Luin esseitä liittyen yhteisöön, koska Proakatemian yhteisöön kuuluminen on ollut minulle hankalaa. Olen tietämättäni vertaillut paljon yhteisöjä joihin kuulun, ja keskittynyt enemmän niihin jotka ovat minulle tärkeitä ja todella arvokkaita. Proakatemian yhteisö on tuntunut vieraalta, ja tänä vuonna olen alkanut heräämään siihen, mitä oikeasti tunnen ja minkälaisia ajatuksia olen luonut yhteisöä ja itseäni kohtaan.

Se työyhteisön hankala persoona

Hei Kaisa! Olipa ihanaa lukea esseetäsi ja koittaa ymmärtää kokemaasi. Arvostan suuresti  sitä, kuinka olet päättänyt kirjoittaa juuri itseäsi varten. Essee herätti paljon uteliaisuutta ja se välitti myös paljon tunnetta lukijalle.

Enneagrammit ja erilaiset persoonallisuustestit ovat mielettömän arvokkaita oppaita ja työkaluja, joiden avulla pystyy ymmärtämään omaa persoonallisuuttaan paremmin. Koen ne tietynlaisena suunnannäyttäjänä, mutta kyseenalaistan niitä myös hieman. Olen tänä vuonna käsitellyt paljon persoonallisuuttani ja koittanut tutkia mistä mikäkin johtuu ja millaisia rooleja minulla on. Lähinnä sitä, ovatko ne autenttisia vai puolustautumismekanismeja. Olen triggeröitynyt siitä, jos minut nähdään vain “tietynnlaisena” tai laitetaan johonkin boxiin ja sitten ihmetellään jos olenkin erilaisella fiiliksellä tai uuden mielenkiinnon äärellä. Olen peilannut kokemusta myös siihen, miten minä luokittelen muita yhteisössä ja miten koen heidän kasvun. 

Testit auttavat itsetuntemuksessa. mutta on mielenkiintoista pohtia sitä, kuinka hyväksymme itsemme niin, ettemme lukittaudu testien tuloksiin liikaa. Onko teillä Revenassa tilaa muutokselle ja kasvulle?  Aika herkkua, toisten ja itsensä hyväksyminen sekä ymmärtäminen ovat minulle yksi mielenkiintoisimmista teemoista Proakatemialla.

Ja huh tunteet ja itsetutkiskelu! Parasta ikinä. Koen että tunteet ovat meille tärkeää informaatiota, ja yksilö on itse vastuussa siitä, miten hyödyntää niitä. Ne kertovat miltä meistä tuntuu ja ne ovat lahja.  Ja enitenhän me haluamme tulla kuulluksi ja nähdyksi. Riitakokemuksenne tiimissä kuulostaa hurjalta, se on varmasti opettanut teille paljon. Olisi mahtavaa kuulla miten Revenan syksy on mennyt ja miten käsittelette tunteita herättäviä asioita. Se mikä tuntuu kehossa, kertoo että ollaan tärkeän asian äärellä. Se ei tee ihmisestä hankalaa. Iso peukku sille, että uskallat näyttää tunteitasi, tutkit niit’ ja kannat niistä vastuun. Esseestä tulee olotila, että olet päässyt purkamaan tunnekokemustasi.

Proakatemian yhteisö koostuu lähes kahdestasadasta yksilöstä, joilla on eri unelmat, tavoitteet, lähtökohdat ja polku kuljettavana. Olen itse verrannut  paljon Proakatemiaa muihin yhteisöihini ja tiimikokemuksiini, ja joskus ihmetellyt: Miksi Proakatemia on joillekin se ykkönen ja kaikista tärkein paikka? Miksi se ei ole minulle aina se ykkönen? Ja onko se OK? Kahden vuoden opiskelun jälkeen olen vasta oivaltanut, että kaikki tämä on vain itseltäni kieltämistä. Miksen salli itselleni enemmän vuorovaikutusta, ja yhteistyökokemuksia Proakatemialta? Oli outoa oivaltaa, että minä itse olen se jarruttava tekijä, ja että minulla saa olla monia yhteisöjä joista nauttia, sekä ettei niitä kannata vertailla keskenään. Kuulostaapa lapselliselta.  Yksilö voi olla itse rajoittava tekijä, jos hän ei oivalla tai yksinkertaisesti saa yhteisön tuottamaa arvoa. Kehä myös pyörii, koska yksilö on osa yhteisöä ja hänen asenteensa on merkittävä.

