Tampere
04 Dec, Saturday
-6° C

Proakatemian esseepankki

Korkeintaan vähän väsynyt



Kirjoittanut: Miisa Hiltunen - tiimistä Revena.

Esseen tyyppi: Yksilöessee / 2 esseepistettä.

KIRJALÄHTEET
KIRJA KIRJAILIJA
Korkeintaan vähän väsynyt
Eeva Kolu
Esseen arvioitu lukuaika on 4 minuuttia.

Johdanto 

”Mikä uuvuttaa? Se, ettei ota omaa tilaansa vaan vääntää itsensä mutkalle sopiakseen siihen tilaan, jonka muut antavat.” Näin kertoo Eeva Kolun vuonna 2020 julkaistu Korkeintaan vähän väsynyt -kirjan takakansi, joka osuu ja uppoaa. 

Koko syksyni kului ajatuksen ”Kyllä tämä ensi viikolla helpottaa” tai ”Enää tämä yksi juttu ja sitten saan vain olla!”. Tuli marraskuun loppu ja ”harrastuksessani” tuli kohdalle yrityksen perustaminen. Olimme aikatauluttaneet sen marraskuun loppuun, joten ajattelin taas, että sen rykäisyn jälkeen kaikki helpottaa. Joulukuun kaksi ensimmäistä viikkoa aioin vain lukea kirjoja ja kirjoittaa esseitä. Toisin kävi. Yrityksen perustaminen venyi joulukuun puolelle. Joulukuun toinen viikko alkoi ja pusersin esseepistedeadlineä edeltävänä yönä kello kolmelta kaksi viimeistä esseetä ulos. Miten tämä meni näin? Miten mikään ei helpottunutkaan koko syksyn aikana? Ei edes ennen marraskuun loppua. Ei edes ennen viimeistä koulupäivää. 

Aitajuoksu 

Kolu (2020, 1415) kertoo kirjassaan olevansa aitajuoksija, joka suorittaa ja suorittaa. Jokaisen aidan kohdalla hän ajattelee, että tämän jälkeen helpottaa. Aidan yli juostuaan tulee kuitenkin toinen aita. Ja kolmas, neljäs, viides… Hesarit viedään avaamattomina paperinkeräykseen samalla kun vihannekset mätänevät jääkaappiin. Minä, Eeva ja monet muut loputtomien aitojen yli juoksijat, hoemme tuttua mantraa, jonka mukaan kaikki kyllä helpottaa pian, ymmärtämättä tai ajattelematta hokemaamme kuitenkaan tarkemmin. (Kolu 2020, 14–15.) 

Motivaatiopuhujat korostavat, ettei elämämme ole sellaista kuin pitäisi, jos emme osaa asettaa tavoitteita tai tiedä miten saavuttaa niitä. (Kolu 2020, 30). Mekin pidimme tammikuun alussa pajan tavoitteiden asettamisesta ja saavuttamisesta. Me suomalaiset olemme hyvin tavoiteorientoituneita ja se on pitkälti jo yhteiskunnan rakenteissa, näin ainakin päättelimme. Tavoitteet ovat hyviä, jos ne ovat tehty omasta halusta ja niiden juurisyitä on ehditty pohtia. Pitää uskaltaa pysähtyä kysymään itseltään ”Miksi?”, eikä vain sokeasti asettaa tavoitteita tavoitteiden perään, etenemättä kuitenkaan suunnitelmallisesti niitä kohti. Todellisuudessa kaikkien näiden tavoitteiden ja jatkumisen suorittamisen lisäksi tarvitsisimme kuitenkin myös tekemistä, joka ei tähtää mihinkään. Tekemistä, jossa tavoitteellisuuden voi kytkeä pois päältä. (Kolu 2020, 30.) Pääsin itsekin lomalla käsiksi tähän tunteeseen, josta kirjoitinkin esseessä Luovuuden polttoaine – tylsyys”. On ihanaa, kun voi toimia spontaanisti ja tehdä asioita, jotka oikeasti tuntuvat hyvältä ja joita ei tarvitse suorittaa.  

