ja toisiamme jatkuvasti sen mukaan, mitä saamme aikaan tai mitä työtä teemme. Reetta Räty kirjoittaakin kolumnissaan ”Kokeile tätä: esittele itsesi mainitsematta ammattiasi”, että ihminen todella lokeroidaan helposti sen mukaan, mitä hän tekee työkseen (2018). Usein me ihmiset olemme toisillemme vain johtajia, työttömiä, opiskelijoita, filosofeja tai projektipäälliköitä. Ja jos ammatit pudotetaan pelistä pois, saatamme olla vain jonkun tyttäriä tai toistemme kollegoja. Huomaammeko edes, mitä oletamme sen perusteella, mihin yhteiskunnallisiin asemiin toiset ovat päätyneet tai olleet päätymättä? Jos kokeilisimme erilaista lähestymistapaa, saattaisimme huomata, että esimerkiksi kuuntelisimme toisiamme eri tavalla, kun emme heti aluksi asettaisi itseämme tai muita lokeroon.(Räty, 2018)

Ei ole ihme, että kasvamme arvostamaan tekemiämme ja saavuttamiamme asioita enemmän, kuin vaikka omia luonteenpiirteitämme. Jenni Alexandrova sanoo blogi-kirjoituksessaan ”Kuka olet, jos et ole yhtään mitään?”, meidän elävän maailmassa, jossa ihmisarvo määräytyy rahan, vallan ja kontaktien perusteella (2018). Tällöin titteleistä voi olla pelottavaa luopua. Koen kärsiväni itse tästä valtavasti. Kasvamme puhtoisina lapsina, mutta lopulta olemme keskellä suurta rakennusprojektia, jonka tavoitteena on yhteiskuntakelpoisuus (Alexandrova, 2018). Se, että palvomme todistuksia ja kirjaamme linkkariprofiiliin toinen toistaan hienompia titteleitä on kuitenkin lopulta vain yhden tärkeän kysymyksen välttelyä; Kuka minä olen? ”Siinähän se lukee, todistuksessa!” kirjoittaa Alexandrova. 

Riittäminen itselleen ilman todistuksia, stipendejä tai vaikkapa viikottaista siivouspäivää voi olla iso ja järkyttävän vaikea asia saavuttaa. Jaana Toppari kirjoittaa artikkelissa ”Riitätkö itsellesi ilman ammatti-identiteettiä?”, että monilla ihmisillä on pakonomainen tarve määrittää itsensä työn kautta. Moni kertoo työstään esimerkiksi luodakseen itsestään vakuuttavan kuvan ja saadakseen kunnioitusta (Toppari, 2018). Huomaan ainakin itse joskus tekeväni tätä. Korvaan syvää riittämättömyyden tunnetta sisälläni jakamalla kaikkea, mitä olen saavuttanut. Mutta lopulta huomaan aina, että en yritä vakuuttaa ketään muuta, kuin itseäni. Sehän tässä kaikessa onkin huolestuttavinta.

En ole maailman armollisin ihminen itselleni, tai edes muille. Siksi halusin haastaa itseni kirjoittamaan tämän esseen. Yllä mainitut ongelmat ovat tosia ja vaikeuttavat elämää todella paljon. Haluan oppia näkemään itseni arvokkaana, myös kun lepään tai teen jotakin vain huvin vuoksi. Silloinkin, kun vain yksinkertaisesti hengitän. Haluan olla lokeroimatta muita ihmisiä yhtälailla. Kun opin kysymään muilta, mikä heille on tärkeää sen sijaan, että tiedustelen työpaikkaa, opin myös pohtimaan, mikä minulle on tärkeää. Kun kaikki näemme toisemme arvokkaina ilman titteleitä tai saavutuksia, voimme kaikki paremmin ja saavutamme jotain paljon parempaa yhdessä. Jotain hienompaa, kuin jokaisen oma linkedin-profiili voi kertoa. 

 

Joten eiköhän aloiteta alusta…

 

Moi! Mä oon Lotta. Lotta Emilia Lehtikevari.

