Tampere
20 Apr, Saturday
-5° C

Proakatemian esseepankki

Kommenttiessee – tiimiläisiltä oppiminen



Kirjoittanut: Tuomas Santala - tiimistä Kipinä.

Esseen tyyppi: Blogiessee / 1 esseepistettä.
Esseen arvioitu lukuaika on 3 minuuttia.

Kommenttiessee: Tiimiläisiltä oppiminen

 

Olen halunnut jo pitkään perehtyä kunnolla muiden Kipinän jäsenten esseisiin ja saada oppia muilta tiimiläisiltä. Nyt esseepisteitä saalistaessa kommenttiessee oli loistava vaihtoehto. Muilta tiimiläisiltä oppiminen on Proakatemian ydin. Siksi olenkin odottanut, että pääsen perehtymään muiden opiskelijoiden esseisiin. Esseisiin perehtyminen jäi valitettavasti loppujen lopuksi aika vähäiseksi tiukan aikataulun myötä. Päätin kirjoittaa kommenttiesseen omien tiimiläisten esseistä, koska aikaa ei ollut perehtyä koko esseepankin tarjontaan.

 

Arto Ala-Seppälä, Kipinä (4.4.2021) ”Yritystoiminta on myyntijohtamista”

Kun aloin miettimään kommenttiesseen kirjoittamista ja mitä esseitä lähtisin kommentoimaan, ensimmäisenä mieleeni tuli esseet, joista minulla on eniten opittavaa, joista haluaisin oppia. Yksi tällainen asia on myynti. Minulla ei ole kokemusta myynnistä, joten kokeneiden myyntitykkien esseet myynnistä ovat loistava keino ymmärtää ja oppia myynnistä. Meidän tiimiyrityksen myyntiguru Arto, nousi ensimmäisenä mieleeni ja niinpä päätin kommentoida Arton esseetä, ja oppia siitä.

Arton essee on todella mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Esseen alku on hyvä ja kiinnostusta herättävä, niin kuin hyvässä esseessä kuuluukin olla. Arton viittaukset olivat hyvät. Esseestä ei välttämättä tullut minulle täysin uusia ajatuksia, mutta jo olemassa olevat ajatukset vahvistuivat entisestään. Olen aina pitänyt myynnin osaamista hyödyllisenä ja tärkeänä asiana yritystoiminnassa. Loppujen lopuksi kaikki toiminta perustuu tuotteen tai palvelun myyntiin. Toinen vahvistunut ajatus oli myynnin mahdollinen muuttuminen digitalisaation ja globalisaation myötä. Arto uskoo, että digitalisaation myötä ihminen tulee kaipaamaan ihmistä entistä enemmän. Olen tästä samaa mieltä nykyteknologian hetkellä. Mutta uskon, että joskus teknologia kehittyy siihen pisteeseen, missä ihminen ei huomaa enää eroa ihmisen ja robotin välillä käytyyn vuorovaikutukseen. Tällöin jopa myynti pystytään jollain tasolla automatisoimaan.

Arto kirjoittaa esseessään myös tiimimyynnistä, josta itselleni nousee ajatus vuorovaikutus- ja neuvottelutaitojen tärkeydestä. Vuorovaikutus- ja neuvottelutaidot ovat asioita, joiden kehittäminen niin itse, kuin myös tiiminä kiinnostaa todella paljon.

 

Aleksi Röyhkiö, Kipinä (27.4.2021) ”Erottuminen markkinoinnissa”

Toinen asia, joka minua kiinnostaa, on markkinointi. Uskon että markkinoinnin osaaminen myynnin osaamisen tapaan on nykypäivänä yritystoiminnassa hyvin tärkeää. Aleksi onkin huippu rallikuskina varmasti perehtynyt ja oppinut markkinoimaan itseään ja oppinut markkinoinnista paljon. Tämän takia kommentoin Aleksin esseetä.

Aleksin essee on lyhyt ja ytimekäs. Se oli miellyttävää luettavaa kiinnostavasta aiheesta, höystettynä Aleksin omilla kokemuksilla rallipiireistä. Markkinoinnissa muista erottuminen on nykypäivänä todella vaikeaa. Aleksi kirjoittaakin, että hänen mielestään ”Any publicity is a good publicity”. Eli kaikki julkisuus on hyvästä. Olen jossain määrin samaa mieltä, mutta en allekirjoita väitettä kokonaan. Markkinoinnin näkökulmasta kaikki julkisuus voi joissain tilanteissa olla hyvästä, vaikka se ei suoraan tarkoita markkinoijan tuloksen parantumista. Markkinoinnissa erottautumisen vaikeutuessa entisestään uudet markkinoinnin keinot alkavat käymään vähiin. Tämän takia mielestäni yksi hyvä keino erottautua on ottamalla kantaa asioihin, jotka herättävät voimakkaita tunteita ja joista ihmiset ovat hyvin eri mieltä. Maalaisjärkeä käyttäen tietysti. Asettumalla sille puolelle, jolla itse olet, saat sen puolen muutkin ihmiset selkäsi taakse tukemaan sinua. Samalla toisen puolen ihmiset tulevat todennäköisesti vihaamaan sinua, mutta se hinta on maksettava, jos haluaa saada äänensä kuuluviin.

Toinen tärkeä markkinoinnissa erottautumisen vaikeutuessa on markkinoida juuri oikealle asiakasryhmälle. Oikean asiakasprofiilin ja asiakasryhmän tunnistaminen on koko ajan tärkeämpää. Markkinoimalla juuri oikeille ihmisille tulosta syntyy varmasti.

 

Krista Tikkanen, Kipinä (14.4.2021) ”Ruutuaika syö luovuutta”

Halusin kommentoida myös sellaista esseetä, jossa joku kirjoittaisi nykyisen koronatilanteen vaikutuksista itseensä ja verrata niitä omiin tuntemuksiini. Tällainen essee löytyikin tiimistämme, jonka on kirjoittanut Krista.

Kristan essee on todella ajankohtainen ja luulen, että todella moni opiskelija pystyy samaistumaan Kristan fiiliksiin loputtomalta tuntuvaan etäopiskeluun. Itse pystyn allekirjoittamaan monet Kristan kirjoittamat ajatukset nykytilanteesta. Kristan teksti tuntuu todella tutulta. Minulla itselläni on ollut koko korona-ajan ongelmana vapaa-ajan ja työajan hahmottaminen ja niiden erottaminen. Tuntuu, että kun on koulua, se on uuvuttavaa, eikä siitä saa tarpeeksi irti, mutta kun on vapaalla, tuntuu, että pitäisi olla tekemässä koulu- ja työhommia eteenpäin.

Olen Kristan kanssa täysin samaa mieltä siitä, että opiskelijoiden työmäärään olisi pitänyt reagoida etätilanteen takia. On täysin eri asia hoitaa kouluasiat koulussa ja ihmisten kanssa, kun istua yksin kotona koneen ääressä. Toivotaan, että syksyllä kaikki on taas hyvin ja pääsemme ”aloittamaan” opintomme aksulla.

 

 

22-vuotias yrittäjänalku.

Kommentoi