”Joten tiedoksi motivaatiopuhujat: me ylisuorittajat kyllä osaamme asettaa tavoitteita. Paljon vaikeampaa on osata nauttia vapaapäivästä ilman takaraivossa tykyttävää tunnetta siitä, että nytkin pitäisi oikeastaan tehdä jotain hyödyllistä.” (Kolu 2020, 31).  Vaikka kirjoitin esseen verran siitä, kuinka ihanaa on olla tekemättä mitään, vaatii se kuitenkin voimia ja pään sisällä tapahtuvaa perusteluaPääkoppani mielestä tekemättä oleminen vaatii, että minulla on oikeasti “lupa” olla tekemättä mitään. Tällainen lupa oli esimerkiksi joululoma, jolloin muutkin olivat antaneet siunauksensa täydelle lomailulle. Tekemättömyys harvoin tuntuu helpolta ja rentouttavalta, etenkään silloin, kun ympärillä tapahtuu. Tulin uuden vuoden ensimmäisellä viikolla kipeäksi juuri silloin, kun oli tarkoitus palata arkeen ja koulutehtävien pariin. Tulin niin kipeäksi, että makasin peiton alla kuumeen kourissa yrittäen sietää loppumatonta puristusta pään ympärillä. Silti mietin jatkuvasti, kuinka päivä pitäisi käyttää hyödyksi ja hoitaa asioita eteenpäin. Samalla tiedän kuitenkin, että päivät, jolloin ollaan kipeitä, ovat vain ja ainoastaan tarkoitettu lepoa ja parantumista varten. Tiedän sen ja toitotan sitä aina muille, mutta miksi minä sitten olin väkisin kaivamassa tietokonetta esille, kun pelkästään jo päivänvalo sattui päähäni? Jos olen luvannut hoitaa asioita, en osaa antaa itselleni lupaa olla paikallaan, tekemättä mitään, edes kipeänä. Niin kuin edellisessä esseessäni kerroinkin, pääsin onneksi loman aikana myös kiinni tekemättömyyteen ja se tuntui hyvältä. Tekemättömyyttä on vain hankala toteuttaa silloin, kun koulu pyörii ympärillä ja tuntuu, että aina olisi parantamisen varaa. Kolu (2020, 33) tiivistää, kuinka suoritusyhteiskunnassa lopputulos on tärkeämpi, kuin prosessi. Tärkeintä on vain suorittaa tehtävät valmiiksi, kärsi siitä sitten vapaapäiväni tai terveyteni. 

Apukeinoja perfektionismiin 

Miten opetella jatkuvasta suorittamisesta ja perfektionismista pois? On altistuttava epätäydellisyydelle ja mentävä sitä kohti. Se voi tarkoittaa sitä, että jakaa muille ideoita, joita ei ole kehitellyt vielä loppuun tai näyttää omia keskeneräisiä töitään muille. (Kolu 2020, 82). Olen ajatellut, ettei minussa ole perfektionismin piirteitä. Kirjan myötä havahduin siihen, että pelko irti päästämisestä liian aikaisin on kuitenkin juuri sitä – perfektionismia. Ei kaiken aina tarvitse olla täydellistä ennen kuin sen voi näyttää tai kertoa muille. Pajassakaan minun ei tarvitsolla muodostanut täydellistä virkettä hikiotsalla, vaan voin sanoa hieman keskeneräisemmänkin ajatuksen ilmoille, ehkä muut saavat silti siitä jotain. Epäonnistumisen tunne seuraa minua myös projekteissa. Pyrin täydellisyyteen, vaikka fakta on, etten voi olla vielä ammattilainen. Minua pelottaa ja ahdistaa avata sähköposti, sillä odotan vastausta projektin päättymiseen liittyen. Emme välttämättä saa enää hiottua täydellistä lopputulosta. Se pelottaa, sillä näen paikan epäonnistua. Joudun siis tyytymään epätäydelliseen, sillä kaikkea ei voi loputtomiin korjailla ja parannella. Kaikki ei voi olla täydellistä, enkä voi olla minäkään. On päästettävä irti perfektionismista ja jatkuvasta suorittamisesta. Kolu (2020, 81) kuvaa osuvasti, että mitä tärkeämpi asia on kyseessä, sitä hanakammin sisäinen perfektionisti herää esittämään vaatimuksiaan. Ehkä minun tulisi tiedostaa esimerkiksi se, että vaikka joku projekti on tärkeä minulle, ei sen tarvitse tarkoittaa täydellistä lopputulosta, etenkään jos aika ja oma jaksaminen on vähissäEpäonnistumiseen ja epätäydellisyyteen liittyy vahvasti myös Kolun mainitsema häpeä. Pelkään epäonnistumista ja siitä seuraavaa häpeääHäpeä kuitenkin heikentyy aina, kun joku näkee meidät sellaisina kuin olemme ja sanoo tai viestii ymmärtävänsä ja siksi olisi tärkeä pystyä sanomaan hävettävä asia ääneen jollekin. Häpeän vastakohtana nimittäin toimii empatia. Ei rohkeus tai vähättely. Empatian osoituksen myötä tuntemamme häpeän möykky pienenee. (Kolu 2020, 85).  