Mä oon tosi herkkä tyyppi! Mun päässä liikkuu todella paljon ajatuksia ja mä prosessoin tilanteita tosi syvällisesti. Välillä mä ajattelen vähän liikaakin ja silloin mun pää menee ihan sekasin. Aika usein mä tarvitsenkin aikaa siihen, että voin vain makoilla sängyssä, olla hiljaa ja itkeä. Usein tarviin myös jonkun puhumaan mulle, kun meen paniikkiin. Mä oon tosi tunteellinen. Koen olevani myös tosi empaattinen. Innostun ja eläydyn voimakkaasti. Se on ihanaa, mutta välillä myös tosi rankkaa.

Mä oon aina ollut tosi kunnianhimoinen ja tunnollinen. Mulla on myös tosi korkeat odotukset itselleni. Teen aina kaiken niin hyvin kun pystyn ja oon tosi tarkka. Mä rakastan suunnittelua ja välillä mua harmittaa, jos asiat ei meekkään, niin kuin suunnittelin. Pyrin kontrolloimaan lähes kaikkea mun ympärilläni. Viime vuosina mä olen ymmärtänyt, ettei kaikkea kuitenkaan voi kontrolloida eikä se ole tervettä pidemmän päälle. Nyt mä opettelen olemaan armollisempi itselleni ja päästämään irti. Ei kaiken elämässä tarvitse olla niin vakavaa.

Mulla oli ihana lapsuus. Mun herkkyyttä ei kuitenkaan täysin ymmärretty ja oon kasvanut vähän epävarmaksi. Oon opetellut iloitsemaan onnistumisista ja näkemään itseni positiivisessa valossa, vaikka haluankin kehittyä monessa monessa asiassa. Oon löytänyt tasapainon liikkumiseen. Ennen se oli mulle pakkomielle. Nyt teen sitä vain siksi ja siten, että mä voin hyvin. Mä rakastankin liikuttaa mun kehoa musiikin tahdissa, eli tanssia. Se on mulle, kuin terapiaa. Silloin mä en mieti mitään.

Mun ulkonäössä pidän eniten mun isoista silmistä. Tykkään myös olla pieni, vaikka ennen olin siitä epävarma. Mun keho on ihmeellinen, vaikka välillä mulla onkin vaikeuksia kuunnella, mitä se tarvitsee. 

Mä oon rakastunut ja se on ihanaa. Vielä vähän aikaa sitten en uskonut, että mua voisi rakastaa ja totuttelen ajatukseen edelleen. Mun on välillä vaikeaa luottaa ihmisiin, mutta koen, että nyt mun ympärillä on paljon ihmisiä, jotka auttaa mua oppimaan siihen uudestaan. Oon just oikeessa paikassa.

Ihmissuhteet tuovat kuitenkin mukanaan myös pinnalle omat haavat. Mulla on usein vaikeuksia olla itseni tukena ja saatan laittaa liikaa painoarvoa toisten tuelle. Silloin mulla on tapana vähän sysätä elämäni toisen käsiin ja hylätä itseni. Tämän kanssa työskentelen ja koitan löytää asiaan tasapainoa.

Oon tosi kiinnostunut muista ihmisistä ja erilaisista tarinoista. Mä inspiroidun toisista tosi paljon. Mä ihailen ihmisiä, jotka hymyilee paljon ja nauttii pienistäkin jutuista. Sosiaaliset tilanteet kuitenkin väsyttää mua tosi paljon. Toisten ihmisten mielialat vaikuttaa muhun paljon ja mulla on tapana huolestua helposti. Mä en myöskään tykkää olla huomion keskipisteenä. Paitsi, jos mä tanssin… 

Mä en voi sietää ylimielisyyttä. Mikään muu ei ärsytä mua niin paljon, kuin kehuskelu ja oman edun tavoittelu kaikessa. En myöskään pidä bisnesmaailmasta, jossa kylmyys ja itsekkyys tarkoittaa sitä, että voi menestyä. Mä en halua olla ilkeä kenellekään. Mun mielestä se, miten kohtelee ihmisiä, joilla ei ole sulle itselle mitään ”annettavaa”, kertoo paljon.

