Tea Kivinen viimeinen oppimissopimus 

Teksti on julkaistu osoitteessa: https://teukanmatkakohtiyrittajyytta.blogspot.com/2022/11/kriisi-valmistumisen-kynnyksella.html

Tämä on minun viimeinen oppimissopimukseni. Teksti on itselleni hyvin henkilökohtainen, mutta koen, että haluan jakaa nämä ajatukset myös muiden kanssa. Akatemia on ollut aikamoinen matka. Varmasti moni asia jää sanomatta, mutta haluan kiittää jokaista matkassani mukana ollutta tehden viimeisimmistä vuosista elämässäni unohtumattomia. Pääsin kokemaan monet asiat, oppimaan monet virheet, onnistumaan asioissa, joita en olisi koskaan kuvitellut tekeväni ja ennen kaikkea valmistumaan Tampereen Ammattikorkeakoulusta. Tässä kohtaa uskaltaa jo sanoa, että se tulee todellakin tapahtumaan. 

Missä olen ollut?​

Tällä kertaa tätä kirjoittaessani olo on todella outo, hieman tyhjä, ristiriitainen ja sekava. Tuntuu, kuin ryöppy erinäisiä asioita olisi aivan eri tavalla kuin koskaan ennen ja pelottaa, olenko oikeasti näin pihalla. 

Tällä hetkellä valmistuminen on suunnilleen nurkan takana ja elämäni on tai ainakin tuntuu olevan lievästi sanottuna levällään. Ahdistaa se, että olen viimeiset vuodet etsinyt itseäni, kokeillut monen laista ja yrittänyt löytää jonkun paikan, mihin minä kuulun. Kai sitä sanotaan, että elämässä ei voi koskaan olla valmis. Olen kuullut sen olevan normaalia, että valmistumisen kynnyksellä iskee kriisi päälle, mutta kyllä rehellisesti ahdistaa ajatus, että ihan pian kaikki tämä on ohi ja on palattava työelämään tietämättä tarkalleen, mitä ihmettä haluan tai tulen tekemään.  

Vielä keväällä tunsin paljon merkityksen tunnetta tekemistäni asioista ja moni asia toikin minulle energiaa, sain niistä puhtia ja jaksoin omasta mielestäni ihan hyvin. Olenko siis onnistunut kehittämään itseäni kevään/kesän aikana? Olenko kehittänyt itsessäni niitä asioita, olen kokenut olevan parantamisen varaa?  Päässä tuntuu iso musta pilvi, joka peittää paljon näkökentässäni olevia asioita ja itseni kehittäminen sekä aikaisempien kokemusten reflektoiminen tuntuu vaikealta. Tiimissämme puhutaan paljon asioiden priorisoimisesta ja oman asenteen merkityksestä sekä siitä, kuinka nämä kaksi asiaa vaikuttaa lopputulokseen. 

Tällä hetkellä minä koen, että akatemiapolkuni on todellakin tulemassa päätökseen. Se tuntuu erittäin oudolta, mutta samaan aikaan olen erittäin onnellinen ja innoissani, että se päivä koittaa. Kevään jälkeen jatkoimme Soossin kanssa hommien painamista kohti kesää sekä syksyä. Kesä meni äärettömän nopeasti. Olen kevään jälkeen sairastellut aika paljon. Voisi kuvitella, että oma kroppa antaa hälytysmerkkejä omasta voinnistaan ja jaksamisesta. Kesä oli ennen kaikkea todella opettavainen. Olihan se ihan kiva nähdä mitä tulee, kun kerrankin kokeilee edes hetken olla yrittäjä ja niin sanotusti joutuu itse vaikuttaa kaikkeen. Teimme kyllä mielestäni paljon asioita, mutta fokus oli silti usein hukassa.Olen kuitenkin iloinen, että vuosi on kohta ohi ja pääsee näkemään, mitä elämällä on tarjottavaa. 