Pointtina se, että jaan tunnekokemuksesi, mutta sieltä toisesta päädystä. Kuljemme eri kohdissa omissa elämissämme. Toivon että jatkossakin teet juuri sitä, mikä sinua inspiroi ja kutsuu. Se sattuu, jos se ei kolahda muille yhtä kovaa ja se on ehkä parhainta oppia ikinä.  Muutumme ja kasvamme jatkuvasti. Kiitos esseestäsi ja näkyväksi tulemisesta. Ja kiitos, kun teet Proakatemian yhteisön eteen töitä. Isompien roolien ja tehtävien parissa kiitos saattaa ilmentyä vasta myöhemmin.

Ihailevin terveisin, Emilia

Mikä syö yhteisöä?

Hei Lotta!

Ihailen tapaasi luoda tekstiä. Essee on todella helppolukuinen ja se sisältää selkeän punaisen langan. 

Lukijana kokemus oli miellyttävä ja aihe on nyt todella pinnalla.

Olen ollut viime aikoina hieman sekaisin ja oloni on ollut todella ristiriitainen yhteisön suhteen. En opintojen alussa oikein koskaan ymmärtänyt Proakatemian yhteisön hehkuttamista ja koin etten itse “päässyt siihen sisään”. Olen myös sanoittanut kokemaani itselleni siten, että se ei haittaa etten ole jonkinlainen tai tunne samalla tavalla kuin moni muu koulussamme tuntee yhteisöä kohtaan. Olen kuitenkin potenut siitä huonoa omaatuntoa. 

Kirjoitat: “Yhteisöstä ei jakseta välittää, koska siinä ei nähdä arvoa, eikä yhteisö voi tuottaa arvoa, jos sitä kohtaan asennoidutaan negatiivisesti”.  Pohdin, mitä arvoa Proakatemia on tuottanut minulle ja olenko ollut sille arvolle vastaanottavainen. Miksi jarruttelen, enkä ole antanut sille aina mahdollisuutta?

Yhteisöä todellakin koetellaan, koska jo itse tiimeissä on jo hankalaa koronan takia, ja luonnollisen keskutselun ja oleilun eteen tulee nähdä vaivaa. Kuinka kurottaisimme hieman ylemmäs ja näkisimme laajan kokonaiskuvan? Mitä yhteisö antaa meille koronan aikana? Kuinka pidämme motivaation yllä? Tunteeko jokainen itsensä merkitykselliseksi ja tärkeäksi tiimissä? Ja voiko sitten vasta tuntea olonsa tärkeäksi myös koko yhteisössä?

Essee herätti myös ajatuksen vuorovaikutuksista ja väestösuhteista. Miten voisimme laajentaa käsitystämme hyvää oloa ja eteenpäin vievästä vuorovaikutuksesta ja nähdä itse vaivaa sen eteen, että kohtaisimme ihmisiä yli tiimien. Ja lisätä yhteenkuuluvuutta? On myös aina yhtä hetkauttavaa, kuinka kaikki lähtee yksilöstä ja omasta asenteesta. 

Sain enemmän esseesi avulla kiinni huolesta, mitä Proakatemian johtoryhmä kantaa, kiitos siitä. Se kolahti jotenkin uudella tavalla.

Toivon että mahdollisimman moni proakatemialainen lukee esseesi, jotta tulemme tietoisemmaksi jälleen asenteista ja huolesta, joka on yhteinen.

Merkityksellisiä keskusteluja ja kohtaamisia rakentaen ja niitä innolla odottaen, 

Emilia