Kiire ympärillämme 

Yksi syy siihen, miksi aidan jälkeen tulee aina toinen ylitettävä aita, on varmasti käteeni liimautunut puhelin. Viestien ja ilmoitusten tulva on loputon. Keskittyminen herpaantuu ja toisaalta paha olo ja stressi lisääntyvät, kun sattuu vilkaisemaan puhelimen näyttöä, jolla vilkkuu kolmesta eri WhatsApp keskustelusta viesti, uusi sähköposti, viesti messengeristä sekä yksi Instagram-ilmoitus. Se aika, joka pitäisi käyttää tehokkaasti, keskeytyy koko ajan ja ajatukset harhailevat heti muualle. Tällaisessa tapauksessa kulman takana odottava toinenkin aita alkaa lähestyä, kun muut asiat seisovat eivätkä edisty. Puhelinta vilkaistessani saatan lähes huomaamattani vastata johonkin avunpyyntöön ja ilmoittaa auttavani asiassa ylihuomenna, jolloin asetan jo kolmannen aidan aitarivistöni perään. Buukkaan itse itseäni lähes huomaamattani täyteen. Kolu (2020, 188) huomauttaa, että jatkuvasti saatavilla oleminen ja työn sekoittuminen vapaa-aikaan uuvuttaa meitä. Tästä eroon opettelu voi vaatia taukoja sosiaalisesta mediasta tai ilmoitusasetusten rajua muokkausta. Se on kuitenkin tehtävä, jos huomaa oman keskittymiskyvyn heikkenevän. Aina ei voi olla saatavilla. 

Kiire on mielentila, joka tempaisee helposti mukaansa. ”Kiire on pyörre, joka imaisee sisäänsä ja vetää puoleensa vain lisää kiirettä.” (Kolu 2020, 210-211.) Kiireen keskellä on pakko opetella pysähtymään, pitämään tauko. Hengittämään. Ajankäytön tehostamisessa piilee vastaus kiireen helpottamiseen. Ja ajankäyttömme paranee, kun suljemme puhelimen, poistamme turhat ilmoitukset ja päätämme, että työsähköposteja ei avata enää kello kuuden jälkeen. Loppujen lopuksi melko pieniä rajanvetoja ja muutoksia, mutta merkittäviä esimerkiksi oman tehokkuuden kannalta. 

Lopuksi 

“Korkeintaan vähän väsynyt” -mantran hokeminen vie meitä yhtä vain lähemmäs loppuun palamista ja uupumista. Mantran hokeminen peittää vai hetkellisesti alleen sisällä kumpuavat tunteet ja lopussa olemisen. Mantra ei kuitenkaan pelasta meitäAitajuoksijan viimeinen vastaantuleva aita, jonka jälkeen pysähtyminen on vihdoin mahdollista, on usein burnout. Kolu (2020, 247-248) toteaa, että kehon merkkien sivuuttaminen on ohituskaista uupumukseen. Kun emme kuuntele kehoamme, toimimme sitä vastaan. Venymme liian pitkälle. Juuri liian pitkälle venyminen ja muihin mukautuminen, omien tuntemuksien väheksyminen, polttaa meidät aitajuoksijat yllättäen loppuun. Emmehän olleet kuin vähän väsyneitä, eikö vain 

Jos siis tunnet olevasi aitajuoksija, suorittaja, perfektionisti, taipuvainen myötäilemään ja vääntämään itsesi mutkalle muiden tarpeita varten, ota hetki ja pysähdy. Kukaan ei pysty olemaan eikä ole täydellinen jatkuvasti, joten hellitä pikkuhiljaa ja kokeile, miltä tuntuu jättää tekemättä jokin asia hieman keskeneräiseksi. Yllätykseksesi saatat huomata, että koko maailma ei romahtanut, vaikka omasi on saattanut olla lähellä sitä. Aloita irti päästäminen, vaikka sanomalla pajassa ääneen lause, jota et ole miettinyt ja muotoillut päässäsi viiteen kertaan. Kokeile sanoa ystävällesi suoraa, ettet jaksa liikkua mihinkään, tarvitset omaa aikaa. Kokeile sanoa jotakin muutakin, kuin että olet vain vähän väsynyt. Tai lue teos “Korkeintaan vähän väsynyt”, viimeistään se pysäyttää.  

 

Lähteet:  

Kolu, E. 2020. Korkeintaan vähän väsynyt. Gummerrus.  

Kommentoi

Add Comment
Loading...

Cancel
Viewing Highlight
Loading...
Highlight
Close