Missä olen nyt?​

Jos mentäisiin ajassa edes hetki taakse päin, koen, että jättäisin erilaisen jäljen kuin mitä koen tällä hetkellä. Olen ottanut omasta mielestäni aikaa enemmän kuin ennen itselleni, osaan kieltäytyä asioista, teen juttuja, joista tykkään. Puhutaan, että elämässä ei voi aina valita vain niitä juttuja mitkä ovat kivoja, mutta tarkoitan enemmänkin sitä, että en ole halunnut luopua sellaisista asioista, jotka tekevät minut iloiseksi. Puolestaan olen ollut valmis luopumaan monesta asiasta kevään jälkeen, sillä olo oli todella väsynyt.  

Olen ollut se tyyppi aina, joka saa energiaa muista ja yhdessä tekemisestä. Oli se sitten työtä tai vapaa-aikaa, tuntuu ihanalta saada olla muiden ihmisten ympäröimänä. Olen se tyyppi, jolle selkeästi sopii sellainen ympäristö ja siitä ehkä jatkojalostan ajatuksen siementä, olisiko minulle joku homma olemassa tässä maailmassa, jossa voisin olla yhdessä muiden ihmisten kanssa, vuorovaikuttaa ja ylipäätään päästä vaikuttamaan asioihin. Pidän siitä, että saan päättää asioista ja saan itse suunnitella kokonaisuuden pienempiä palasia. En kuitenkaan pidä siitä, jos olen yksin niiden asioiden kanssa. 

Tässä kohtaan haluan mainita sen, että vastuuta en pelkää. Teen homman kuin homman, vaikka pää kainalossa, jos se on minusta kiinni, mutta elämässä kaikki tuntuu niin paljon paremmalta, kun ei tarvitse olla tai tehdä yksin. Olemme tiiminäkin puhuttu siitä, kuinka yksin pääsee nopeasti, yhdessä pääsee pitkälle. Se on selkeästi minun kantava voimani. 

En tiedä, tuleeko minusta koskaan kunnianhimoinen bisnesnainen, joka pyörittää isoja kuvioita, mutta ainakin olen kokenut sen, että minä pystyn luomaan tyhjästä jotain omaa. Olen järkännyt erilaisia tapahtumia viimeisen parin vuoden aikana ja siitä minä pidän erityisen paljon. 

Edelleen huomaan itsessäni sen suorittajamaisen asenteen, joka vie minua eteenpäin. Minulle sopii tavoitteisiin pyrkiminen ja niiden ylittäminenkin. Pidän ehdottomasti parhaana puolenani sitä, etten luovuta koskaan. Päämäärätietoisuudesta en ole niin varma enää, kun tuntuu ettei minun elämälläni ole suuntaa tai kunnollista päämäärää, jota kohti olisin matkalla. Tämä varmasti johtuu tästä valmistumisen aiheuttamasta identiteetti kriisistä. Tällä hetkellä haluan yrittää vain mennä virran mukana ja katsoa mitä käy. Keskustelua täytyy todellakin käydä Soossin suhteen, kuinka tullaan jatkamaan toimintaamme tai mitä sille ylipäätään teemme. 

Saamani palautteen perusteella olen tarkka sekä huolellinen, hoidan minulle kuuluvat tehtävät moitteettomasti, sekä ajallaan. Parhaimmiksi puolikseni on esimerkiksi mainittu se, kuinka en pelkää pyytää apua saatika ottaa apua vastaan. Olen oppinut vuorovaikutustaidoista äärettömästi ja jos jotain hyvää, olen löytänyt erittäin upeita ihmisiä elämääni. 

Haluaisin oppia hyödyntämään vahvuuksiani. Tarkkuus, tavoitteellisuus, sosiaalisuus, tehokkuus ja sinnikkyys ovat minun vahvuuksiani. Ne ovat enemmänkin luonteen piirteitä, kuin ominaisuuksia, mutta koen silti, että minun vahvuuteni ainakin oikeassa ympäristössä kyllä huokuu ja näkyy tekemisessäni. En ole koskaan ollut luovuttaja, olen aina valmis antamaan 100 % ja olen avoin, rehellinen sekä aito. 

