Tampere
04 Oct, Wednesday
11° C

Proakatemian esseepankki

Kuinka olla piittaamatta paskaakaan, tai uusia keinoja saavuttaa mielenrauhaa



Kirjoittanut: Svetlana Staaf - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Kuinka olla piittaamatta p*skaakaan
Mark Manson
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

Vähän aikaa sitten olen saanut yllätyslahjaksi erikoisnimisen kirjan – ”kuinka olla piittaamatta paskaakaan”. Kirja on saanut niin ison suosion, että minäkin päätin tutustua Mark Mansonin ajatuksiin.

Ensin ajattelin saavansa vielä yhden aivopesukirjan, joka taas kertoo meille tuhatviisisataa keinoa tehdä omasta elämästä parempaa ja onnellisempaa. Osittain se pitää paikkaansa, mutta todellisuudessa tämä on Mansonin vastareaktio siihen positiiviseen ajatusmalliin, mistä meille huudetaan joka paikasta.

Nykypäivänä ihmiset keskittyy aivan liikaa omaan menestykseen ja itsensä tyydyttämiseen, useasti kieltämättä itsessään kaikkia olevia omia negatiivisia kokemuksia ja tunteita. Mansonin mielestä tällä ajattelutavalla ei ole mitään järkeä, koska se ei tuo kuitenkaan onnellisuutta ja toivottua tyydytystä, eikä ratkaise omia ongelmia, jos niitä on. ”Mitä enemmän yrität tuntea olonsa paremmaksi, sitä tyytymättömäksi muuttuu” – sanoo Mark Manson.

Hänen mielestä vain myönteinen kokemus voi tuoda meille onnen tunnetta, joten olisi paljon järkevämpi hyväksyä negatiivinen kokemus ja keskittyä siihen, millä on oikeasti merkitystä. Näin me pystymme tunnistamaan oikeita ongelmankohteita, ja myös ottaa vastuuta ratkaista ne.

Ongelmat eivät katoa koskaan, koska elämäämme kuuluu epäonnistumisiä, menestyksiä, katumusta ja kuolemakin. Valitettavasti ihminen aina kärsii jostain, ja useasti syyttää kaikkia muita omissa epäonnistumisissa.

Manson antaa monia henkilökohtaisia esimerkkejä elämästä, osoittaakseen, kuinka elämän vaikeudet usein päinvastoin antavat elämälle enemmän merkitystä, mikä on hänen mielestä järkevämpi lähestymistapa elämään kuin loputon onnellisuuden etsiminen.

Se oli minulle hyvä keino tunnistaa myös omia elämän ongelmia. Olen oppinut hyväksymään sellaiset asiat, joihin en pysty vaikuttamaan. Olen hyväksynyt myös itseä, juuri sellaisena kuin olen. Nyt haluaisin keskittyä enemmän omaan tekemiseen ja oppimiseen, koska mielestäni, vain sitä kautta pystyn saavuttamaan elämässäni jotain sellaista, mikä tuo minulle aitoa onnen tunnetta.

Olen oppinut pysähtymään ja nauttimaan hetkeistä, jotka eivät välttämättä enää toistu. Mielestäni tärkein oppi minulle oli se, että nykyään pystyn aika nopeasti tunnistamaan tilanteita, joissa olosuhteiden kulku ei ole riipuvainen enää minusta ja päästän niitä vapaasti irti. Minä pysyn katsomaan omaan elämään vähän sivusta, kuin näyttelijä, joka katsoo teatteriesityksen. Minä haluan keskittya vain omaan vaikutuspiiriin ja laajentaa sitä.

Useasti ihmiset haluavat elää helppoa ja onnellista elämää, ja ehdottomasti naapurin elämää onnellisempaa. Sosiaalinen media, jossa kaikki näyttävät yleisölle vain omia onnen hetkejä ja kaunista unelmaelämää, vain lisää tyydyttymättömyyttä.

Mansonin mielestä, turhaa pyrkiä olemaan erinomainen ja virheetön ihminen, koska ei kukaan meistä ole erikoistapaus. Hän jakaa ihmiset kahteen kategorioihin: ”erinomaisiin” ja ”surkimuksiin”. Erinomaiset ihmiset yrittävät näyttää koko maailmalle, kuinka kivoja ne ovat, silloin kun ”surkimukset” pitävät itseä muita huonoimpina. Molemmat ajatustavat toimivat esteenä kehittämiselle. Hänen mielestä parempi olla tavallinen ”keskiverto”, oppia uutta ja katsoa eteenpäin.

Jokaiselle ihmiselle on tärkeintä tunnistaa omat arvonsa ja elää niiden mukaisesti. Mark Manson tuo meille hyviä esimerkkejä, miten arvot voivat vaikuttaa elämäämme. Maailma tarjoaa meille todella paljon vaihtoehtoja, ja hyvät arvot auttavat tekemään oikeita valintoja.

Meidän onnellisuus on kiinni valinnoista eikä kohtalosta. Mielestäni kohtalo alkaa heti perään valinnan jälkeen. Reagointi asioihin on myös valinta, ja sen takia on niin tärkeää oppia kontrolloimaan omia tunteita ja oppia tekemään sellaisia valintoja, jotka vievät sinut haluavansa tavoitetta kohti. Esimerkiksi jos haluat laihduttaa, mutta kovasti tekee mieli munkkeja, sinun täytyy tehdä niin kuin pitää tehdä – eli ottaa jotain muuta, jos on nälkä, eikä kuunnella aivoja ja hormoneja. Koska järki ja aivot eivät välttämättä toimi yhdessä. Joka päivä me teemme pieniä valintoja, joista koostuu koko meidän elämä.

Itsekehittäminen on kovaa joka päivästä työtä itsensä kanssa. Tekemällä pieniä askeleita oikeaseen suuntaan me loppujen lopuksi pääsemme tavoitteeseen. Kirja opettaa keskittymään nimenomaan askeleisiin. Täällä Proakatemialla olen vielä ihan tien alkupäässä, missä askeleita täytyy tehdä yhdessä oman tiimin kanssa. Mielestäni meidän on tosi tärkeää myös oppia asioita yhdessä, mikä sitten auttaa meitä löytämään sen oikean yhteisen suunnan.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close