Olin paljon kuullut kirjasta nimeltä Idiootit ympärilläni- kuinka ymmärtää muita ja itseään. Kirjan on kirjoittanut Thomas Erikson. Alkuun ajattelin kirjan olevan vain tarinaa siitä, minkälaisia ihmisiä on olemassa. Ajattelin kaikkien ihmisten olevan erilaisia ja tämän takia oli vaikeaa uskoa tietynlaisista ihmistyypeistä kertovaa kirjaa. Halusin haastaa itseäni ja päätin lukea kirjan, sillä ajattelin siitä olevan hyötyä tulevaisuuden kannalta. Nyt haluan jakaa oman mielipiteeni tästä kirjasta. 

Kirjassa jaettiin ihmiset karkeasti neljään väriin. Punainen, keltainen, vihreä ja sininen. Alkuun kirjassa oli hyvin määritelty värien perusteella tiettyjä ominaisuuksia mitä tietynväriset ihmiset omaavat. Tuntui helpohkolta lokeroida itsensä tiettyyn väriin. Kirjaa luettaessa kuitenkin oivalsin sen, etten ehkä olekaan vain yhtä väriä. Ajattelin alkuun, että tämän kirjan luettua tiedän miten käyttäydyn ja tiedän miten muut käyttäytyvät. Kirjan nimi vähän hämäsi, sillä ennakkoluuloni kirjasta oli se, kuinka itse on hyvä tyyppi ja muut ovat idiootteja. Tämä ennakkoluulo kääntyi päinvastaiseksi.  

Kirjan luettuani ymmärsin sen, kuinka helposti voi tulla ihmisten kanssa toimeen. Täytyy vain ymmärtää miten he käyttäytyvät. Olen ajatellut, että en tulisi toimeen tietyntyyppisten ihmisten kanssa, mutta nyt ymmärrän, ettei kyse ole siitä tuleeko toimeen. Kyse on enemmän siitä, miten suhtaudun toiseen ihmiseen. En itse pidä esimerkiksi päällekäyvistä ihmisistä. Olen sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, joten koen etten viihdy ihmisen seurassa, joka on sosiaalisempi mitä itse olen. Koen, että viihdyn parhaiten sellaisen ihmisen seurassa, joka osaa kunnioittaa puheenvuoroa ja ymmärtää milloin vasta keskeyttää tai vastata. Nyt kuitenkin kirjan luettuani ymmärrän, ettei kyse ole siitä kumpi on sosiaalisempi. Minun on vain käyttäydyttävä peilaten tähän sosiaaliseen ihmiseen. Jos osaan antaa hänelle tilaa ja aikaa puhua, hän ymmärtää tehdä samaa minulle. Tietyllä tapaa kyse on siis peilaamisesta toiseen ihmiseen. Tilanteen ei tarvitse päätyä väittelyyn tai siihen kumpi puhuu kovemmalla äänellä saadakseen puheenvuoron. Tosin tällaista harvoin omalla kohdalla tapahtuu, mutta ääripäätilanne on tämä. 

 Päähavaintona kirjasta opin sen, miten eri ihmistyypit voi tunnistaa ja miten heidät tunnistaa. Esittelen seuraavaksi kaikki neljä värityyppiä, joiden pohjalta kirjaa on tehty. 

 Ensimmäisenä on punainen. Punaiselle tyypillisiä piirteitä on: ”hallitseva, tarmokas, kunnianhimoinen, lujatahtoinen, määrätietoinen, ongelmanratkaisija, aikaansaava, kilpailunhaluinen, voimakas, utelias, suora, aloitteentekijä, päättäväinen, kärsimätön sekä itsepäinen” (Erikson 2014, 27). Punaiset saattavat olla äkkipikaisia ja kärkkäitä. Punaisista kuvaavia adjektiiveja lukiessa muistin heti muutamia tuttuja, jotka ovat selkeästi punaisia. Itse omaan hieman punaisia piirteitä, mutta ne tulevat esille hyvin harvoin. En siis koe olevani punainen ihmistyyppi. 

 Seuraavaksi käsittelemme keltaisen. Keltaiselle tyypilliset piirteet ovat: ”innostava, ulospäinsuuntautunut, vakuuttava, verbaalinen, avoin, positiivinen, empaattinen, optimistinen, luova, spontaani, tunteellinen, innostava, tarvitsee huomiota” (Erikson 2014, 27). Tätä listaa lukiessani huomasin paljon minua kuvaamia adjektiiveja. Tässä vaiheessa ajattelin selkeästi kuuluvani keltaiseen persoonallisuustyyppiin. Keltaiset ovat positiivisia seikkailijoita. Tosin keltaisesta mainittiin se, etteivät he pidä rutiineista (Erikson 2014, 26). Koen itse olevani ihminen, joka luo rutiineja ja elää niiden mukaan, joten tämä sai minut epäilemään omaa väriäni. 

 Seuraavana meillä on vihreä. Vihreälle persoonallisuustyypille ilmeisiä piirteitä ovat: ” vakaa, kärsivällinen, luotettava, huomioonotettava, hillitty, rakastettava, sisukas, hyvä kuuntelija, ystävällinen, varovainen, auttavainen, suorittava, lojaali, avulias, huomaavainen (Erikson 2014, 27). Vihreät persoonallisuustyypit ovat iloisia, mutta kuitenkin rauhallisia. Vihreässä oli muutamia selkeitä samoja piirteitä mitä koen myös itsestäni löytyvän. Kuitenkin huomasin, ettei vihreä täysin kuvaa minua ihmisenä. 