Olen ennen kokenut suorittajamaisuuden heikkoutenani, koska se voi helposti kostautua. Mutta koen kuitenkin, että olen oppinut kääntämään sen vahvuudekseni. Elämässä onneksi saa itse päättää monesta asiasta ja jos joku asia on viime keväästä muuttunut niin ainakin se, etten enää edes kuvittele pystyväni tekemään 100 asiaa samaan aikaan. Enemmänkin tämä vahvuus näkyy työkentällä ja suorituksissani, tehtävät tai toimeksiannot eivät jää tekemättä.

Heikkouteni on edelleen se, etten osaa arvostaa itseäni tarpeeksi. Olen keväällä päättänyt, että tänä vuonna minä haluan pitää kunnon kesäloman ensimmäistä kertaa vuosiin. Jos ei sairastelujani lasketa, en pitänyt päivääkään lomaa. Jotain satunnaisia päiviä saattoi mahtua kesään, kun en ollut töissä, mutta muuten tämä lupaus meni aivan vihkoon. Nyt kesän jälkeen huomaan pikkuhiljaa, kuinka se alkaa kostautua. Oma motivaatio ei tunnu olevan enää sama kuin ennen. Ei siksi, etten tykkäsi tehdä asioita, joita teen, vaan siksi, että alan olla aika kuormittunut kaikesta ja kaipaan lepoa. Siksi odotan niin innolla valmistumista ja koulusta pois pääsyä, josko tämä ylimääräinen stressi helpottaisi ja hetkeksi voisi hengähtää.

Tässä taas tullaan siihen, kuinka omat sanomiseni ovat jatkuvasti ristiriitaisia. Puhuin kriisistäni ja siitä, kuinka suunta elämältäni on aivan kadoksissa. Haluan mahdollisesti lähteä vielä opiskelemaan ja kaipaan jotain vaihtelua, uusia tuulia ja stressittömyyttä. En halua toimistotyötä enkä jaksa koneella istumista ja silti haaveilen vielä uudelleen opiskelemaan. Katsotaan josko tämä minun mielialani jossain kohtaa vähän tasoittuisi ja voin oikeasti miettiä, mitä haluan elämältä. Syytän tästä tätä valmistumisen lähestymisestä johtuvaa elämän kriisiä, joka on vetänyt ainakin minun pääni aivan mankeliin. 

En ole saamaton, en laiska, en tyhmä. Olen vain ihminen, joka joskus ajautuu elämässä sellaisiin ajanjaksoihin, joissa kokee väsymystä, ei lepää tarpeeksi, ei syö kunnolla, ei nauti vapaa-ajasta. Olen myös erittäin herkkä, tunteellinen ja syksyisin pimeyden tullen masennukseen taipuvainen. Vuosi takaperin ajoin itseni aika pahaan jamaan sitä monenkaan muun ihmisen huomaamatta. Sen syksyn ja vuoden vaihteen jälkeen sykin kovemmin kuin koskaan. Siihen perään tuli kesä, joka oli todella työntäyteinen. En pitänyt itselleni lupaamaani lomaa ja nyt koulua on enää muutama hassu viikko jäljellä. Minua pelottaa tällä hetkellä tulevaisuus, tuleva talvi ja vaikka opinnot ovat jo maaliviivaa lähellä, en halua ajaa itseäni enää samaan jamaan kuin missä olin vuosi sitten. Haluan sanoa itselleni, että se että tekee parhaansa ja yrittää parhaansa riittää ja on ihan tarpeeksi. Aion pitää siitä kiinni, pitää itseni kasassa, olla energinen ainakin toivottavasti, tehdä järkeviä ratkaisuja elämässä ja nauttia tästä loppumatkasta. 

Mihin olen menossa?​

Ensimmäistä kertaa tähän kysymykseen vastaaminen tuntuu todella vaikealta. Jos tällä hetkellä pitäisi jotenkin sanoin kuvailla, mihin olen menossa, en tiedä mitä vastaisin. Pääpaino nyt luonnollisesti on orientoitua valmistumiseen. Mitä tapahtuu sen jälkeen. Olen jo kahteen aikaisempaan oppimissopimukseen kirjoittanut muutaman sanan siitä, millaiseksi haluan tulla. 

