Tampere
05 Dec, Saturday
2° C

Proakatemian esseepankki

Kuinka saada asioita tehdyksi?



Kirjoittanut: Tuomas Aro-Heinilä - tiimistä Eventa.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Kaikilla meistä on 24 tuntia vuorokaudessa aikaa tehdä juuri sitä, mitä haluamme. Mihin käytämme aikamme? Teemmekö täysin turhanpäiväisiä asioita saavuttamatta mitään. Olen jo pitkään pohtinut kuinka omaa tehokkuuttaan voi nostaa.

Dan Lok kertoo videollaan (2018) kuinka hän saa tehtyä enemmän yhdessä päivässä kuin useimmat meistä kuukaudessa. Väite on kova, mutta onko se mahdollinen?

Eventan viikkopalavereissa maanantaisin on käyty tammikuun lopulta lähtien läpi jokaisen kohdalla mitä onnistumisia ja epäonnistumisia oli viime viikolla ja mitä tavoitteita on tulevalle viikolle. Monesti lista ei ole kummoinen. Tein seurannan tämän vuoden seitsemältä ensimmäiseltä viikolta. Saavutusten määrän keskiarvo oli n. kahden asian luokkaa. Tähän lukuun kuului vielä joitakin epämääräisiä saavutuksia ja en ottanut huomioon ihmisiä, joilla ei ollut saavutuksia kyseisinä viikkoina lainkaan. Totuus on siis lähempänä yhtä kuin kahta.

Jos viikossa saa tehdyksi yhden tärkeän asian, tekee se kuukaudessa n. neljää asiaa. Tältä kannalta ajateltuna voi olla, että joku saa yhdessä päivässä enemmän aikaan kuin toinen kuukaudessa. Miten meistä silti tuntuu siltä, kun emme saisi mitään aikaiseksi?

Meillä on viha-rakkaus.-suhde kiireeseen. Toisinaan se saa meidät hermoromahduksen partaalle, kun taas joskus se antaa meille toivoa siitä, että teemme oikeasti jotain. Pakkohan se on olla niin. Koko ajan on kiire. Karoliina Kovalainen kirjoittaa uupumuksestaan Proakatemian esseepankkiin. Hän on painanut kovaa päivää ja tuntuu ettei mikään riitä. Tästä voisi tehdä päätelmän, että kova työnteko tai työnteon määrä aiheuttaa uupumusta . Proakatemialla monesti puhutaankin näin. Ollaan huolissaan, jos joku kertoo tekevän paljon. Ainakin minusta ollaan oltu huolissaan. Kovan työnteon ja uupumisen välillä on suurta korrelaatiota, mutta en uskaltaisi väittää sitä syy-seuraus-suhteeksi. Olen huomannut, että mitä syvemmin rakastan tehdä jotain, sitä vähemmän se rokottaa olotilaani ja energiaani, pitkälläkin aikavälillä. Toisin on asioissa, joita en millään halua tehdä, joista haluaisin päästä eroon. Niiden tekeminen pienessäkin määrin saa energiani katoamaan, jos annan niille vallan.

Miten sitten saada enemmän aikaan? Dan ohjeistaa videollaan (2018) omaamaan erittäin selkeän ja kirkkaan kuvan mielessään siitä, mitä aiottu toiminta tuottaa tulosta. Mitä siis saavutan sillä, että teen asian X. Voin pohtia Business Leaderin työtä. Mitä BL saavuttaa sillä, että valmistelee vikkopalaverin esityslistan? Voiko hän tehdä sen nopeammin, jotta saman ajan voisi käyttää jonkun asian saavuttamiseen?

LÄHTEET
Lok D.. 2018. How To Wake Up Early And Get Stuff Done. Katsottu 26.2.2019.
https://www.youtube.com/watch?v=6u2aVQ18g-c

Kovalainen, K.. 2019. Yliväsymyksen kynnyksellä – Sekava matka sekavaan mieleen. Luettu 26.2.2019.
http://esseepankki.proakatemia.fi/ylivasymyksen-kynnyksella/

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close