Viimeisten vuosien aikana mun elämää on alkanut häiritsemään monenlaiset mielenterveysongelmat. Oon kuitenkin rohkaistunut ja hankkinut niihin apua. Opin kokoajan itsestäni lisää. Mä haluan olla onnellinen ja se motivoi mua käsittelemään erilaisia vaikeitakin tunteita. 

Tämä essee ja tämä teksti on mulle myöskin yksi askel lähemmäs hyvinvointia. Nää kaikki asiat, jotka kirjoitin, on tosi hienoja juttuja. Opin, että mussa on paljon arvostettavaa. Tekeminen ei määritä mua. Mä pysyn tällaisena ihmisenä, vaikka tekisin mitä. 

 

Tämän haluan sanoa vielä sulle…

 

Videonsa lopussa Miisa Rotola-Pukkila kertoo, että kyseinen video on myös kirje vanhemmalle hänelle. 

”Tää oli mun kirje myöskin tulevaisuuteen, koska ois tosi mielenkiintoista vanhempana katsoa, minkälaisessa tilanteessa mä olen ollut 25-vuotiaana…” 

Mä toivon, että myös sä mietit, kuka sä oikeasti olet, kun riisutaan pois työt, tittelit, saavutukset ja nimikkeet. Se, jos joku saa arvostamaan itseään sellaisena kuin on. Ainakin mulle kävi niin ja siksi alun perinkin halusin tämän esseen kirjoittaa. Kun lausuu ääneen, mitä kaikkea itsessä oikeastaan onkaan, ymmärtää, ettei niistä titteleistä luopuminen olekaan niin pelottavaa. 

Seuraavan kerran, kun sä kohtaat uuden ihmisen, koeta myös pysähtyä kuuntelemaan ja juttele jostakin muusta, kuin työ-kuvioista. Näe ihminen arvokkaana, ilman, että hänen on pitänyt saavuttaa jotakin, minkä yhteiskuntamme on määrittänyt arvokkaaksi. Se ei ole koko totuus meistä. 

Kuka sä oikeastaan olet? Koska se riittää.

 

 

Lähteet:

Kommentit
  • Arttu Asunta

    Mahtavan rehellinen essee! Kiitos Lotta. 🙂

    Tää on mun mielestä tosi iso asia nykypäivänä. Kiire ja tehokkuus vallitsee, suhteet ja tittelit vaikuttaa siihen, keitä me ollaan ja mitä muut meistä ajattelee. Muut tuomitsee ja jopa rakentaa ensivaikutelman pelkän tittelin kuullessaan. “Jaa se on joku toimitusjohtaja, varmaan aika mulkku.” Tai “ai se on vaan joku sihteeri, phyh, pomon tossun alla.” Ihan kauheeta!

    Tykkään välillä miettiä, millainen henkilö esimerkiksi joku kuuluisa ja menestynyt urheilija on vapaa-ajalla, perheen kesken. Heittääkö se huonoja dad-jokeja, muistaako se laittaa vessan kannen alas käynnin jälkeen, laulaakohan se suihkussa? Ihmisiähän me ollaan kaikki! Sitä jotenkin rakentaa itselleen sellaisen myytin, että menestyneet ihmiset ja erilaiset tittelit rakentaa jonkinlaisen korkean lasitalon, jonne otetaan vain tietynlaiset ihmiset. On hassua, miten sitä aina toisinaan ymmärtää, että siellä on ihan tavallisia ihmisiä. He käyvät kaupassa, vessassa, nukkuvat, syövät, urheilevat ja nauttivat samanlaisista, kuin kuka tahansa muukin.

    Erilaisuuden ja inhimillisyyden ymmärtäminen tulee korostumaan tulevaisuudessa entisestään, joten tässä ollaan kyllä asian ytimessä! Oli ilo lukea tämä essee, kiitos vielä. 🙂

    14.12.2020
Post a Reply to Arttu Asunta cancel reply

Add Comment
Loading...

Vastaa käyttäjälle Arttu Asunta Peruuta vastaus

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close