Haluan olla aina rohkea. Kokeilunhalu minusta löytyy ja olen tyytyväinen siihen, että olen akatemian aikana kokeillut montaa eri asiaa. Siltikin löydän tietyistä hommista jotain mikä sytyttää. Näitä hommia on kolmenlaisia. Tykkään järjestää muille ihmisille ohjelmaa tapahtumien muodossa tai ainakin olla jotenkin osa sitä. Olen ollut itse järjestämässä akatemian tapahtumia, olen ollut tuutorina vetämässä uusille opiskelijoille ohjelmaa ja olen hallituskauteni aikana päässyt järjestämään isoillekin joukoille tapahtumia ja se kyllä on hauskaa. Niiden suunnittelu on kivaa, mutta niissä mukana oleminen ylipäätään on jotenkin aivan mahtavaa. 

Toinen homma, mikä selkeästi sopii minulle, on omilla käsillä tekeminen ja omalla osaamisella, nopeudella ja ammattitaidolla tuloksiin tavoitteleva työ. Tähän voi toki vaikuttaa minun tuontantotyöntekijä taustani, mutta fakta se vaan on, että ainakin liukuhihnamainen, aivot narikkaan tyylinen työ sopii minulle. Sellaisissa töissä olen motivoitunut, olen tehokas ja luotettava tekijä. 

Kolmas homma, josta pidän ja jossa koen olevani suhteellisen hyvä, on suunnittelu. Tätä peilaan vahvasti Soossiin, sillä sen projektin kautta on päässyt suunnittelemaan vaikka mitä. Tuotesuunnittelu, verkkokauppa, markkinointi, kaikki visuaalisuus ylipäätään kuuluu omiin mielenkiinnonkohteisiini ja koen, että ne onnistuvat minulta aika hyvin. Tottakai kehittymisen varaa on ehdottomasti edelleen, oli sitten kyse tuote suunnittelusta tai markkinoinnin toteutumisesta saatikka kannattavan liiketoiminnan pyörittämisestä. 

Ennen kaikkea haluan edelleen elämässä olla onnellinen ja haluan, että oli se mitä tahansa mitä minä teen, kuhan se on kivaa, tekee minut onnelliseksi ja antaa eikä ota minulta. Raha on aina ollut minulle toissijainen asia elämässä. Toki se helpottaa monessa jne. mutta raha ei loppupeleissä tee minua onnelliseksi. Olen aiemmin maininnut sen, että haluan mahdollisimman paljon kokemuksia ja kokeilla uusia asioita. 

Valmistumisen jälkeen en todellakaan tiedä, mitä tulen tekemään, mihin olen matkalla tai millaiselta se elämä näyttää, mutta tällä hetkellä en oikeastaan voi tai halua tietää. Haluan elää hetkessä ja sitten kun sen ajankohta on, jos ei minulla mitään ole taskuissa, haen itselleni jotain väliaikaisia töitä ja mietin vielä hetken pidemmän tovin sitä elämää ja millaista matkaa tulenkaan kulkemaan. Olen mielestäni välillä suhteellisen outo ihminen. Olen kirjoittanut useamman tunnin tätä tekstiä, enkä ole enää varma siitäkään, olenko samaa mieltä jostain asiasta mitä olen sanonut samassa tekstissä aikaisemmin. Haluaisin olla ihminen, ketä kiinnostaa menestyminen ja kunnianhimo. Olen ollut sellainen ihminen ainakin joskus, mutta olen oppinut ajan kanssa itsestäni enemmän ja enemmän ja tullut siihen lopputulokseen, että maine ja mammona eivät ole onnellisten asioiden listalla. 

Olen käyttänyt samaa uskomustani jo vuosia, jo aikaa ennen akatemiaakin olen halunnut uskoa siihen, että asiat järjestyvät aina, tavalla tai toisella, mutta joka tapauksessa ne tulevat aina jotenkin järjestymään. Haluan luottaa siihen edelleen. 

