Tampere
29 Mar, Friday
6° C

Proakatemian esseepankki

Kuinka hyvä tiimipelaaja oikeasti olen?



Kirjoittanut: Johanna Rita - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Paras mahdollinen joukkuepelaaja
Patrick Lencioni
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Sovimme revenalaisten kanssa, että jokainen lukisi syksyyn mennessä Patrick Lencionin Paras mahdollinen joukkuepelaaja -kirjan. Tiimillämme ei ollut kaikista helpoin kevät, joten syksyllä täytyisi alkaa toden teolla tekemään töitä tiimiytymisen eteen. Kirjan luettuani olisin toivonut, että olisimme valinneet sen luettavaksi jo paljon aikaisemmin.

Kirjailijan mukaan parhaassa mahdollisessa joukkuepelaajassa yhdistyvät kolme ominaisuutta: nöyryys, nälkä ja älykkyys (Lencioni 2016). Yksi tai kaksi ominaisuutta ei riitä; parhaalla tiimiläisellä on oltava kaikki kolme. Älykkyydellä tässä tarkoitetaan nimenomaan ihmissuhdetaitoja. Nöyryys taas kuvaa sitä, kuinka paljon ihminen jakaa huomiota ja kiitosta muille tiimiläisilleen itsensä korostamisen sijaan ja nälkä taas kertoo nimensä mukaisesti sitä, tekeekö tiimiläinen vain vaaditut työtehtävät vai vielä hieman enemmän.  Kirjassa oli myös testi, jonka avulla pystyi arvioimaan nälän, älykkyyden ja nöyryyden määrää itsessään, sekä todella hyviä käytännön vinkkejä, kuinka tunnistaa nuo ominaisuudet esimerkiksi työhaastattelussa. Noista vinkeistä olisi aivan varmasti ollut apua, kun rekrytoimme keväällä uuden jäsenen tiimiimme.

Nälkä, nöyryys ja älykkyys Revenassa

Kirjaa lukiessani tunnistin heti useita tiimiläisiä, joissa nöyryys korostui. Toki nälkää ja älykkyyttäkin löytyy, mutta nöyryys on noussut ensimmäisen kevään aikana suureen osaan.

Jo syksyllä, ennen kuin tiimijakoja oli edes tehty, oli silmiinpistävää, kuinka paljon muita autettiin ja kannustettiin. Ei ollut, eikä vieläkään ole, sellaista asiaa, johon ei löytyisi auttajaa, kun sitä tarvitaan. Kun puolet luokasta oli vaikeuksissa talousmatematiikan kurssin kanssa (itseni mukaan lukien), pyyteetöntä apua sai lähes kellonaikaan katsomatta. Ne, joiden vahvuutena matematiikka oli, eivät laskeneet tunteja opettaessaan meitä ja ilman heitä puolet luokasta ei olisi luultavasti vieläkään päässyt kurssista läpi (lasken itseni tähänkin mukaan). En ole koskaan ollut tällaisessa yhteisössä, vaikka erittäin hyvissä työpaikoissa olenkin työskennellyt. Tämä on silti jotain täysin erilaista.

Sama nöyryys näkyy kiitoksien ja kehujen antamisessa. Hyvä esimerkki löytyy kevään Tiimidiilistä, kun valitsimme ideamme pitchaajaksi Kaisan. Kun joku tiimiläinen lähtee oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, voin käsi sydämellä todeta, että hän saa joka ikiseltä revenalaiselta täyden tuen. Kannustus ennen ja jälkeen tuon pitchauksen oli niin uskomatonta, että luen sen parhaimmaksi ansioksemme sinä päivänä Kaisan suorituksen lisäksi.

Asian ei edes tarvitse olla niin iso, kuin pitchaus koko akatemian edessä; saat kiitosta yhtä lailla hyvästä kirjaesseestä, siitä, että autoit puolen tunnin ajan jossain projektissa tai siitä, että toit ilmi erilaisen näkökulman pajassa.