 Viimeisenä meillä on käsittelyssä sininen. Sinisen ominaisuuksia ovat: ” analyyttinen, tutkiva, varovainen, järjestelmällinen, säntillinen, tarkka, looginen, sovinnainen, etäinen, objektiivinen, perfektionisti, suunnitelmallinen, tarkkaileva, seuraa ohjeita sekä seuraa rutiineja (Erikson 2014, 27). Näkisin siniset ihmiset järjestelmällisinä ja tarkkoina. En koe kuuluvani siniseen persoonallisuustyyppiin, mutta tässäkin tapauksessa huomaan omaavani joitakin piirteitä.  

 Nyt selvillä on eri värien erot pienoiskuvassa. Koin, että tuon listan avulla saa selkeyden mistä puhutaan. On ehkä helppoa löytää itsensä listauksen avulla. Kirjaa lukiessa eteenpäin tämä ajatus vaikeutui. Mitä syvemmin perehdyttiin eri väreihin, sitä enemmän joutui pohtimaan mihin väriin itse lukeutui. Tällä ei nyt kuitenkaan loppujen lopuksi ole väliä. Tärkeintä on ehkä ymmärtää erilaiset ihmistyypit ja sen, miten heitä pystyy ymmärtämään. 

 Kirjassa painotettiin sitä, miten suhtautua toisiin ihmisiin. Täytyy oppia ymmärtämään toisten ihmisten käyttäytymismallit. On helpompi kohdella heitä sellaisina kuin ovat. Haastavaa tästä tekee sen, että ihmiset eivät tunnista erilaisia ihmistyyppejä. Koen itse tunnistavani esimerkiksi punaiset ihmiset helposti. Kun osaan tunnistaa heidät, pystyn jatkossa käyttäytymään heidän tavoin tilanteessa. Tämä on mielestäni kirjan tärkein pointti, sillä harvat ymmärtävät tätä. (Erikson 2014, 201.) 

 Miten sitten hyötyä ihmisten erilaisuudesta? Erikson mainitsi kirjassa esimerkin työpaikasta. On paljon tehokkaampaa, kun työyhteisöstä löytyy erilaisia ihmisiä. Ihmisten ryhmädynamiikka on suvaitsevaisempi, kun ihmiset ovat erityyppisiä. Monesti esimiehet palkkaavat sellaisia ihmisiä mitä itse ovat tai sellaisia ihmisiä, joita he haluavat olla. En ole itse ajatellut asiaa sen syvemmin. Onhan se totta, että ryhmä täynnä erilaisia ihmisiä toimii todennäköisesti laadukkaammin. Olisi paljon hankalampaa työskennellä työpaikassa, jossa kaikki olisivat esimerkiksi punaisia persoonallisuudeltaan. Todennäköisesti tilanne olisi pelkkää huutoa ja tunteiden vuoristorataa. Ryhmän dynamiikan kannalta erilaisuus persoonallisuuksissa on erittäin tärkeää. Tätä ei ehkä tule tajunneeksi, kun vasta ryhmässä työskennellessä. Mikä tahansa ryhmä tai tiimi tarvitsee yhden johtajahenkisen persoonan sekä tämän vastakohdan eli hiljaisen harkitsijan. (Erikson 2014, 312.) 

Oma kokemus ryhmässä tai tiimissä työskentelystä on laaja. Olen oppinut joustamaan omista mielipiteistä yhteisen tavoitteen saamiseksi. Olisi hyvä muistaa ajatella tiimin päämäärän kannalta mitkä asiat ovat neuvoteltavissa ja mitkä asiat ovat joustamattomia. Kun tiimissä tiedetään eri persoonallisuustyypit, on paljon helpompi viedä asioita eteenpäin. Toki eri persoonallisuustyyppien tunnistaminen vie aikaa. On kuitenkin tärkeää muistaa, että siitä on varmasti hyötyä. Jatkossa on helpompi kohdata vaikeat sekä päällekäyvät ihmiset, koska kyseessä on vain heidän persoonallisuutensa.  

Oman värin kohdalla tulin siihen lopputulokseen, että olen eniten näistä väreistä keltainen. Toki koen, etten täysin ole keltainen. Omistan myös sinisiä ja vihreitä piirteitä. Muutamassa kohdassa koin, ettei värin tyypillinen käyttäytymistapa ole minua. Oli kuitenkin mielenkiintoista pohtia, mikä väri kuvaisi parhaiten minua. 

Suosittelen ihmisiä tarkkailemaan ympäristöään ja sitä, miten ihmiset käyttäytyvät. Jos tämä tuntuu vaikealta, kannattaa lukea esimerkiksi juuri tämä kirja. Se avartaa näkökulmaa siitä, mitä normaalisti ei ole tullut ajatelleeksi. Ryhmässä työskentely vaatii opettelua ja tämä kirja antaa avaimet siihen, miten tulla toimeen erilaisten persoonallisuuksien kanssa.