Miten pääsen perille?​

Kriisi sen kun kasvaa kasvamistaan, kun lukee omia ajatuksia aikaisemmista oppimissopimuksistani. Olen ollut aikaisemmin jotenkin täysin satavarma siitä, että haluan olla yrittäjä ja kehittyä yrittäjämäisemmäksi. Niin on varmasti käynyt tässä kuluneen vuoden aikana, mutta en kyllä edelleenkään tiedä mihin tarkalleen haluan päästä saatika, että haluanko olla yrittäjä valmistumisen jälkeen. En kuitenkaan koskaan halua sulkea mitään ovia elämässä tai sanoa suoraan ei. Siihen pystyn samaistumaan, että eteenpäin kuljen koko ajan kokeilemalla uutta ja aion tätä kyllä tehdä jatkossakin. Onnellisuutta ei voi mitata, mutta oikeastaan tällä hetkellä minun tunteeni on se, että ihan sama mitä elämässä tapahtuu, kunhan pysyn ainakin yhtä onnellisena, iloisena, kokeilun haluisena, rohkeana omana itsenäni. 

Olen koko akatemia matkani kulkenut sitä polkua, jonka toisessa päässä odottaa minun intohimoni ja tunnistetut vahvuudet. Se polku on ainakin osittain löydetty ja toisaalta ehkä myös vähän tarkoituksella pikkuhiljaa jäämässä taakse. Minua varmasti eniten haastaa se, että haluaisin koko ajan olla askeleen edellä, jotta tietäisi mitä tapahtuu seuraavaksi. Epävarmuuden sietäminen onnistuu kyllä, mutta se tuottaa minulle stressiä ja ahdistusta. Sietokyky tällaisia asioita kohtaan on kyllä päässyt kasvamaan, kun on itse joutunut itselleen sen toteamaan, että ei minulla ole mitään hajua elämästä ja tulevasta mutta ei se välttämättä olekaan maailmanloppu. 

Tarvitsen itsevarmuutta, rohkeutta, halua pärjätä elämässä ja ennen kaikkea enemmän aikaa. Uskon, että valmistumisen jälkeen aikaa tulee vapautumaan, mutta se jää sitten selvitettäväksi, kuinka sitä aikaa alkaa käyttämään, kun kalenterissa ei olekaan enää jonkun toisen määrittämiä aikatauluja. Stressitasot on ollut niin kauan katossa, että hetkellinen hengähdys ei varmasti tekisi pahaa tässä kohtaa. 
​

Mistä tiedän olevani perillä?​

Vilkaisin vuosi sitten kirjoitettua oppimissopimustani. Se, miten ajattelin silloin olevani perillä, oli hyvin yksinkertaista ja simppeliä. Vuosi sitten kuvittelin olevani perillä, kun olen saanut opintoni valmiiksi. Yksi tärkeä etappi perillä olemiseen oli se, että löytäisin omat vahvuuteni ja sitä kautta oman intohimoni. Koen kyllä kasvaneeni ihmisenä pitkän matkan akatemialla ja kehitykseni näkyy hyvinkin yksinkertaisissa asioissa. Osaan nykyään kehua itseäni kertoen omia ominaisuuksiani, jotka tekevät minusta hyvän ja kertoen myös asioita, joissa minä olen hyvä, joista saan iloa ja onnea. Olen ennen kaikkea ylpeä itsestäni siinä, että osaan nykyään sanoilla kuvailla edes jotain, mitä en ennen osannut sanoittaa lainkaan. 

Pakko sanoa vielä omasta ajatuksen juoksusta vuoden takaiselle itselleni, että onneksi olkoon, luojan kiitos olet herännyt. Olen ennen kuvitellut saavuttavani elämässä asioita seuraavalla tavalla: ”Teen sen astumalla epämukavuusalueilleni eli tekemällä enemmän niitä asioita, joita pelkään ja kammoan.” En minä enää sitä ihmettele, miksi sitä väsyy ja kuluttaa itseään loppuun, jos ajattelee pärjäävänsä elämässä tuolla tavoin. Tänä päivänä teen aivan päin vastaisesti. Olen halunnut kuitenkin tulla rohkeaksi tekijäksi omien sanojeni mukaan, ja sen voin tänä päivänä allekirjoittaa hyvillä mielin. Olen rohkea, olen onnistunut monessa asiassa. Olen kasvanut henkisesti. Kiitos.