Nälkää tiimistä löytyy toki myös. Aivan uskomattoman paljon. Nälkä voi Lencionin mukaan olla kuitenkin myös vaarallista, jos nälkäiseltä ihmiseltä puuttuu älykkyyttä. Silloin ihminen jahtaa vain omia tavoitteitaan tiimin jäädessä taka-alalle. Tässä näen vaaranpaikan myös meidän tiimissämme. Asian kanssa on vaikea tasapainotella, kun jokaisella on omat kiinnostuksen kohteensa, joissa haluaisi kehittyä. Samaan aikaan pitäisi kuitenkin muistaa tiimin yhteiset tavoitteet, jotka voivat olla hyvinkin erilaisia, kuin omat suunnitelmat. Tästä loistava esimerkki löytyy Wauren ja Revenan välisiltä myyntipäiviltä, jotka järjestettiin viime keväänä. Tässä kohtaa lukuvuotta deadlinet paukkuivat, tiimissä myrskysi ja ihmisiä yksinkertaisesti väsytti. Myyntipäivät oli merkattu kalenteriin jo aikoja sitten, mutta silti osa tiimiläisistä käytti nämä päivät omien tavoitteidensa täyttämiseen, jotka menivät tiimin yhteisen tekemisen, eli myyntipäivien edelle.

Lopuksi vielä älykkyydestä. Älykäs ihminen osaa lukea tilanteita ja ihmisten mielialoja erittäin hyvin. Revenastakin löytyy näitä tarkkasilmäisiä huolehtijoita, jotka osaavat ehdottaa taukoa siinä vaiheessa, kun hermot alkavat pettää tai keskittymiskyky heiketä; he tuntuvat aistivan, kun jollain on murheita ja osaavat ottaa huomioon sen, miten eri tilanteet vaikuttavat eri ihmisiin. Ihailen näitä ihmisiä suuresti.

Minä tiimipelaajana

Entä sitten nälkä, nöyryys ja älykkyys minussa itsessäni? Aloitetaan nöyryydestä. Koen kehuvani ja kiittäväni muita pienemmistäkin asioista. Ei pelkästään tiimissä, vaan myös henkilökohtaisessa elämässä, sillä tiedän, miten se voi oikeasti joskus pelastaa päivän. Osaan myös myöntää virheeni ja olen valmis tekemään ns. paskanlapiointihommaa yhteisen hyvän puolesta.

Sanoin syksystä lähtien, että mihinkään kesäkahvilabisnekseen en kyllä lähde mukaan, sillä sen alan töitä olen saanut tehdä jo tarpeeksi. Lopputuloksena oli se, että lupauduin kahvilalle tuuraamaan vapaapäiviä ja tulemaan tarvittaessa kiireisinä päivinä töihin. Toin tönöläisille jäätelöä ja kaljaa heidän siivotessaan kahvilaa ennen avajaisia. Viime viikolla lähdin Eteläpuistoon lukemaan kirjaa ja pelaamaan rantalentopalloa, mutta päädyin lopulta töihin, sillä omatuntoni ei kestänyt sitä, että kahvilassa oli vain yksi ihminen töissä ja kiire oli kova. Toisaalta tiedän, että jos sama toistuisi joka ikinen kerta, kun menen Eteläpuistoon nauttimaan vapaa-ajastani, en enää tekisi sitä samalla ilolla. Niin paljon nöyryyttä minussa ei kuitenkaan ole.

Olen kuitenkin yleisesti ottaen aina valmis auttamaan, vaikka homma ei olisikaan juuri sitä, mistä itse tykkään. Työ voi olla miten kamalaa tahansa, mutta jaettu vitutus on pienempi vitutus.

