Tampere
17 Apr, Wednesday
2° C

Proakatemian esseepankki

Koronan vaikutukset kulutustottumuksiin



Kirjoittanut: Eetu Patronen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on < 1 minuutti.

Olen lukenut ja perehtynyt kulutustottumuksiin osana omaa projektia. Maailmantilanne on vaikuttanut suuresti kuluttajan ostokäytökseen ja tottumuksiin. Energiakriisi, sota sekä Korona ovat kaikki omalla tavallaan aiheuttanut muutoksia ihmisten kulutustottumuksiin. Luin artikkelin, jossa asiaa pohdittiin Koronan näkökulmasta. Artikkelin mukaan ihmiset ovat muuttuneet ulkoilijoiksi tai kotoilijoiksi. Tällä tarkoitetaan sitä, että Korona on saanut ihmisiä muuttamaan aiemmin totuttuja käytösmalleja, jotka on heijastanut kulutustottumuksiin. Nämä eivät toki ole ainoita tapoja, joilla kulutustottumukset ovat muuttuneet.

Artikkelissa mainitaan, että Korona on muuttanut suomalaisten ajanviettotapoja. Vaikka Korona on jo helpottamaan päin, ainakin rajoitusten suhteen, on kyseiset muutokset silti jäänyt osaksi ihmisten arkea. Artikkelissa mainitaan, että tottumukset esimerkiksi ruokailussa, ulkoilussa, sekä käsitöissä on muuttunut. Artikkelissa kerrotaan kyselystä, jonka mukaan kolme neljästä kertoo Koronan vaikuttaneen omaan ostokäytökseen. Artikkelissa mainitaankin, että esimerkiksi ulkoilun lisääntyminen avaa myös uusia mahdollisuuksia palveluntarjoajille. Onkin hyvä pitää tuntosarvet ylhäällä ja tajuta, että muutokset ovat myös uhkan lisäksi mahdollisuuksia yritystoiminnalle.

Tutkimuksen mukaan ihmisten ruokaostostottumukset ovat muuttuneet peräti 80 prosentilla. Selkein muutos on tullut ihmisten kertaostojen kokoon. Kun aikaisemmin kaupassa käytiin useammin ja ostettiin vähemmän, nykytrendi on päinvastainen. Ihmiset ostavat harvemmin, mutta kerralla enemmän. Artikkelissa haastateltu Kati Harki muistuttaa, että Koronan hellitettyä kiireet myös palaavat entiselleen, jonka seurauksena myös helppoutta ja nopeutta tarjoaville palveluille on kysyntää.

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close