


Kuinka tehostaa sosiaalisessa mediassa näkyvyyttä
Esseen tyyppi: / esseepistettä.
Luin mielenkiintoisen artikkelin, jonka oli laatinut Hootsuiten johtava kasvu- ja markkinointijohtaja Roger Graham. Artikkeli kertoi, kuinka voit neljää yksinkertaista sosiaalisen median vaihetta seuraamalla kehittää uraasi.
1. Tunnustettu asiantuntijuus
Päätä markkinarako, jonka haluat vallata ja tee itsestäsi näkyvä siellä, muista erottua joukosta.
2. Sisältö
Tee yksinkertaista seuraamisestasi. Päivitä sosiaalista mediaa tasaisin väliajoin, mutta älä kuitenkaan niin usein että seuraajiesi etusivu täyttyy pelkästään sinun postauksistasi.
3. Laajentaminen
Seuraavaksi suositellaan töiden jakamista usealle eri alustalle. Tämä siitä syystä, että pystyt tavoittamaan uuden yleisön. Mielestäni on kuitenkin erityisen tärkeää pysyä vain alustoilla, jotka tukevat toimintatapojasi ja tavoitteitasi. Mikäli sinulla on useita eri sosiaalisen media kanavia käytössä, niin pidä huoli, että resurssisi riittävät toteuttamaan kohdat 2 ja 1. Itse olen joutunut karsimaan joistakin kanavista, sillä en pystynyt tuottamaan asianmukaista sisältöä tasaisin väliajoin, sillä aikaa on kuitenkin päivässä vain rajallinen määrä.
4. Sitoumus
Graham muistuttaa vielä lopuksi siitä mikä on sosiaalisen median tarkoitus, olla sosiaalinen. Osallistu muiden tuottamaan sisältöön ja anna näkemyksiä. Näin tavoitat oman verkostosi ulkopuoliset henkilöt.
Mielestäni pointit oli koottu hyvin yhteen ja ne täydentävät toisiaan. Ajattelen kuitenkin niin, että ainoastaan niitä kanavia jotka tunnet itsellesi luontevaksi, tulisi käyttää, jotta voit näyttää olevasti aito.
Linkki: https://www.linkedin.com/pulse/kuinka-tehostaa-sosiaalisessa-mediassa-n%C3%A4kyvyytt%C3%A4-henri-roivas/?published=t
Lähde: https://www.cnbc.com/2018/04/19/social-media-for-career-advancement-professionals.html