Nälkä oli itselleni vaikeampi käsite – sitä löytyy kyllä, jos vain homma on sellainen, josta olen itse kiinnostunut. Voin kyllä rehellisesti sanoa, että esimerkiksi myynti- ja markkinointikurssin suorittamisesta nälkä ja kunnianhimo oli erittäin kaukana. Tylsät ja pakolliset asiat tulee hoidettua niin, että työn jälki on hyvä, mutta yhtään ylimääräistä en kyllä mielelläni tee. Mutta jos työ on vähänkään mielenkiintoinen tai minun on tehtävä sillä hyvä vaikutus johonkuhun, asenne on täysin eri. Kun pääsin vuosia sitten töihin leipomoon, jossa sain kehitellä uusia tuotteita niin paljon kuin jaksoin, istuin varmaan ensimmäisen kuukauden ajan kaikki illat kotona ideoimassa – enkä edes saanut siitä palkkaa. Se ei silti haitannut vähääkään, sillä rakastin sitä. Minun ei ollut mikään pakko kehittää uusia reseptejä, olisin voinut ihan hyvin pitää illat vapaata ja tehdä elämäni helpoksi, mutta en halunnut. Silloin koin ensimmäistä kertaa sen, millaista on olla työpaikassa, joka ruokkii kunnianhimoa.

Vasta hetki sitten eräs tiimikaverini sanoi pitävänsä minun kanssani työskentelystä, sillä silloin hommat oikeasti hoituvat. Olenkin sitä mieltä, että kun töihin aletaan, silloin oikeasti tehdään kunnolla töitä. En näe mitään mieltä siinä, että työskennellään 10 minuuttia, jonka jälkeen jauhetaan vartin verran paskaa, jonka jälkeen tehdään taas hieman töitä. Mieluummin hoidan hommat kunnolla loppuun ja sen jälkeen laiskottelen loppupäivän.

Viimeiseksi jäin miettimään älykkyyden käsitettä. Älykäs ihminen osoittaa empatiaa muita tiimiläisiä kohtaan, kuuntelee tarkkaavaisesti, mitä muilla on sanottavaa ja ymmärtää, mitä muut tiimiläiset tuntevat erilaisten vuorovaikutustilanteiden aikana. Jostain syystä tätä osiota oli kaikista hankalinta arvioida itsessäni.

Kuten aiemmin sanoin, tiimissämme on sosiaalisesti erittäin älykkäitä ihmisiä, enkä ole läheskään niin taitava kuin he. Koen kyllä olevani empaattinen ja minulla on tunneälyä sen verran, että en ala pieksemään ihmistä huonosti tehdystä työstä, vaan yritän saada asiat selvitettyä järkevästi. Olen ollut työpaikassa, jossa ihmisiä on haukuttu sekä päin naamaa että selän takana ja kritiikki on töksäytetty vihaisesti sen sijaan, että siitä keskusteltaisiin rakentavasti. Nuo muistot ovat parhaita opettamaan esimerkiksi sitä, miten kohdata työkaveri, joka on mokannut pahasti. Pyrin olemaan se, joka tulee lohduttamaan sen sijaan, että haukkuu jo valmiiksi surkeana olevaa työkaveria vielä lisää.

Pakko silti myöntää, että ”tarkkaavainen kuuntelija” ei ihan aina päde minuun, vaikka kovasti yritänkin kehittyä siinä. Välillä oman pään sisällä on vain niin paljon asioita, että muiden kuunteleminen herpaantuu.

Minun on sanottu olevan helposti lähestyttävä ja hyvä ihmisten kanssa. Samaan aikaan kuitenkin tiedän, että itsekeskeisyys on yksi heikkouksistani. Vasta jokin aika sitten eräs minulle tärkeä ihminen sanoi minua itsekkääksi; että ”menen oma pää edellä todella monessa asiassa”. Tunnen todella itsekkäitä ihmisiä ja pelkään ihan hirveästi muuttuvani heidän kaltaisekseen.

Rakastan puhua itsestäni ja omista asioistani. Luulen, että henkilökohtaisessa elämässä minun on jollain lailla helpompi olla itsekeskeisempi ja itsekkäämpi kuin tiimissä, kun mieleen on juurtunut niin lujasti ajatus tiimin eteen työskentelystä.

Olen lopulta todella kiitollinen sille henkilölle, joka totesi minun olevan itsekäs. Kun olen nyt peilannut omaa käytöstäni ja tunnistanut virheet, jotka tein, minun on helpompi lähteä parantamaan käytöstäni. Jos osaan olla epäitsekäs tiimissä, opin varmasti olemaan sellainen myös henkilökohtaisessa elämässäni. Tiedän, että Proakatemia ja Revena ovat parhaat mahdolliset valmentajat tähän.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close