Tampere
05 Dec, Saturday
3° C

Proakatemian esseepankki

Kristian Olin – Facebook-markkinointi



Kirjoittanut: Esseepankin arkisto - tiimistä Ei tiimiä.

Esseen tyyppi: / esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Esseen arvioitu lukuaika on 2 minuuttia.

 

Kristian Olin

Facebook-markkinointi

 

 

 

Tällä kertaa hätäinen kirjavalinta hieman kostautui. Valitsin kirjan Facebook markkinoinnista, sillä se on asia joka kiinnostaa ja josta en tarkemmin paljoa tiedä. Odotin kirjalta ennemmin yleispätevää katsausta FB-markkinoinnin saloihin kuin vaihe vaiheelta ohjeita ryhmien luontiin. Ainakin osa kirjan sisällöstä on, jos ei itsestään selvää, niin helposti pääteltävissä omalle, somen parissa varttuneelle ikäluokalleni.

Totesin myös, että vuodelta 2011 oleva teos ei ole aivan ajan tasalla jatkuvasti muuttuvan Facebookin maailmassa. On tietty ymmärrettävää, että etenkin vaihe vaiheelta –tyyppiset opetuskohdat ovat aika äkkiä vanhentuneita, ja itselläni heräsi kysymys: onko tämän tyyppistä opasta järkeä edes painaa paperille nykypäivänä?

 

Vähän hutikoiden valittu kirja ei kuitenkaan mennyt täysin hukkaan. Uskon että kirjasta on varmasti ollut suuri apu kuusi vuotta sitten Facebook-markkinointia suunnitellessa, ja edelleen osa asioista pätee sekä etenkin sosiaalisesta mediasta paljoa tietämättömälle olisi ohjeista hyötyä. Paras hyöty teoksesta olisi varmasti, jos sitä lukisi samaan aikaan kun suunnittelisi ja/tai toteuttaisi omaa FB mainoskampanjaa. Etukäteen luettuna on paljon pieniä nippelitietoja muistettavana oman yrityksen markkinointia ajatellen. Toki kirja tarjoaa myös jonkin näköisen yleiskuvan FB-markkinoinnista yleissivistyksenkin tasolla.

Aikomuksenani on jatkossa lukea lisää some-markkinoinnista, vaikka tämä kyseinen kirja ei varsinaisesti mitään kipinää sytyttänytkään. Yleisenä ongelmana on alan jatkuva ja nopea muutos, kuten tässäkin tapauksessa huomattiin. Painettu teksti on yleensä jollain tasolla vanhentunutta, jo ennenkö se kerkeää lukijan käsiin. Tästä johtuen tuorein ja tarkin tieto löytyy netistä, joka taas on ongelmallista kirjaesseiden suhteen… Tietenkin oikea tieto tulee tarkkaan valikoida internetin ihmeellisestä maailmasta, ja paras informaatio ei välttämättä ole kirjoitetussa muodossa vaan se voi myös olla esimerkiksi videosarja tai webinaari.

 

Some-markkinointi on kiehtova aihe sen monimuotoisuuden vuoksi. Tavallisena sosiaalisen median käyttäjänä voit kuvitella tietäväsi jotain esimerkiksi FB- tai IG-markkinoinnista, vaikka todellisuudessa olet vain nähnyt mainoksia etkä tiedä millainen työ niiden takana on tai mihin kohdennettu mainonta perustuu.

Alahaarana kohdennettu mainonta on mielestäni erityisen kiinnostavaa ja valitettavasti juurikin se on viimevuosien aikana kehittynyt huimasti ja vuodelta 2011 oleva kirja on tältä osin erittäin vanhentunut. Perusajatus on pysynyt edelleen samana: kohdennetaan mainoksia tiettyjen avainsanojen sekä kohdekategorioiden, kuten siviilisäädyn, koulutuksen, iän ja asuinpaikan avulla. Esimerkiksi autokorjaamon mainos saattaa tulla esille, mikäli kohdehenkilön Facebook sisältö liittyy vahvasti autoihin. Mutta suuri harppaus on tullut siinä, miten mainosten kohderyhmiä valikoidaan. Nykyään mainokset eivät tule vain sen perusteella minkälaisiin ryhmiin kuulut tai mitä tietoja olet luovuttanut Facebookille, vaan sen mukaan mistä keskustelet muilla platformeilla tai jopa kasvotusten toisen ihmisen kanssa, mitä olet hakenut googlesta, millaisilla verkkosivuilla olet vieraillut ja niin edelleen. Facebookin mainosten kohdentamisjärjestelmä on jopa pelottavan tehokas ja joskus tulee miettineeksi, rikotaanko kohdentamisessa jo yksityisyyden rajoja…?

 

Kirja oli myös, kuten nimestä voi päätellä, hyvin kapeaan sektoriin keskittynyt. En toki odottanutkaan, että suhteellisen lyhyt kirja sisältäisi paljoa yleistä tietoa some-markkinoinnista. Mutta se yllätti, että kirjassa keskityttiin ”step by step” sivujen sekä tapahtumien luonnin ohessa enemmän maksulliseen Facebook mainontaan ja huomattavan vähän ilmaisen näkyvyyden saavuttamiseen. Tähän osasyynä saattaa jälleen olla kirjan ikä, sillä nykyään ilmainen näkyvyys on ehkä tärkeämmässä roolissa AdBlock –ohjelmien yleistyessä.

 

Käytäntöön tästä kirjasta ja etenkin sen aiheuttamasta pohdinnasta on varmasti hyötyä tulevien projektien sekä oman yrityksemme sosiaalisen median suunnittelussa ja toteutuksessa. Jatkossa hieman yleispätevämpien digimarkkinointi teosten lukeminen on toki parempi vaihtoehto.

Kommentit
  • Timo Nevalainen

    Välillä sattuu kirjoja valitessa vähemmän elähdyttäviä opuksia eteen. Silloin kannattaa joko yrittää ottaa nopeasti opit irti tai siirtyä mahdollisimman nopeasti kiinnostavampien opusten äärelle. Tässä kohtaa olisi ollut kiinnostava lukea esseestä mitkä kohdat kirjassa vaikuttivat erityisen vanhentuneilta?
    Facebookin Graph Search -algoritmi on vaikuttava. Tosin sen pelottavuuteen törmää nykyisin lähinnä markkinoinnin yhteydessä, kun erilaiset ihmisten välisiä yhteyksiä (eli suhteita) havainnollistavat kartoitussovellukset ovat kadonneet, eikä henkilöhakujakaan enää voi tehdä yhtä monipuolisesti kuin aikaisemmin.

    3.10.2017
Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close