Tampere
23 Jan, Saturday
2° C

Proakatemian esseepankki

Kuinka päivitän WordPress sivut?



Kirjoittanut: Atte Westerberg - tiimistä Apaja.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Olen vääntänyt opiskelujen aikana kasaan muutamat verkkosivut ja ajattelin jakaa omaa tietoani siitä mitä olen oppinut. WordPress sivujen päivittäminen on yksi niistä asioista jonka luulisi olevan helppoa ja yksinkertaista, mutta todellisuus voi olla aivan muuta. Olen itse repinyt hiuksiani päästäni muutaman kerran tämän takia ja nyt yritän pelastaa sun kauniit kutrit. 

Miksi WordPress sivut tulee päivittää? Suurimpana syynä tähän on tietoturvallisuus riskit. Vanhat sivut joita ei ole päivitetty pitkään aikaan ovat hyvin alttiita tietoturva iskuille. Tällöin käyttäjä tiedot ja sivuille tallennettu data on vaarassa vuotaa vääriin käsiin.

WordPress sivujen päivittämisestä tulee tietää se että välillä vaikka asiat päivitettäisiin oikeassa järjestyksessä, niin silti voi ilmetä joskus jotain odottamattomia vikoja. Tämä johtuu siitä että yleensä WordPress sivuille on asennettu ulkopuolisten tahojen luomia plugineja eli lisäosia. Nämä ovat täysin turvallisia käyttää, mutta niitä päivitellään eri aikoihin kuin WordPressiä, jolloin voi ilmetä yhteensopivuus virheitä uusien ja vanhojen versioiden välillä. Seuraa näitä ohjeita, niin vältyt suuremmalta surulta.

Ennen WordPress sivujen päivittämistä on erittäin tärkeää ottaa varmuuskopio sivuista, jos jotain sattuu tapahtumaan.

 

Kuinka päivitän WordPress sivut?

Sivuja päivitettäessä on aina sama järjestys asioilla.

1. Varmuuskopionti

2. WordPressin päivitys

3. Teeman päivitys

4. Lisäosien päivitys

 

Kuinka otan varmuuskopion sivuista?

Tähän on muutama eri tapa kuinka voit ottaa varmuuskopion, mutta suosittelen ottamaan varmuuskopion hosting palvelun kautta. Itse käytän domainhotellia hosting palveluna ja tässä ohjeet, kuinka otat varmuuskopion domainhotellista.

  1. Kirjaudu sisään hosting palveluun https://www.domainhotelli.fi sivulle.
  2. Kun olet kirjautunut sisään valitse ”HALLINNOI” haluamasi webhotellin kohdalta.
  3. Valitse ”AVAA HALLINTAPANEELI”.
  4. Valitse Omat ohjelmat valikon alta WordPress sivusi.
  5. Valitse alempana kuvassa näkyvä varmuuskopio nuoli.
  6. Valitse alhaalta ”Varmuuskopioi”.
  7. Nyt olet onnistuneesti ottanut varmuuskopion WordPress sivustasi!

 

Kuinka päivitän WordPressin?

WordPressiin julkaistaan uusia päivityksiä silloin tällöin, joten on hyvä aina välillä käydä tarkastelemassa ohjauspaneelissa onko uutta päivitystä tullut. HUOM! Olethan ottanut varmuuskopion ennen kuin päivität WordPressin?

1. Siirry WordPress ohjauspaneeliin. Täällä näet heti ohjauspaneelin etusivulla vasemmassa ylänurkassa jos WordPressiin on ladattavissa uusi päivitys. Valitse ”Päivitä heti”.

2. Valitse ”Päivitä nyt”

3. Päivityksessä mennee jonkun aikaa ja sivu ilmoittaa sinulle kun päivitys on valmis.

 

Kuinka päivitän teeman?

HUOM! Ennen kuin siirryt teeman päivittämiseen olethan ottanut varmuuskopion ja sen jälkeen päivittänyt WordPressin?

1. Valitse WordPress ohjauspaneelin sivu valikosta ”Ulkoasu” ja sen jälkeen ”Teemat”.

2. Katso mikä teema on aktiivinen ja valitse ”Päivitä nyt”

3. Olet valmis!

 

Kuinka päivitän pluginit/lisäosat?

HUOM! Ennen kuin päivität lisäosat olethan ottanut varmuuskopion, päivittänyt WordPressin ja Teeman?

1. Valitse WordPress ohjauspaneelin sivu valikosta ”Lisäosat”

2. Päivitä YKSI lisäosa kerrallaan valitsemalla ”päivitä nyt”. Aina kun olet päivittänyt yhden lisäosan, niin käy sivuilla katselemassa, että kaikki näyttää siltä miltä pitääkin ja mikään ei ole ns. ”räjähtänyt”. Miksi? Jos jonkun lisäosan päivittämisen jälkeen huomaat sivuilla vikoja, niin tiedät että se johtui juuri siitä lisäosasta, jonka viimeksi päivitti. Tämä helpottaa korjaustyötä, kun tiedetään ongelman alkuperä. Seuraavaksi navigoi takaisin ”Lisäosat” valikkoon ja päivitä seuraava lisäosa.

3. Kun kaikki lisäosat ovat päivitetty ja sivuilla ei ilmene virheitä, niin olet valmis!

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close